Kategoriat
Talous

Mähöstä voi pian shortata uusilla kryptosijoituksilla

(UMPIMÄHKÄ) Uhkaako taantuma naapurisi elantoa tai kiristääkö hintojen nousu jo parisuhdettasi? Kohta voit tienata sillä! Kryptovaluutat ja niin kutsuttu web3-murros avaavat yhä useammalle mahdollisuuden ryhtyä sijoittajaksi jo pienelläkin pääomalla.

”Kaikkihan ovat odottaneet sitä hetkeä, että voisimme monetisoida kaikkein läheisimmät ihmissuhteemme ja intiimeimmät hetkemme. Vaurastuminen on pian jokaisen tai ainakin minun ja kaverieni ulottuvilla”, kertoo enkelisijoittaja ja kryptoinfluensseri Pekka Saatana.

Niin institutionaaliset toimijat kuin riskisijoittajatkin ovat kokeneet nykyisen toimintaympäristön haastavaksi, kun osakekurssit matelevat mutta korotkaan eivät vielä tuota riittävästi. Hyviä kohteita on vaikea löytää, mutta ratkaisuksi dilemmaan on nyt nousemassa Mähönen.

”Kun Mähönen kiinnitetään lohkoketjuun, hänestä tulee oma uniikki sijoituskohteensa, jolla voidaan käydä kauppaa markkinoilla siinä kuin tavallisilla osakkeilla tai muilla sijoitustuotteilla. Samalla voimme luoda mähösjohdannaisia kuten shortteja tai tätäkin monimutkaisempia instrumentteja, kuten mähönen default swappeja (MDS), jos oletamme että vitut se sitä vekseliään koskaan maksaa”, Saatana kertoo.

Korkea tuotto-odotus korvaa näin Mähösen ison volatiliteetin. Mutta uuden teknologian mahdollisuudet eivät jää tähän.

Monet vanhemmat hankkivat lapselleen rahastosalkun jopa jo ennen tämän syntymää, mutta pian lapsesta itsestään voidaan tehdä markkinaehtoinen sijoituskohde. Perhe voi kohottaa sen arvoa muun muassa lisäämällä lapsen tuottavuutta ja tehokkuutta – mutta samalla kannattaa suojautua riskeiltä.

”Jos lapsesta tuleekin vaikka helvetin tyhmä tai se pyrkii taidelukioon, kannattaa jo varhaisessa vaiheessa suojautua niin sanotuilla hedge-sijoituksilla. Näin oma pääoma ei vaarannu ja jää varaa hankkia positio esimerkiksi jonkin varakkaamman perheen älykkäämmästä jälkikasvusta”, Saatana neuvoo.

Kyse ei ole kuitenkaan vain rahasta, Saatana muistuttaa.

”Olennaisinta kryptoissa ja web3-ajattelussa on vapaus. Nykyinen luutuneisiin valtahierarkioihin perustuva yhteiskuntajärjestys voidaan pyyhkäistä historiaan ja korvata se uudella systeemillä, joka on periaatteessa ihan samanlainen, mutta minä ja kaverini olemme johdossa.”

3 vastausta aiheeseen “Mähöstä voi pian shortata uusilla kryptosijoituksilla”

Pakko oli keksiä jotain uutta, kun verkostomarkkinointi ei enää toiminut ja valuuttakaupoaan uskovatkin ehtyivät. Muutaman vuoden pärjäsin kauppaamalla bottiverkon kautta tykkäyksiä sekä myönteisiä suosituksia Trivagosta löytyville majoituspalveluille. Mähösten asemesta minä panostan Virtasiin, heitä on niin paljon että riittää kun kymmenesosa kerrallaan on vipurahastoni ryövättävänä. Seuraavana vaiheena on erinäisten maineikkaiden huumorilehtien toimituskunnista muodostetun parviälyn kehittämät uudet eksponentiaalisen riskin sijoitusinstrumentit.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ehdottaa talveksi 2022 uutta paikallisen sopimisen mallia, jossa työntekijät ja työnantajat (no arvaa kumpi) sitoutuvat säästämään sähköä työpaikalla. Mallin mukaan he (vittu arvaa huvikses ketkä) työskentelevät –20 asteen lämpötilassa ja nauttivat lounaansa kylmänä, koska mikron käyttö aiheuttaisi energiankulutuspiikin, jota Suomen teollisuus ei kestä joutumatta lamaan, taantumaan, romahdukseen, luottamuksen menetykseen, uskonkriisiin, pöönauttiin ja kuolemaan kitumalla. Mallista kertoi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies 29.7. klo 13.05 kuljettaessaan uusia turbiinejaan EK:n toimitiloihin sähköautolla, hiihtoputkessa sekä lämmitetyllä ja valaistulla kadulla.

Shorttasin juuri naapuriani yhtä Perttiä ja ostin samalla futuureja suojaamaan sijoituksiani työkaveristani Pertistä, jonka tuotto-odotukset ovat laskussa. Blogissani ”Ihanan ihku isä” kerron lisää kaikille saavutettavissa olevista sijoituskohteista. Login, maksu tilille ja mukaan tienaamaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Webb-teleskoopin häkellyttävä löydös: Sääntö-Ruotsia ei ole olemassa

(UUSIKAARLEPYY) Vastikään toimintansa aloittanut Webb-avaruusteleskooppi tuottaa jo lähes päivittäin uutta ja mullistavaa tietoa maailmankaikkeuden saloista. Teleskoopin tällä viikolla lähettämistä kuvista...

Close