Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Kaikki älykkäät ihmiset: ampuma-aseet eivät eroa muista aseista

* Cardboard Grunge * Parée
(NEWTOWN) Kaikki älykkäät ihmiset ovat huomauttaneet, että nyt ei ole sopiva hetki keskustella ampuma-aseita koskevan lainsäädännön tiukentamisesta, sillä ampuma-aseet eivät eroa muista aseista.
”Kaikenlaisia surmavekottimia voi hankkia halvalla ja kuljettaa ne piilossa julkiselle paikalle, jossa sitten päästää helvetin valloilleen”, sanoi Seppo Rationaalinen.
Hänen mielestään ampuma-aseita ei pidä kohdella eri tavalla kuin vaikkapa autoja, muovipusseja tai ihmisten raajoja, koska kaikille on hyviä käyttötarkoituksia ja pahoja käyttötarkoituksia.
”Mikään valvontamekanismi ei estä teini-ikäistä keräämästä tusinaa keittiöveistä mukaansa ja viskomasta niitä kymmenen metrin päästä väkijoukkoon tappavin seurauksin”, Rationaalinen totesi.
Seppo Rationaalisen mukaan ampuma-aseiden saatavuuden ja ampumattomaksi jäämisen kaltaisten perusoikeuksien tasapainottaminen on erittäin hankalaa ja siinä tulee käyttää suurta harkintaa.
”Vaikka ihmiseltä olisi viety kaikki välineet, hän voisi yhä kuristaa paljain käsin kuusivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, viisivuotiaan, seitsenvuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan, kuusivuotiaan ja kuusivuotiaan”, Rationaalinen sanoi.

26 vastausta aiheeseen “Kaikki älykkäät ihmiset: ampuma-aseet eivät eroa muista aseista”

Nyt on toimittajalta päässyt taas unohtumaan, että aseet eivät tapa ihmisiä, vaan luodit tappavat ihmisiä. Aseet kieltämällä ei muuteta sitä tosiseikkaa, että ilmassa viuhuvat kuparivaippaiset lyijypallerot voivat tappaa kenet tahansa milloin tahansa. Sitäpaitsi keittiöveitsi ja kiinalaiset.

Aselainsäädännön sallivuus on meidän salajuoni. Jokainen päiviltä päästetty amerikkalainen keskiluokkainen tenava edistää asiaamme. Kohta jokaisella opettajalla on mukanaan ase, ja vuosittain kymmenkertainen määrä koululaisia kuolee opettajan sekoamisen johdosta.

Filosofialehti Pahkasikaa mukaillen: satiiri ja parodia on vaikeata, sillä he tekevät sen itse.

Mutta miten paljon hyvää aseilla tehdäänkään eläimiä tappaville ihmisille. Aselakien tiukentaminen aiheuttaisi vain, että meidän Julle ei saisi pitää hirvenpäätä seinällä eikä astella takan luona karhuntaljalla. Sukumme monituhatuotinen maine joutuisi vaakalaudalle. Kuka raakimus nyt sellaista haluaisi?

Kansallinen kivääriyhdistys NRA aikoo varustaa jokaisen tulevan ekaluokkalaisen Browningilla kouluunlähtijöiden siunauksen ja virsikirjan luovutuksen yhteydessä ensi keväänä. ”Petoeläimet ja ryöstelevät rosvojoukkiot saartavat uhkaavasti esimerkiksi pääkaupunkiseudun lapsia kaikkialla missä he liikkuvat. Lisäksi EU-rahoituskriisin takia on huomioitava liittoutuneilta tuleva ilma- tai maahyökkäyksen uhka”, toteaa NRA:n järjestösihteeri Britt-Erna Attackerar Thor-pamppuaan heilutellen.

NRA:n tarjoama vastuullisin ratkaisu asiaan on antaa kaikille pyssy, jolloin säästetään vartija-, poliisi- ja tuomiontoteutuskuluissa. Sekaannusten välttämiseksi kakan osuessa tuulettimeen velvoitetaan hullut ammuskelijat pukeutumaan huomioliiveihin ja vilkkuvalokypärään ennen postalointiaan, jotta hyvät ampujat tunnistavat pahat ampujat eivätkä vahingossa ammu muita hyvien puolella olevia.

