Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Hallituksen kädenojennus vähäosaisille: "Jokaisen on pystyttävä ostamaan kaavapoikkeus"

Saimaa, FinlandCreative Commons License Miguel Virkkunen Carvalho
(MLK) Hallitus lupaa, että kovien julkisten palveluiden leikkausten ja palkanalennusten vastapainoksi kuluvalla vaalikaudella pyritään varmistamaan, että jatkossa jokainen suomalainen pystyy halutessaan ostamaan oman kaavapoikkeuksen. Myös kokonaisten asema-, yleis- ja jopa maakuntakaavojen ostamista pyritään tekemään halvemmaksi ja yksinkertaisemmaksi tavallisellekin kansalaiselle.
Kaavapäätösten ostamista helpotetaan Matti Vanhasen (kesk.) johtaman asuntopoliittisen työryhmän valmistelemien hallitusohjelma-kirjausten perusteella byrokratiaa keventämällä ja siirtymällä kohti asiakaslähtöistä yhden luukun periaatetta.
Käytännössä hallitusohjelman tavoitteeseen pyritään siirtämällä loputkin kaavoitusvallasta pois ministeriöltä ja lakkauttamalla valtion viranomaisten sekä kansalaisten valitusoikeus kaavapäätöksistä. Mahdollisiin perustuslaillisiin ongelmiin etenkin asianosaisten valitusoikeuden rajaamisessa varaudutaan korottamalla oikeudenkäyntimaksuja maankäyttö- ja rakennusasioissa.
Lakimuutosten yksityiskohtia valmistelemaan on Lehden tietojen mukaan asetettu ryhmä vantaalaisia kuntapoliitikkoja puheenjohtajanaan SOK:n kiinteistöjohtaja.

Vaalirahakohu osoitti
nykymallin ongelmat

Etenkin keskustan kenttäväki on ollut innoissaan uudistuksesta, kertoo hallitusohjelman kirjauksia valmistellut tuore eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Matti Vanhanen.
”Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkimainingeissa tuli selväksi, että kaavapäätösten ostaminen on Suomessa muodostunut aivan liian monimutkaiseksi ja kalliiksi. Jos silloin halusi rakentaa hehtaareittain ostoskeskustilaa peltojen keskelle tai vaikkapa vain vähänkään isomman huoltoaseman pohjavesialueelle, piti vaalirahoilla, urheiluseura-avustuksilla ja monimutkaisilla vastakaupoilla ostaa taakseen kokonainen leegio poliitikkoja. Kuntatason lisäksi oli voideltava maakuntahallitusta sekä mahdollisesti jopa asianomainen ministeri. Poliitikkojen näkökulmasta taas ongelmana oli, että moni meistä tuomittiin tämän vuoksi rikoksista.”
Vanhasen visioissa kaavapäätöksen voisi lähitulevaisuudessa jokaisessa kunnassa ostaa helposti suoraan kunnan suurimman puolueen nimeämältä kaavakummilta, joka hoitaisi rahojen edelleen jakamisen avustuksina erilaisille tukiyhdityksille ja keskeisille luottamushenkilöille.
Hallitus lupaa tiedottaa suunnitelmistaan laajemmin juhannusviikolla Kaavin kaavamarkkinoilla, missä paneelikeskustelujen lisäksi on luvassa makkaranpaistoa, vaalitaidehuutokauppa sekä perheen pienimmille rakennuslupatyöpaja, jossa lapset voivat vahvistuttaa piirrustuksiaan rakennuslupapäätöksiksi sekä Sivakkajärven tai Vihtajärven rantakaavoiksi.
Hallitusneuvotteluissa
kova vääntö

Lehden haastattelemien hallituslähteiden mukaan maankäyttö- ja rakennuslupa-asioiden sujuvoittaminen ja kuntatason kaavarahastuksen helpottaminen oli Keskustan tärkeimpiä strategisia tavoitteita hallitusneuvotteluissa. Perussuomalaiset vastustivat keskustan ajatusta lähinnä maaseudun vennamolaisten äänestäjien vanhojen kaunojen vuoksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini myöntyi kuitenkin keskustan kannalle saatuaan ohjelmaan mukaan kirjauksen puoluetuen täysimääräisestä säilymisestä puolueella, vaikka koko eduskuntaryhmä hajoaisi tai esimerkiksi pidätettäisiin kesän ensimmäisellä sisävesiristeilyllä.
Perussuomalaisten vaatimuksesta hallitus aikoo myös selvittää, voidaanko perustuslaissa säätää, että tahdosta riippumattomaan hoitoon määrättäessä kansanedustajan hoidontarpeen arvioi puolueen puheenjohtaja.
Nimettöminä pysyvien ja iltaa kohden hieman uhkaavasti käyttäytyneiden lähteiden mukaan Kokoomus korosti koko neuvotteluiden ajan pärjäävänsä aivan hyvin suurpääoman ja isin rahoilla, joten tasapuolisuuden vuoksi sen annettiin kirjoittaa hallitusohjelmasta loput.

10 vastausta aiheeseen “Hallituksen kädenojennus vähäosaisille: "Jokaisen on pystyttävä ostamaan kaavapoikkeus"”

Totta on että korruptio on ollut Suomessa tähän asti aivan liian monimutkaista. Yleensä edes asianosaiset eivät ole osanneet sanoa ovatko mukana korruptoituneessa toiminnassa vai eivät. Myös kansainväliset korruptiota tutkivat järjestöt ovat olleet Suomen kohdalla täysin ihmeissään. Korruptiosta pitääkin tehdä niin selkeästi sallittua ja yksinkertaista, että kenenkään ei tarvitse enää edes miettiä koko asiaa. Samalla saavutetaan entistäkin parempia sijoituksia korruptiotutkimuksissa, sillä saavuttaessaan puhtaasti statuksen ”maan tapa” korruptio lakkaa olemasta ongelma ja muuttuu näin ollen täysin läpinäkyväksi. Kaikki lakiin perustuvat esteet vakiintuneille toimintatavoille täytyy siis purkaa tältä osin pikavauhtia. Mukavaa että ymmärsit ja olet mukana talkoissa!

Mitä muuten Lehden toimituksessa arvellaan että tuleeko tänä kesänä keihäsmitalia?

Mitä muuten Lehden toimituksessa arvellaan että tuleeko tänä kesänä keihäsmitalia?

Olenkin ihmetellyt ettei Otavan MAOL-taulukkokirjassa ole selkeää kaavajakoa poikkeuksineen! Noh, vihdoinkin lestadiolais-katolilais-masokisti-hallitus saa tähänkin rotia ja päästään rakentamaan -ja nostamaan turvetta, joka on tulevaisuuden bioenergiaa.

Vastaa käyttäjälle Alvari Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sipilän kohtuullisuusviesti läpi myös ulkomailla – miljoonaomaisuuksia ja erektiolääkkeitä luvattu sähköpostilla

Adhi Rachdian (.)(.) Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kohtuullisuusviesti on otettu hyvin vastaan myös ulkomailla, kerrotaan Valtioneuvoston kansliasta. Sipilän sähköposti on...

Close