Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Israelin asuntopula helpottuu pian

(PYHÄ MAA) Israelia jo vuosia vaivannut asuntopula on viimein hellittämässä. Tuoreiden kaavoituspäätösten myötä uusia koteja järjestyy sadoille vuokralla asuville Israelin kansalaisille.
”Asuntopolitiikassa kyseessä on vuoden läpimurto. Kaavan läpimeno Knessetissä takaa katon pään päälle sadoille israelilaisille”, toteaa Israelin asuntoministeri Moshe Ben Ben Gurion-Freiberg tuskin pysyen puvuntakissaan. Asuntoministerin mukaan erityisesti uusien alueiden lenkkipolkuihin ja turvallisuuteen tullaan kiinnittämään huomiota. ”Piikkilankaa ja betonia ollaan tilattu jo vuosien tarpeisiin”, Gurion-Freiberg lataa toimittajaryppäälle.
Kansainvälisessä yhteisössä suunnitellut asuinalueet ovat nostattaneet kriittisiä kommentteja aina Yhdysvaltain presidenttiä Barack Obamaa (musl.) myöden. Asuntoministeriössä tätä ei kuitenkaan pidetä ongelmana. ”On tyypillistä, että kaavoituspäätökset ovat kunnallispolitiikassa kiistanalainen aihe. Monesti valittajat jarruttavat kehitystä aina korkeampiin oikeusasteisiin asti. Tällä kertaa tämä ei tule kuitenkaan olemaan ongelma, sillä uudelle kaavoitukselle on Knessetin päättäjien puolelta vahva tuki”, Gurion-Freiberg kertoo.
Kansainvälisen politiikan asiantuntijoiden mukaan valitukset kuitenkin saattavat vaikuttaa prosessiin sen verran, ettei kookkaita maisemaikkunoita tulla rakentamaan uusillakaan asuinalueilla.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Työtön ulkomaantoimittaja”]Työtön ulkomaantoimittaja[/search].)

2 vastausta aiheeseen “Israelin asuntopula helpottuu pian”

Miksi israelilaiset kasvissyönninvastustajien salajuoni tappaa palestiinan kansaa? Siksi! Tähän täytyy saada muutos ja kansanliike. Jos yksikin ihminen liittyy mihin tahansa, lupaan juoda lasin vettä, saatana.

Jos yksikin ihminen liittyy mihin tahansa, lupaan juoda lasin vettä, saatana.
Liityin kristillisdemokraatteihin – Juo vettä -tun homo!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Espoolaista syytetään herkullisesta tekijänoikeusrikkomuksesta

(PULLATIE) Keskivertalolihavalle espoolaismiehelle vaaditaan tuomiota piratismista. Syyttäjän mukaan mies on valmistanut luvatta kopioita tekijänoikeuslain suojaamista teoksista ja tarjonnut niitä syötäviksi....

Close