Kategoriat
Talous

Lehti 400 vuotta sitten: Uusi "plantaasien Uber" lupaa mullistaa puuvillantuotannon

Slavery in chainsCreative Commons License Gustavo La Rotta Amaya
(VIRGINIA) Heikko kustannuskilpailukyky, jäykät työmarkkinat ja ihmisten halu nukkua sisällä ovat jo pitkään vaivanneet teollisuutta. Uutta energiaa pursuavat kasvuyrittäjät lupaavat kuitenkin mullistaa tilanteen ja pelastaa talouden.
Yksi kiinnostavimmista tulokkaista kiivaasti muuttuvalla ja haarautuvalla yrityskentällä on itseään myös ”plantaasien Uberiksi” leikkisästi kutsuva Tuodaan tänne vitusti neekereitä ja pannaan ne tekemään kaikki hommat ilman palkkaa Oy. Alkuperäinen kankeahko nimi on toimitusjohtaja Janne Hyvinvoivan-Valkoisen mukaan kuitenkin pian tarkoitus muuttaa tiiviimmäksi ja myyvemmäksi. Kandidaatteina ovat olleet muun muassa SlavR, Länsi-Intian kauppakomppania ja Kuntouttava työtoiminta.
”Meidän toimintamalli disruptoi vanhanaikaisen ’palkkaan’ perustuvan systeemin sillä, että neekeri kyllä tekee työtä ilman vastinetta jos pakotetaan. On huomattava, että vanha työn käsite on nykymaailmassa muuttumassa, ja yhä useampi haluaa sovittaa elämässään joustavasti yhteen kellon ympäri raatamisen ja kepillä hakatuksi tulemisen ilman, että joutuisi sitoutumaan jäykkiin työelämän sääntöihin kuten palkan saamiseen”, Hyvinvoivan-Valkoinen jatkaa.
Yhtiön menestystuotteisiin kuuluu mobiiliapplikaatio ”Klipperi”, jonka avulla orjat rahdataan esimerkiksi Angolasta puuvillapelloille. Toimitusjohtaja myöntää, että varsinkin alkuvaiheessa applikaation toiminnassa oli häiriöitä, jotka aiheuttivat myös yhtiölle tuskaa.
”Saattoi käydä vaikka niin, että kuljetuksen aikana liian monet käyttäjät sovittivat elämässään joustavasti yhteen ruumassa nälkiintymisen ja kuolemisen, jonka seurauksena meistä moni, itsekin, jouduin toteamaan että ohhoh ja johan nyt”, hän kertoo.
Uudet rohkeat yrittäjät ovat saaneet myös kritiikkiä, jonka mukaan palkaton pakkotyö olisi jopa rinnastettavissa ”orjuuteen”. Hyvinvoivan-Valkoinen pitää tällaisia puheita valitettavana kateutena.
”Noin yleisesti toivoisimme ihan älyttömästi, että ihmiset muistaisivat, että pyrimme aidosti parantamaan ihmisten päivää panemalla heitä kahleisiin, pieksämällä heitä koivuvarvuilla ja vetämällä välistä heidän työnsä tuottaman arvon”, hän huomauttaa.

12 vastausta aiheeseen “Lehti 400 vuotta sitten: Uusi "plantaasien Uber" lupaa mullistaa puuvillantuotannon”

Kummallista tällainen kritiikki, kun näillehän isäneekerit ilmeisesti maksaa bensatkin. Pitäisi olla ihan hyväksyttävä työllistämismalli, kuha on paikallisessa sovittu.

Kummallista tällainen kritiikki, kun näillehän isäneekerit ilmeisesti maksaa bensatkin. Pitäisi olla ihan hyväksyttävä työllistämismalli, kuha on paikallisessa sovittu.

Meillä voisi olla synergiaetuja fuusiosta. Firmamme lähetit vievät kävellen lounaan pellolle työntekijöille heidän haluamastaan orgaanista lähiruokaa valmistavasta myllystä. Jätättekö Sunnuntailisän maksamatta tuplana? Meillä on ongelmana, että Sunnuntai on pyhäpäivä ja lähettimme pelkäävät joutuvansa helvettiin jos tekevät silloin töitä, vaikka meillä on tilauspiikki juuri silloin.

Armeijahan on ainoa organisaatio Suomessa joka oikeasti teettää palkatonta pakkotyötä. Siellä ei edes haaveilla työaikalaeista tai minimipalkasta. Palkkataso kertoo työn arvostuksesta yhteiskunnassa, joten maanpuolustus ei siis ole tärkeää työtä.

Tulevaisuudessa neekereille löydetään varmasti myös muita aplikaatioita dynaamisten soveltamisjärjestelmien avulla.

Tulevaisuudessa neekereille löydetään varmasti myös muita aplikaatioita dynaamisten soveltamisjärjestelmien avulla.

Vanhentunut aplikaatio. Me pitchasimme juuri Slushissa (luetaan kuten kirjoitetaan) päivitetyn version jossa jokainen appsin lataaja sitoutuu henkilökohtaisella korvausvelvollisuudella toimimaan tilaajien tahtomalla aikataululla ja ilman erillistä hyvitystä. Tilaaja saa siis juuri sitä mitä haluaa ja halvalla. Tämä on digitilisaation tarkoitus. Appsi on ilmaisjakelussa Google Playssa ja Apple Storessa vain 0,99 c hintaan. Tulevaisuuden työ on täällä tänään -ja se on jakamista vaille valmis! P.S. Osakekurssimme nousee kuin raketti!

Vastaa käyttäjälle Jorma 13 v. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Itsehallinto- ja sotealueille keksitään sujuvampia lempinimiä – Hevosen kyrpä ja Piirijärjestö 2.0 vahvoilla

el-toro (MILNE) Hallitus suunnittelee nimikilpailun käynnistämistä tulevien itsehallinto- ja sotealueiden nimistä. Valmistelevien ministerien mukaan "itsehallintoalue" ja "sotealue" tuntuvat kankeilta ja...

Close