Kategoriat
Kotimaa

Piispa boikotoi naapurin tupaantuliaisia

Kuopion tuore piispa Jari Jolkkonen ei osallistu naapuriinsa muuttaneen Mäkisen perheen tupaantuliaisiin. Syyksi Jolkkonen ilmoittaa sen, ettei juhlissa lauleta suvivirttä.
”Suvivirren lisäksi myös kaikki perinteiset jouluvirret on juhlassa kielletty. Esitin kyllä etukäteen toiveen, että ainakin ”Jumala onpi linnamme” voitaisiin laulaa edes ”Jänis istui maassa” -sävelellä, mutta tätäkään ei luvattu”, piispa toteaa. Hän pitää jyrkkää virsikieltoa valitettavana, sillä monissa tupaantuliaisissa on aikaisemmin laulettu virsiä.
Naapuriperheen isä Jari Mäkinen pitää virsikieltoa sekä käytännöllisenä että periaatteellisena kysymyksenä. Ja aika outona puheenaiheena noin yleensäkin:
”No, me emme ole uskonnollisia ja vieraistammekaan suurin osa ei ole, niin meistä olisi vähän tyhmää sitten esiintyä ihan vain piispaa varten. Että kyllä me voimme järjestää tällaisen virsitilaisuudenkin ihan mielellämme, mutta jos nyt pidetään se vain erillään tästä juhlasta, mihin on kutsuttu paljon muitakin.”
Mäkinen on jo saanut päätöksestään paljon kielteistä palautetta. Etenkin internetin keskustelupalstoilla ja iltapäivälehtien toimituksissa on oltu huolissaan Mäkisen perheeseen levinneestä islamisaatiosta ja eikö kukaan ajattele lapsia ja joko kohta vaaditaan, että valtio ja kirkko pitäisi erottaa toisistaan?

12 vastausta aiheeseen “Piispa boikotoi naapurin tupaantuliaisia”

Haluan kunnioittaa pohjoismaisia perinteitä, ja siksi boikotoinkin kaikkia sellaisia juhlia, joissa ei lauleta värisevällä äänellä Thoria, Odinia ja Ukko ylijumalaa ylistäviä veisuja. Jouduttekin juhlimaan aivan ilman Minua, siitäs saitte!

Luulin että satiiri ja sarkasmi oli jo kielletty Suomessa, miksi sitä vielä harrastetaan tällä palstalla?

Vaadin poikotoitavaksi kaikkia niitä viikonpäiviä, jotka viittaavat pakanallisuuteen! Emme saa antaa ateistimuslimien ja muiden moraalittomien Saatanan kätyrien määräillä miten kristillisessä Suomessa tulee elää!

Toi on kyllä siis paha juttu toi islamisaatio, siis mikä tarkoittaa että siis kun ateistit ei haluu laulaa jumalanylistyslauluja.

Mun mielestä mummokuoron värisevällä äänellä laulama ”ois jos mä mato matkamies maan” kuuluu ehdottomasti jokaiseen tuparin aloitukseen, lopetukseen, ja vähän siihen välillekin.
Jos ei mikään noista käy, niin ainakin seuraavana aamuna toi virsi pitäisi olla kaikkien puhelimessa herätysäänenä.

Kristilliset perinteet ovat kuolleita suomessa, kuinka monta piispaa viime vuonna tapettiin jäälle? Ei yhtään, perinteet kunniaan!

Vastaa käyttäjälle Anu Stappi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kaikki mediat reputtivat matematiikan ylioppilaskokeessa

(MOLESTUS SENECTUS) Yksikään suomalainen joukkoviestin ei suorittanut matematiikan ylioppilaskoetta hyväksyttävin tuloksin tänä keväänä. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan huolestuttavinta tuloksessa on, että se...

Close