Kategoriat
Paavi

Yllätysnimi valittiin uudeksi paaviksi

(OBERHAUSEN) Uusin paavi on Paavi Johannes Paavali III, joka tunnetaan parhaiten siitä, että hän on saksalainen mustekala. Valkoinen savu kohosi Vatikaanista varhain tänään aamulla, kun konklaavi päätti nimittää uuden paavin Benedictus XVI:n tilalle.
”Huomasimme, että hänen pyhyytensä [Paul III] on erehtymätön, kun taas sillä edellisellä jatterilla oli tiettyjä ongelmia tällä sektorilla”, kardinaali Peppone selitti yllätyspäätöstä.
Kollegion mukaan Paavali III:n valintaa puoltaa myös se, että vaikka hänellä on kahdeksan tarttumalonkeroa ja tarkemmat silmät kuin ihmisellä, kukaan ei ole nähnyt hänen tarraavan imukupilla kuoripojan sisäreidestä.

4 vastausta aiheeseen “Yllätysnimi valittiin uudeksi paaviksi”

Niin hyvältä kuin päätös kuullostaakin, sitä ei voi panna täytäntöön, koska mustekala oli lupautunut sdp:n presidenttiehdokkaaksi. Sukulaisuussuhteet ja yhdennäköisyyys edeltäjään ratkaisivat valinnan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jalkapalloilijoiden kesäjuhlien kalastuskisan voitto Espanjaan

(ORANJE) Tämänvuotiset jalkapalloilijoiden kesäjuhlat päättyivät sunnuntaina perinteisiin kalastuskisoihin. Jännittävän koitoksen voitto meni tänä vuonna Espanjan joukkueen Andres Iniestalle, joka päihitti...

Close