(LAHTIS) Koko Suomi odottaa malttamattomana Ruotsin vastanaineen kruununprinsessaparin Victorian ja Danielin saapumista maahamme. Edelleen umpirakastuneilta ja ah, ah niin ihanilta ja söpösiltä näyttävät Vickan ja Daniel tuovat kansainvälisen glamourin sävyttämät kuninkaallisen loistokkaat, mutta silti maanläheisen herttaiset olemuksensa raukoille rajoillemme, jossa kansa joutuu värjöttelemään ilman kuningashuoneen lämmittävää henkäystä, sunnuntaina, ja jokos minäkin pääsisin isolle palkalle iltapäivälehteen näillä kirjoitusnäytöillä?
No joka tapauksessa, vierailun pääpaikkana jostain kohtalon käsittämättömästä oikusta toimiva Lahti on valmistautunut jo viikkokausia prinsessaparin tuloon, mikä kertoo jotain siitä, mitä asioita meilläpäin pidetään tärkeinä. Suurimmat toiveet kohdistuvat siihen, että Victoria ja Daniel saattaisivat käyntinsä aikana alulle Bernadottein kuningassuvun uuden verson panemalla ankarasti joko kongressi- ja konserttikeskus Sibeliustalossa, Tiirismaan koululla tai uusiutuvan energian tutkimuskeskus Energonissa.
Vaihtoehtoisia yhdyntäpaikkoja vierailun aikana ovat myös Hanasaaren kulttuurikeskus, Happi-toimintakeskus, Helsingin kaupungintalo ja Presidentinlinna. Ruotsin kuningashuone ei ole toistaiseksi kommentoinut parin ohjelman yksityiskohtia.
”Suomessa alkuun pantu, heh heh, pikkuprinssi tai -prinsessa lähentäisi maidemme suhteita ennennäkemättömällä tavalla ja antaisi toistaitoisille journalisteille loputtomasti juttuaihetta niitä päiviä varten, kun ei jaksa referoida tositv-sarjojen tapahtumia”, pohtii maamme johtava rojalistiekspertti Ulf Sparre.
Kategoriat
11 vastausta aiheeseen “Suomi toivoo Victorian ja Danielin panevan Lahdessa”
[…] This post was mentioned on Twitter by Veli-Matti Taskila and Desucon, Lehti. Lehti said: Suomi toivoo Victorian ja Danielin panevan Lahdessa http://dlvr.it/7mD5n […]
Hyvä paikka olisi pianon päällä Sibelius-talossa. Sillä pääsisi Youtuben klikattujen listalle.
Make Iltsikasta tereee! Mä oon nyt viientenä työvuonna tääl viihetoimitukses oppinu käyttään videokameraa. Sibbe-talos ko se tylsä sinfonia vaa kestää ja kestää mä tartun Vikkanii ja Danskua hihast, vien siivouskomero ovel ja nikkaan silmää. Päheetä, häh?
Toivotaanko makaavan tavalla joka on herralle kauhistus. Vai muuten vaan kuten mies makaa miehen kanssa?
[…] This post was Twitted by juffek […]
Juttu on ihan liian hauska ja siinä on ihan liian hyvin etenevä juoni ja se pysyy kasakkakin ihan viimeseen pisteeseen saakka, että sikä li on ihan turha toivoa tai haaveilla iltapäivälehteen toimittajaksi, niin se vaan on. Vikkalla ja Danielilla panopaikkoja riittä mutta riittääkö aikaa ku kaikki haluaa tedä vähitään seitsen osaisen tai sivuisen tai tuntisen dokkarin niistä.
Tästä matkasta olisi hyötyä jos he näyttäisivät kouluissa kuinka kondomia käytetään.
(Arlanda) Skandinaaviska Airlinjer julkaisi juuri präss riliisin, jossa kerrotaan pariskunnan tienanneen lentoyhtiöltä elinikäisen kultakortin, koska knullata rytkäisivät koneen vessassa noin kolme minuuttia turvavyön merkkivalon sammuttua. Maarianhaminalaiset tekevät parhaillaan laskelmia siitä, oliko kone kuninkaallisen lastin purkautuessa jo sen ilmatilassa.
Hei, tulin just.
Näistä jutuista innostuneena nuoripari päättikin lähteä Kittilän kautta Vittulaan, ent. Pajala.
Kuninkaalliset tissit kuviteltu, ei mainittu.