Kategoriat
Kotimaa

Ilta-Sanomat luovutti vetoomuksen laskutaidon puolustamiseksi

(HELSINKI) Pääasiassa mökkihuussin karikkeena ja kauppahallista ostettujen kalojen pakkaamiseen käytetty Ilta-Sanomat luovutti opetusministeri Henna Virkkuselle vetoomuksen, jossa vaaditaan kouluihin parempaa matematiikan opetusta.
Yli 40 000 ihmistä allekirjoitti netissä vetoomuksen, joka osoittaa aritmetiikan perusteiden olevan pahasti hukassa. Ilta-Sanomat kysyi Helsingin 158 peruskoululta, onko niiden joulujuhlissa uskonnollisia elementtejä. Kyselyyn vastasi 48 koulua, joista 19 ilmoitti luopuneensa perinteisestä joulujuhlasta – tosin niistä 10 kertoi järjestävänsä erikseen joulukirkon, kirkkopäivän tai jumalanpalveluksen. Vetoomuksen luovutustilaisuudessa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin havainnollisti laskutaidottomuutta kertomalla, että yli puolet helsinkiläiskouluista on luopunut kristillisistä perinteistä.
Seuraavaksi Ilta-Sanomat aikoo selvittää, onko puolet suomalaisista tosiaan keskivertoa tyhmempiä.

9 vastausta aiheeseen “Ilta-Sanomat luovutti vetoomuksen laskutaidon puolustamiseksi”

JOS ETTE VALITSE KRISTINUSKOA NIIN TEIDÄN ON PAKKO VALITA ISLAM SITTEN NIIN !!!1!q!

Tuo lopussa mainittu uusi tutkimus voi olla hyvinkin mielenkiintoinen. Tosin ensin pitäisi tietää tarkoittaako keskiverto keskiarvoa vaiko mediaania. Jälkimmäinen tutkimustulos ei olisi yhtä mielenkiintoinen.

Kaikki nämä pottuilu viestit vaan lisäävät varmuuttani äänestää kunnallisvaaleissa Perus Suomalaisia! Kansa on puhunut mutta sitä ei puna viher vasemmisto kestä! Torilla tavataan!

NIIN MINÄKIN AIJON JOKAISTA POTTUILUVIESTIÄ KOHDEN ÄNESTÄÄ YHÄ USEAMMAN KERRAN SITTEN NIIN !!!½Q!

Haluaisin vain muistuttaa että myös matemaatikkokriitikkoja pitää suvaita.

ME TURKULAISET ÄÄNESTETÄÄN AINAKIN 10 KERTAA SOINIA JOKAINEN JOSSEI SE VITTUILU LOPU SITTEN NIIN!!1!!21

Tarkoitikko kirjoittaja keskiverrolla keskiarvoa? Koska jos haluat viisastella, niin puolet (tai n-1 jos pariton määrä) suomalaisista on mediaania tyhmempiä, ihan määritelmän nojalla. Se onko puolet suomalaisista keskiarvoa tyhmempiä on avoin kysymys, pitäisi määritellä älykkyyden kriteeri ja jakauma siitä sit selvittää. Et voi olettaa normaalijakaumaa, tai jos oletat, pitäisi se mainita ennen viisastelua, tai näin oletan.

miten ilta-sanomat ensiksi vaatii matematiikan opetuksen laadun nostamista kestettävälle tasolle, mutta sitten puhutaan joulujuhlista ja uskonnosta? Selittyykö siis huono matematiikan tuntemus kirkon kielteisellä kannalla luonnontieteisiin? Vastalauseena liityn vielä kerran kirkkoon, jotta voin erota sieltä jälleen ja trollata ilta-sanomia!

Vastaa käyttäjälle hämmentynyt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehden poliittinen viikkokatsaus: Tasaista huminaa

Ajankohtainen Ykkönen radioi viikottain Lehden poliittisen viikkokatsauksen eduskuntavaaleihin saakka. Ohjelma lähetetään torstaisin kello 12.15–13.00 Ylen Ykköseltä.

Close