Kategoriat
Sähkeet

Ajassa liikkuvat sähkeet

Itsemurhaisku Israelissa – Ainakin 30 ihmistä sai surmansa myöhään eilisiltana Israelissa Tel Avivin kaupungissa, kun tuntematon itsemurhapommittaja räjäytti itsensä bussipysäkillä kaupungin pohjoisosassa. Noin 20 ihmistä on haavoittunut, ja heistä useimpien tila on vakava. Toistaiseksi mikään ryhmä ei ole ilmoittanut tehneensä iskua. ”Tällaista ei ole koskaan aiemmin sattunut”, ihmetteli viaton silminnäkijä Marty McFly skeittilaudaltaan.
Paavin tila heikkeni – Katolisen kirkon johtajan, Paavin, terveydentila heikkeni äkisti eilisiltana hänen osallistuttuaan messuun Vatikaanin Pietarinkirkossa. Kirkon edustajien mukaan paavi kärsii hengenahdistuksesta ja lievästä flunssasta, mutta ettei suurta hätää ole, Paavin kerrotaan palaavan normaaleihin virkatehtäviinsä muutaman päivän kuluttua. ”Tällaista ei ole koskaan aiemmin sattunut”, ihmetteli viaton henkilääkäri Emmett Brown tukka sekaisin.
Suomi hävisi niukasti – Suomen jääkiekkomaajoukkue hävisi niukasti ratkaisevan ottelunsa käynnissä olevissa MM-kisoissa ja mentti näin mahdollisuutensa kultamitaleihin. Leijonat johti kamppailua Ruotsia vastaan vielä kaksi minuuttia ennen loppua, mutta hävisi lopulta maaleihin 5-6. ”Tällaista ei ole koskaan aiemmin sattunut”, ihmetteli viaton vedonlyöntiekspertti Biff Tannen lehteä selaillen.

14 vastausta aiheeseen “Ajassa liikkuvat sähkeet”

Seuraavaksi voinemme odottaa Elokuulta elokuvaarvosteluja. Miksei sellaisia muuten ole vielä Lehdessä ollut? Vai onko? Tähän ja muihin kysymyksiin saamme vastauksen ensi viikolla, samaan Lehti-aikaan, samalla Lehti-sivulla. Vai saammeko?

Kyllä näinä aikoina jokaisessa saatanan kylälehdessäkin on kolumnipalsta, jossa joku vähintään urpo kertoo, mitä katsoi telkkarista ja mitä siitä tykkäsi. Ajassa liikkuvana mediana Lehden olisi kyettävä samaan. Vai ettekö kykene? Elokuullako ei seiso!

Entäs voisiko saada Lehteen henkilökuvia? Siis sellaisia henkilöhaastatteluita, joita nykyään kaikki lehdet pursuavat. Mieluiten täysin uunoja ja turhia mummoja.

Minun vanhaa kommenttiani on käytetty uudestaan ilman lupaa! Olen nykyisellään aivan eri mieltä asiasta, sillä henkilökuvien sijaan toivon Lehteen shakki- ja bridgepalstoja. Mikään itseään kunnioittava uutislärpäke ei tule ilman sellaisia kovinkaan kauaa toimeen!

Kun nyt toiveiden tynnyrin kansi näyttää olevan auki, niin:
Kyllä Lehteenkin pitäisi saada vakituinen kolumnipalsta, jossa merkityksettömät toimittajat voisivat vuorollaan jaaritella merkityksettömien elämiensä merkityksettömistä tapahtumista, joita säälittävällä tavalla yrittävät jotenkin kytkeä laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Voisi myös julkaista eksoottisia reseptejä ja matkaraportteja maailman ääristä <3<3

Teiltä puuttuu todellisuudentajua, ihmiset. Mitä Lehti todella tarvitsee on kadonneiden eläinten, kodinkoneiden, aviomiesten, ruohonleikkurien ja niittikoneiden palsta.

ihmettelen mistä tuo teroristien viha busseja ja pussipysäkkejä kohtaan johtuu, kun joka viikko pitää niitä räjäytelä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Iltapäivälehtien hämmästyttävien skuuppien katsaus keskiviikoksi

Ylen lakko siirsi katsojia muille kanaville - Jos yksi tv-kanava on pimeänä, siirtyvät ihmiset katsomaan toista tv-kanavaa, paljastivat iltapäivälehdet Ylen...

Close