Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Maahanmuuttovastaisuus-kriitikkovastaisuus lisääntynyt

(SYNKKÄ KELLARI) Seiska-lehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisten asenteet pakolaiskritiikkivastaisuutta kohtaan ovat koventuneet. Jopa puolet haastatelluista ilmoittaa suhtautuvansa siirtolaisvastaisuuskritiikin kyseenalaistamiseen aiempaa epäilevämmin. Gallupkyselyyn haastateltiin tuhatta norjalaista.
Vastaajista vain joka viides on sitä mieltä, että työperäisen maahanmuuton kritiikin vastustajat saavat julkisessa keskustelussa äänensä kuuluviin riittävällä volyymillä. Erityisen kriittisesti humanitaarismaahanmuuttokritiikkivastustusepäilyihin suhtautuvat nuoret hyvin koulutetut naiset, joista peräti 80 prosenttia ilmoittaa vastustavansa ympäristöpakolaiskritiikin vastustamisen kritiikkiä.
Homojen kirkkohäät saavat myös kannatusta
Kyselyn mukaan ylivoimainen enemmistö kannattaa lakimuutosta, jossa maastamuuton kritisoinnin vastustamisen kannattavuuden epäilemistä halutaan kritisoida.
”Kyllä kansa tietää. Missä EU, siellä ongelma. Rötösherrat kuriin”, kommentoi kyselyä Prysselistä faksilla tavoitettu Timo Soini.

19 vastausta aiheeseen “Maahanmuuttovastaisuus-kriitikkovastaisuus lisääntynyt”

Toi on vähän vahva termi. Puhuisin pikemminkin maahanmuuttovastaisuuskriitikoihin liittyvästä skeptisyydestä tai esimerkiksi kriittisyydestä. Aina täällä ollaan leimaamassa!
Ja toi otsikkokin on liian pitkä näihin eurostandardeihin.

Tietojeni mukaan kyselyn virhemarginaali oli 1-103% toiseen suuntaan. Riippumaton tutkija Hennessy Hammocks oli tyytyväinen herättyään päiväunilta ja oli samaa mieltä.

Timo-setä asuu Brysselissä
Ja sieltä on pitkä matka Helsinkiin
Mutta minusta vain tuntuu että
Timo-setä asuu yhtä lähellä kuin setä Halla-ahokin
Timolla on niin suuri otsa
Että siihen mahtuu koko maa ja taivaskin
Ja Timo-setä hymyilee
Ja silmät tuikkivat ja hän nauraa niin kuin setä Halla-ahokin
Timo-setä asuu Brysselissä
Minä kutsun hänet kylään tänne Itäkeskukseen
Hän rakastaa meitä
Meille hän on yhtä kultainen kuin setä Halla-ahokin
Minä olen pikku persuliini
Ja vähäinen on vielä minun voimani
Mutta pienikin voi taistella
Mamuja vastaan kuin Timo ja setä Halla-ahokin
Mamuja vastaan kuin Timo ja setä Halla-ahokin

”Kyllä kansa tietää. Missä EU, siellä ongelma.”
Tämän tiedon sisäistettyämme tulemme jatkossa suorittamaan kaikki maahanmuuttoa käsittelevät mielipidekyselymme EU:n ulkopuolisissa maissa.
Tulosten vertailukelpoisuuden vuoksi olemme ostaneet Norjasta oman kylän, 552 asukkaan Lofthusin. Jokainen asukas tulee jatkossa vastaamaan 2 kertaa joka kysymykseen, jotta päästään luotettavalta kuulostavaan tuhannen ihmisen otokseen.
Edelleen, vuoteen 2012 mennessä kaikki kysymykset tullaan kysymään 1000 kertaa yhdeltä kylähullulta. Testiotannalla on jo saatu hämmästyttävän yhdenmukaisia tuloksia kaikkien tähänastisten galluppien kanssa.

”Vastaajista vain joka viides on sitä mieltä, että työperäisen maahanmuuton kritiikin vastustajat saavat julkisessa keskustelussa äänensä kuuluviin riittävällä volyymillä”
Itse olen huomannut että ääni kantautuu paremmin korviin kun putsaa korvat aamuin illoin remowaxilla. Lääkärini (yksityinen, en käy julkisissa arvauskeskuksissa sillä en halua sairaalabakteeria enkä halua menettää munuaisiani somaleille) suositteli tätä lääkettä kun korvassani oli niin paljon vaikkua että siellä kasvoi vihanneksia.
Seuraavana aamuna kuulin _kaiken_ selvästi, työnsin Mag-Liten nenääni ja korvastani tuli ulos valokeila. Ryhdyin testailemaan mitä kaikkea ääniä maailmassa oikein voi kuullakaan. Laitoin leivät leivänpaahtimeen: SPLOJOING! Kaadoin tuoremehua lasiin BULI-BULI-BULI! Menin hommaforumille KLIKETI-KLIK! Donna lähti suomenruotsalaisen matkaan HEIHEIVAANTUPPIKULLI!

Missä ongelma, siellä minä. Minä perkele teidät kaikki ruohonleikkurilla ajan söpellykseksi, tundralla karkuun juoksette Jonserediani sekä mustat että valkoiset.

