Kategoriat
Tiede Ulkomaat

Fyysikot selvittivät soinilaisen periaatteen hajoamisajan

In the soul of the great machine Simon Bisson
(FIELDS) Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksen Cernin tutkijat ovat ratkaisseet yhden fysiikan selvittämättömistä arvoituksista. Viikonloppuna tehtyjen kokeiden perusteella kansainvälinen tutkijaryhmä laski ns. soinilaisen periaatteen hajoamisajan ensi kertaa yleisen suhteellisuusteorian edellyttämällä tarkkuudella.
Tehtävä on haastanut fyysikoita vuosikausia, sillä vaikka soinilaisia periaatteita tiedetään useita, ne hajoavat ja lakkaavat olemasta välittömästi joutuessaan tekemisiin ympäröivän aineen eli materian kanssa. Nyt on selvitetty, että hajoamisaika on vain hieman pidempi kuin ns. Planckin aika, jota pidetään lyhimpänä mahdollisena ajanhetkenä.
”Soinilainen periaate saattaa joskus annihiloitua myös ilman ulkopuolisen aineen vaikutusta, pelkästä ulkopuolisen tarkkailijan olemassaolosta. Tämä puolestaan paljastaa sen kvanttifysikaalisen olemuksen”, arvioi tutkijaryhmän johtaja Eduard Trolololoo.
Soinilainen periaate on tärkeä tutkimuskohde, sillä sen on todettu pitävän yhdessä yhdisteitä, joita ei muuten voisi olla olemassa laboratorio-olosuhteiden ulkopuolella. Tällainen on esimerkiksi alkeisjoukko, joka tunnetaan nimellä perussuomalainen eduskuntaryhmä.
Periaatteen hajoamisaikaa lyhyempiä tapahtumia on Cernissä havaittu toistaiseksi vain yksi. Se on aika, joka kuluu em. alkeisjoukon kritisoinnista siihen, kun ensimmäinen vajukki ehtii kirjoittaa nettiin ”demla”.

12 vastausta aiheeseen “Fyysikot selvittivät soinilaisen periaatteen hajoamisajan”

Demla on näitä kvanttifysiikan paradokseja, joiden väitetään olevan olemassa vaikkeivät ne olekaan. Demlafysiikka kuuluu teoreettisen fysiikan matemaattisesti vaativimpaan osaan.

Helppohan se on sieltä kommarileiristä huudella, kun ei ole pelkoa että ite joutuis koskaan veroja maksamaan. Palataan asialle sitten kun teille saamattomille ei riitäkään enää ilmaista rahaa, kun ne on kaikki jo annettu välimerenmaihin. Sucks to be U silloin.

Perussuomalaisten kannatuksen puoliintumisaika on hieman vajaa vuosi. Valitettavasti perusjäte ei häviä aivan yhtä nopeasti eduskunnasta. Loppusijoitusta peruskallioon harkitaan, mutta pohjaveteen tuleva vahva sapenmaku on huolenaiheena.

Aika on siis jopa lyhyempi, kuin vihreiden ydinvoima-aatteen katoamisaika hallitukseen päästessä.

Dear Mr Lutz
Älkää luulko, että me kommarit luulisimme kapitalistien ”antavan rahaa välimerenmaihin”. Kapitalisti ei anna rahaa mihinkään. Hän lainaa.

Käteisen mukaan ensimmäinen Kreikan tukipaketti ottaa niskalenkin kriisistä. Tapahtuiko näin, ja miten kävi kokoomuksen ja sdp:n kannatukselle? Pankkiiri Liikanen teki 90-luvun alussa vaalibudjettia vaikka puolueen sisältäkin kerrottiin että ihan toisin pitäisi menetellä. Ja vaikka Augustin kirjoituksessa mainitaankin suhteellisuusteoria, tekstistä näkee että käsitteet ovat epäselviä. Esimerkiksi Planckin aika ei ole ajanhetki.
Mutta hienoa että Halla-Aho tarjoaa suvaitsevaiston vajakeille ajanvietettä. Suhteellisuudentajuahan heillä ei ole.

Lutz tunnetaan paremmin kaunoluistelusta, ihan hyvä trolo. Hirvikivääri taas tunnetaan Hyvinkäältä ja tuon nimimerkin käytön voisi ottaa uhkailuna ja vihapuheena. Nettivinked.

Erkki Hirvikiväärin tunnistavat vanhemman juomakulttuurin tuntijat kuuluvan Erkki Pikakiväärin sukulaisiin. Joten sillä tuskin on kovin paljoa tekemistä ”Hyvinkään” tai ”vihapuheen” kanssa.

Vastaa käyttäjälle Erkki Hirvikivääri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
RKP vaihtoi puoluetunnustaan

Keven Law (VEHMAA) Hyvistä ansiotuloistaan tunnettu Ruotsalainen kansanpuolue RKP (rkp.) on vaihtanut puoluetunnustaan viikonlopun puoluekokouksessaan, joka järjestettiin jossain nätissä paikassa...

Close