Liha tulee kaupasta, raha puusta, karhut tykkää halia ihmisiä, populismia esiintyy vain oikealla, kaikki matkustus on pahasta paitsi ideologian puolesta ja aseet on tehty vain ihmisten tappamista varten.
Terveisin, V.Niinistö Dohan Beachi ja voitonmerkki

Oikeasti aseet on tehty vain sitä varten, että saataisiin niiden inspiroimana ohjelmoitua viihdyttäviä videopelejä.

Voi pyhät pyssyt!
Nauruunkin voi kuolla. Naurettavuuksien julkaiseminen on potentiaalinen joukkomurha!

Jos tällaisesta aiheesta vitsejä väännätte, on niiden oltava edes hyviä. Että nostakaa tasoa, olkaa hyvät.

Hyysärien on näköjään täysin mahotonta ymmärtää tätä: jos koulun vahtimestarilla ja mielellään myös opettajilla, psykologilla olisi ollut aseet, vain murhamies olisi ammuttu seulaksi.

Suomessa saa tavis kyllä aseita ostaa, mutta ei suojaliivejä. Vain polisii, armeija ja vartiointiliikkeet saavat käyttää suojaliivejä. Tämä siksi, että suojaliiveillä tapetaan niin paljon ihmisiä maailmassa. Lainsäätäjähän on perinteiseen tapaan perseestä ja asehullut sekopäät juoksevat kaduilla vallan vallattomina aseet paukkuen.

Varustakaa ekaluokkalaiset saman tien Yeatsilla ja Tennysonilla, niistä on ihan yhtä paljon apua kuin Browningista, kun petolauma hyökkää.

Mayojen ennustus meni pientä kirjoitusvirhettä lukuunottamatta ihan oikein.
Ennustuksessa piti lukea että ”maailma tuohtuu 21.12.2012 klo 13.11 suomen aikaa”, mutta kivenhakkaajalla oli lukihäiriö, minkä takia tuli kirjoitettua ”tuhoutuu”.
Tämä on hyvä esimerkki itseään toteuttavasta ennustuksesta – kyllä maailma alkaa tuohtumaan ihan minä hetkenä hyvänsä.
Itsekin tyhjensin pankkitilini ja ostin kaikilla rahoilla kynttilöitä, taskulamppuja, suolaa ja nötköttiä.
Perkule kun tulitikut ja taskulampun paristot unohtui.
No ensi tilistä sitten.

Tuula katsoo peiliin
ja sivelee kasvoiltaan kuluneen päivän
uusi mekko päälle
ja yrittää unohtaa sen naapurin mayan
joka maailmanloppua
aina saarnas innolla
yksiössä lapsi
nukahtaa lainattuun pinnasänkyyn
Pian kello kolme lyö
käy maailma lepäämään
ei maailmanloppua
tullut kai tänäänkään

On se nyt vaan niin, että aseella ihmisen tappaminen on paljon helpompaa kuin ilman asetta. Menee tuo kuristaminen ja muu paininta melko hekilökohtaiseksi ja vaatii ihan toisenlaitata kuntoa ja päättäväisyyttä tappaa käsin, kuin 20 metrin päästä. Olis Breivikiltä ehkä muutama enemmän jääny henkiin jos olis tarvinnu paljain käsin siellä saaressa reuhata.

En tyckää. Ne muut vitsit oli hyvijä, mut tää oli huono. Ampuma-ase on huomattavasti tehokkaampi ase kuin keittöveitsi, vaikka se olis Iikeåsta.

^^Ette tykänneet mun kommentista vai? No, te oottekin hipstereitä.
Mä en nyt oikeen ymmärrä, miten päin tää sarkasmi tässä menee. Onko se niin, että älykkään ihmisen mielestä mitään ei pidä kieltää vai onko se niin, että älykkään ihmisen mielestä kaikkea ei voi sallia? Kertokaa, oi edelläkävijät?

Vai ette tykänneet munkaan kommentista tuossa ylempänä? Taidatte olla vähän tyhmiä, kun ette tykänneet. Kyllä olisi pitänyt tykätä jos olisitte fiksuja, niin kuin minä.
Minä oon viksu.

Vastaa käyttäjälle Al Kaida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lukijat sekoittivat Turun Sanomat ja Turpaan Saatanan

(AUTOMUSEO) Valtaosa lukijoista ei pysty erottamaan Turun Sanomia ja Turpaan Saatana -julkaisua toisistaan, paljastaa Lehden teettämä mielipidekysely. Toinen julkaisuista pyrkii...

Close