*****TIEDOKSI ARIKKELITOIMITTAJALLE, JOKA KÄSITTELEE SEN LULTAVASTI VALLAN TUOTA PIKAA*****
Voisitko korjata minun (Turhantoimittaja) yleisökirjeen kirjoitusvirheen mikäli mahdollista ja muuttaa muotoa seuraavaksi.
Tietojeni mukaan kyselyn virhemarginaali oli 1-103% toiseen suuntaan. Riippumaton tutkija Hennessy Hammocks oli tyytyväinen herättyään päiväunilta ja oli samaa mieltä.
Kiitos

Yhtän mamuu ei travii täne ritiskoitavaski tudoa! Klyä mä näjytän nile kektä kirtiskoi mua! Krjala-lispikn alata lötyy viomaa! Kolskyt kilo nousse peknistä ihn vrmana juu!

JESS HAUKUTTIIN PERUSSUOMALAISET! VIHDOINKIN OMALAATUISTA, YLLÄTTÄVÄÄ JA ENNEN KAIKKEA VALTAMEDIAA VASTAAN KAPINOIVAA UUTISOINTIA
HYVÄ LEHTI! UUTISOITTE SIITÄ MISTÄ SUURET LEHDET VAIKENEE! PAHKASIKA OIS YLPEE TEISTÄ! TÄN LEHDEN SANOMAA EI MUISTA LEHDISTÄ PYSTY LUKEE

Tilaaja saa aina sellaisen tuloksen kuin haluaa.
Kuulin Yleisradion kahvilassa, että kyseinen tutkimus tehtiin alunperin Chilessä, mutta tulokset eivät kelvanneet Seiskalle. Chilessä tehdyssä tutkimuksessa nimittäin havaittiin suomalaisten olevan liian suvaitsevaisia kriitikkovastaista maahanmuttoa kohtaan.
Tämän jälkeen kyselyyn pääsivät vastaamaan meksikolaiset, japanilaiset, maroccolaiset ja indonesialaiset. Vasta norjalaisella aineistolla saatiin Seiskaa tyydyttävä tulos.
Kuulemani mukaan kysymyksen asettelu oli alkuperäisissä kyselyissä liian helposti ymmärrettävä. Norjassa tehdyssä haastattelututkimuksessä käytetty kyselylomake puolestaan oli kolme sivua pitkä ja sisälsi yhden kreikan kielisen kysymyksen.

Kriitikkoperäistä maahanmuuttoahan tuskin vastustaa kukaan, kunhan maahantulevat kriitikotkin vain muistavat että kussakin maassa ollaan kunkin maan kriitikon tavalla. Cuius regio, eius criticum!

Te olette ongelma, minä olen ratkaisu. Oletteko te siis EU? Mikä minä sitten olen? Suljen rajat. Kukaan ei pääse Suomesta pois, Soini ei pääse Brysseliin, karkoitetut mamut ja kaikki mustat sekä valkoiset jäävät jumiin Helsingin rautatieasemalle. Täällä ei hipit heilu, siellä heiluu! Miksi päätä särkee?

Huomauttaisin että maahanmuuttokritiikin epäilyn vastustamisen kyseenalaistaminen on juuri sitä leimaamista mihin aina ryhdytään, vaikka kritiikin kohteena olisi lieväkin nuivuuden arvioiva kyseenalaistaminen negatiivisessa suhteessa vain sen haitalliseen osaan käänteisesti?
Miksi asioista ja ongelmista ei puhuta suoraan?

Kylläpä taas osui ja upposi, kuten myös Lehden viime aikoina julkaisemat 150 muuta hulvattoman hauskaa läppää samasta aihepiiristä. Ilmeisesti huhut Sanoma-WSOY:n ja Samizdat-konsernin fuusiosta ovat sittenkin totta, kun Lehti on jo alkanut muuttaa linjaansa entistäkin oikeamielisemmäksi.
Tätä me lukijat haluamme! Väärien mielipiteiden ja läpeensä pahojen ihmisten disauttaminen on niin hauskaa jo itsessään, ettei siihen tarvita mitään turhaa huumoria.
Kaipaan kovasti myös Sauli Niinistöä kertomaan, että hän on juuri saavuttanut seksuaalisen kliimaksin.

Maahanmutakuonojen raskauksista on voitava puhua kovalla äänellä ja julkisella paikalla! Tai muuten on tapahtunut ankara rikos sananvapaisuutta vastaan! Niin ja Jussi Kalma-ahon arvostelijat syyllistyvät törkeään kunnianloukkaukseen, koska Jussi Kalma-ahon mielipiteet ovat Oikeita, ja kaikkien muiden mielipiteet ovat vääriä mielipiteitä!

Ei mulla ole mitään maahanmuuttokriitikkoja vastaan. Ihmisiä nekin on. Mutta en huolisi sellaista työkaverikseni. Niillä on niin erilainen kulttuuritausta. Niin se vaan on.

Oliko se taas perussuomalaiset jotka julistivat pyhän sodan kokonaista valtiota vastaan?

Mamu-, Tupo- ja Kepu-lyhenteiden menestyksestä johtuen eduskunnan lakivaliokunta ja Suomen Akatemian LOLspeak-työryhmä ehdottavat typerien sanojen kieltämistä ja korvaamista typerimmillä lyhenteillä. Täten ”maahanmuuttokriitikko” korvataan lyhenteellä ”mamukri” ja ”maahanmuuttokriitiikinkriitikko” on ”mamukrikri”.

Vastaa käyttäjälle Jussi Halla-Adhominem Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ruotsalaistutkimus: Suomi hävinnyt tahallaan

(VANCOUVER) Jääkiekon olympiaturnaus sai uutta väriä, kun ruotsalaistutkimus paljasti Ruotsille 3-0 lohkovoittokamppailussa hävinneen Suomen jääkiekkomaajoukkuuen pitkään varjellun salaisuuden. Tutkimuksen mukaan...

Close