Kategoriat
Kotimaa

Lehti ottaa käyttöön maahanmuuttokritiikkikiintiön

(SUOMI!) Internetjulkaisu Lehti alkaa julkaista kiinteän määrän niin sanottuja maahanmuuttokriittisiä näkökulmia kuukausittain. Uudistuksen tarkoituksena on sanoutua irti kaikesta vastuusta, jonka kannanottaminen yhteiskunnallisissa kysymyksissä toisi tullessaan. Julkaisemalla ulkomaalaisten Suomeen tuloa niistä tai näistä syistä vastustavia näkemyksiä riippumatta näiden näkökulmien mielekkyydestä tai järjellisyydestä, kunhan niitä vain huudetaan tarpeeksi kovaa ja pitkään, pyritään luomaan kuva objektiivisesta tiedonvälityksestä.
Tarkoituksena on muun muassa kärjistää ristiriitoja kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välillä ja vähätellä rasististen puheenvuorojen ja internetissä esitettyjen leikkimielisten tappouhkausten merkitystä.
”Toiveissa on, että oikeasti mielekkäät mutta tylsät puheenvuorot, joissa esimerkiksi arvostellaan perustellusti maahanmuuttoon liittyvää poliittista päätöksentekoa ja viranomaisten toimintaa saadaan korvattua paljon jännittävämmällä hullujen öyhöttäjien metelöinnillä”, summaa Lehden brand manager Eugene Terreblanche.
Useimmat suomalaiset uutismediat ovat jo aiemmin tehneet vastaavan uudistuksen.

18 vastausta aiheeseen “Lehti ottaa käyttöön maahanmuuttokritiikkikiintiön”

Itse myyn persettä kiintiöittäin edellisvaalien puoluejakauman mukaan. Toinen nimeni on ”keskiarvoinen tyytyväisyystakuu”.

Toivottavasti tästä lähtien saadaan päivittäin edes yksi autojen polttoa koskeva uutinen. Se olisi kohtuullista. Toivon teidän huomioivan uutisoinnissanne myös sen faktan, että rasisteja ovat vain mokuttajat, jotka ovat fasisteja.

Tämä on suuri voitto kritisoijille, joiden oikeuksia tässä maassa poljetaan kuin vanhaa mopoa tai naapurin Terhiä, kun sen ukko lähti kahdeks viikoks jonnekin. Sitä paitsi, jos suomalaiset nussis ja tekis lapsia tarpeeksi, ei olis tarvetta maahanmuuttajille. Voitais ihan hyvillä mielin sanoa että ”Tää maa on täynnä. Sori.” Eiku nussimaan!

Oli jo aikakin, että Suomen media foxnewstyy! Kiitos, Lehti ja muut lehdet! Finland is for Real Finns! Fair and Balanced™!

Vittu joo! VR hidas. Min un mielestä just näin. Metallimies – kaikki pois. Besnan hinta LIIAN KorKEa. Auott parempia kuin BUUUUSSII!!! En vkoskaan enää sittenkään. Muistan kun kaikki oli paremmin. En koskaan saatana Hesari Femakko ja sitten Satanan Hotelli. Kukaansilloinkunminäolinpienijasittenmentiin. ASIAA! Sekin Vanhanen ei saa mitenkään Ruusunen, mutta sittenkin kun se tätä asiaa niin ei mitenkään .. TÖITÄ.

Aivan ensimmäiseksi haluaisin, että Suomen yliopistoihin otettaisiin kaikki ulkomaalaiset hakijat. Näin saataisiin ilmaisen opetuksen ja elatuksen piiriin ahkeria monikulttuurisia superosaajia. Nykyiset suomalaiset opiskelijat vain valittavat liian alhaisista tulorajoista tai jotain.
Esimerkiksi 300 000 bangladeshilaista Filosofian Maisteria olisi hyvä lisäys piristämään pääkaupungin etnisien ravintoloiden elinmahdollisuuksia.

Väistämättömän ihanaa ja rikastavaa kun linja tulee muuttumaan. Kuvien kanssa pitää silti olla varovainen. ^^^

Hyvä Lehti!
Pahoittelen, että sanoin aiemmin lopettavani kaikkien lehtien tilaamisen. Aion tilata lehteä nyt uudelleen, koska lehdessä otettiin vihdoinkin todellisen totuudenmukainen linja maailman tärkeimmässä asiassa, joka on tietysti tää maahanmuutto.On parempi, että suomalaiset polttaa omissa lähiöissään omat autonsa vastakin rauhassa. Ja tekee muutkin omat rikoksensa, ettei niihin sotkeudu ketään tiettyyn nimeltämainitsematta jäävään kansanryhmään kuuluvia, jotka ei tilastojen mukaan osaa suomeen tullessaan edes suomea.

Missä viipyy sukupuolten tasa-arvoon vaadittava 40 % naishuumorikiintiö Lehteen? Lehden kalapuikkoviiksitoimittajia tulee epäillä patriarkaatin salaliittoon kuulumisesta kunnes asia on korjattu.

Paatuneena mustan lipun alla anarkistia lauluja laulavana sankarina en voi sietää, että lehti ryhtyy näinkin inhottavaan massamedian nuoleskelemiseen. Kuka ties vaikka huomenna emme enää erottaisi mihin valtamedia loppuu ja mistä lehden ruskea kieli alkaa! Hyi hävetkää!
Lopetan välittömästi lahjoittamieni perunoiden lähettämisen toimitukselle!

Tämä on hyvä alku. Jostain sen on alettava. Lehtiläisetkin jossain vaiheessa oivaltavat yhä paremmin ettei kunnon muslimilla ole järkevää syytä olla Suomessa, edes Lehden toimituksessa. Olisihan se oikeasti rohkeaa vittuilla islamisteille mutta dream on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *