Kategoriat
Urheilu

Usain Boltin b-näytteestä löytyi kiellettyjä aineita

(BERLIINI) Maailman nopeimman miehen maineeseen kohonneen Usain Boltin ura sai tänään pahan kolauksen, kun juoksijan b-näytteestä löytyi merkittäviä jäämiä Suomen ulkoministeristä Alexander Stubbista (kok).
”Epäilyt heräsivät, kun Bolt kuvaili juoksuaan sanomalla sen olleen fantastinen kokemus ja aivan upea haaste, josta olen haaveillut jo pikkuskidistä asti, kertoi maailman antidopingneuvoston WADA:n tiedottaja Vainion Talkkari.
Boltin mukaan tässä vaiheessa on vielä varhaista sanoa, onko hän itse asiassa kärähtänyt kiellettyjen aineiden käytöstä.
”Kysymys siitä, olenko käyttänyt dopingia vai ei, on kirvoittanut vilkasta näkemystenvaihtoa. Kiitos vielä siitä. Dopingista siirrän nyt ajatukseni lounaaseen. Mukava päivä tulossa, varmasti hyvää ruokaa ja mielenkiintoista keskustelua”, Bolt kirjoitti blogiinsa.

6 vastausta aiheeseen “Usain Boltin b-näytteestä löytyi kiellettyjä aineita”

(PESUAINEKAUPPIAS) Suomen Salaliittoteorialiiton palindromialajaoston varapuheenjohtaja Ario Koira julkisti tänään iltapäivällä tiedonannon, jonka mukaan yhdysvaltalaisjuoksijan dopingkäry on jo käytännössä todennettu varmaksi. ”Täss ei oo mitää epäselvää. Hänen oikia nimensähä ol vaa sil tapaa sotkettu et siit tul Usain Boltti, mut ku mie sitä oikei rukkasin ni johan alko totuus valkenemaa. Hää ol oikialt nimeltäins Ain Ol Stub”, Koira toteaa. Asiantuntijoiden mukaan onkin todennäköistä että juoksija on itse asiassa Suomen ulkoministeri Alexander Stubb.

Epäilemättä Stubbin brändäämä 080808 on fantasioinut Usa in Boltin 191909 sarjaan.

Myös Obaman on epäilty käyttäneen Stubbia vaalikampanijan ajan. Epäilyt ovat vain vahvistuneet kun Obamassa on havaittu Lipposlaisuuteen viittaavia oireita. Lipposlaisuus ilmenee puheen hidastumisena, ylimääräisinä taukoina puheessa sekä välinpitämättömyytenä reaalimaailman faktoja kohtaan. Lipposlaisuutta on todettu monessa Stub narkomaanissa. Stubin kieltämistä on harkittu ainakin Belgiassa jossa sitä todettiin muutama vuosi sitten valtavia pitoisuuksia.

Kansalaisten ei ole hyvä tietää heitä itseään koskevia asioita,
eikä mitään muutakaan !

Vastaa käyttäjälle supon tiedottaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Semenyan osoittaminen naiseksi voi kestää jopa kuukauden

(PATTAYA) Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on määrännyt teinitähti Caster Semenyan sukupuolitesteihin, jotka voivat kestää jopa kuukauden. Sukupuolitesti koostuu monesta osasta, jossa...

Close