(UOTILA, RAUMA) Itse kristinuskon kulmakivi Jumala joutui myöhään keskiviikkona myöntämään tappionsa väittelyssä kokoomusnuorille. Samalla Jumala lakkasi olemasta omnipotentti eli kaikkivoipa, ja hänen koko olemassaolonsa on nyt teologien mukaan vakavasti uhattuna.
Useiden ei-jehovalaisten todistajien mukaan lukiolaisikäiset kokoomusnuoret Mauri Nilkki ja ystävänsä Sami Kusipää jauhottivat Jumalan täydellisesti kiivaassa Twitter-keskustelussa näennäisen viattomalla kysymyksellä ”jos Jumala olet muka kaikkivoipa, niin voitko silloin luoda niin suuren kiven ettet jaksa itse nostaa sitä?”
”Voi vittu, eipä ollut tullut ikinä aiemmin mieleen”, totesi Jumala ja pisti päänsä harmistuneena palavaan pensaaseen.
Nilkki ja Kusipää kertoivat valmistautuneensa koitokseen pänttäämällä koko edeltävän viikon ankarasti taloustieteen suosikkikirjaansa ”Miina ja Manu liikenteessä”. Seuraavaksi he aikovat jatkaa älyllisiä voimainponnistuksiaan muun muassa todistamalla, että verotus on varkautta ja että natsit olivat oikeastaan vasemmistoliittolaisia.
”Meistä on kummallista, että sen paremmin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkään tieteessä esimerkiksi kolmannen valtakunnan historiaa tai taloushistoriaa ei ole juuri ollenkaan tutkittu, pikemminkin niistä vaietaan. Syynä saattaa olla, että yliopistot ovat kommunistien hallussa”, he kertovat.
Nilkille ja Kusipäälle povataan menestyksekästä uraa politiikassa vanhempien kokoomuslaisten sekä etujärjestötoimijoiden keppihevosina. He aikovatkin hyödyntää saamaansa suosiota yleisen hyvän edistämiseen.
”Kuten kaikki edeltävät kokoomusnuorten sukupolvet, haluamme antaa aikaamme ihmisten kiusaamiseen ja tyhjän jankuttamiseen”, Nilkki ja Kusipää lupaavat.
4 vastausta aiheeseen “Kokoomusnuoret jauhottivat itse Jumalan nokkeluudellaan Twitterissä”
Jumala myönsi tehneensä arviointivirheen annettuaan Moosekselle varaamansa laintaulut kokoomusnuorille. Hän totesi kuitenkin pistäneensä päänsä palavaan pensaaseen siksi, että Maskusta oli tullut ostettua pari rekkakuormaa ylimääräisiä, kun ne olivat -179% alennuksessa maailman luomisesta Jeesuksen toiseen tulemiseen asti.
Jos kokoomusnuori kaatuu metsässä, eikä kukaan ole kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?
a) Kokoomukselle
b) Vihreille
c) Keskustalle
d) Persuille
Kokoomusnuori metsässä???
Tämä on yllättävää kyllä jopa luonnottoman yleistä. Hehän ovat tunnetusti nykyään täysin metsässä ja vieläpä ihan aina.