Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Joulupukkikampanja suututti pikkulasten vanhemmat

(KORVATUNTURI) Tuhmien Tenavien lanseeraama mainoskampanja on saanut Pikkupilttien Vanhemmat ry:n aktiivit suunniltaan. Bussien kyljissä mainostava kampanja julistaa ”Joulupukkia tuskin on olemassa. Ole siis rauhassa tuhma!”
Kampanjan puuhavintiön Peppilotta Efraimintyttären mukaan kampanjalla halutaan tuoda esiin rationaalista maailmankuvaa ja absoluuttisesti hauskaksi testattua elämänkatsomusta.
“Vuodesta toiseen on lapsia sallittu sumutettavan aivan häpeilemättä. Siis c’moon, kaikkihan me tiedetään ettei joulupukkia ole. Viime vuonna meidänkin luokalla eniten joululahjoja sai Pena, joka veti vuoden aikana turpaan viittä tyyppiä, heitti kahta mädällä kananmunalla ja oli jokaisena koulupäivänä joka tapauksessa taattu mulkvisti”, Efraimintytär kommentoi.
Pikkupilttien Vanhemmat ry:n puheenjohtaja Hellä Mielinen on kampanjasta kauhuissaan.
“Kauheeta tuubaa toi väite. Tottakai joulupukki on, kävihän se meilläkin viime vuonna. On niinku aika edesvastuutonta kannustaa lapsia tollaseen. Saunan taakse pitäis viedä, tuommosen keksijät, ja pestä suut saippualla.”
(Jutun kansalaistoimitti Sofia Virtanen.)

9 vastausta aiheeseen “Joulupukkikampanja suututti pikkulasten vanhemmat”

Supo on toistuvasti yrittänyt saada haltuunsa joulupukin tuhma-listan.
”Tämä nyt vain helpottaa meidän työtä. Suomessa on yli 20 000 kannabiksen kotiviljelmää ja jos joulupukki tietää kenellä ne on, niin tietojen ilmoittamattajättäminen tulkitaan tuottamukselliseksi ihansaatananterroristiseksi toiminnaksi josta napsahtaa tuhatvitunmiljoonaa vuotta Guantanamoa!”, räyhää nimettömänä pysyttelevä, kysymysmerkkisäkkiä päässään pitävä supon toiminnanjohtaja.
Supo paljastaa tutkineensa kylmän sodan aikana myös joulupukin mahdollista toimintaa neuvostoliiton vakoojana. ”Vitun punalakki saatana jakeli lahjoja kommareille ja minä en saanut vaikka tein vuonna 1918 pitkää päivää yhdellä tosi jännällä leirillä Tampereen kupeessa!”, tiedonantaja paljastaa. Supo luopui kuitenkin tutkinnasta Coca-Cola yrityksen ilmoitettua, että pukki on kuohittu ja yksityistänyt varsinaisen lahjojenhankinta- ja jakamistyön, eikä näin ollen punikkitoveri-Jeesuksen kiihkososialistinen eetos enää leviä tavaramuodossa tapahtuvien tulonsiirtojen mukana. ”Heh heh heh, oikeastaan tässä kävi ihan kivasti kun jätkä saatiin osaksi normaalia kapitalistista talousjärjestelmää. Mutta se vitun kusipää ei luovuttanut niitä saatanan tuhma-kiltti listoja! VOI VITTU!!! TAPAN SEN SAATANAN PASKAN JOS VIELÄ NÄEN!!! TAPAN ENSIN, ELVYTÄN SITTEN HENKIIN, VEDÄN SITÄ PERSEESEEN, HUUDON PERSEEN KODIN PUTKIMIEHELLÄ JA TAPAN SEN UUDESTAAN!!!”.

Minä se en suostu olemaan toisena vetoporona jos tuommoinen teksti tatuoidaan rekeen.
PS.Punakuonon jarrut pitää korjata ennen Joulua.

Joulupukki on puolueohjelmassa, joten piltit, tiedätte mitä se merkitsee. Kun Coca sanoo niin Cola tottelee, tiätsä. Tuhmalista on mulla ja käytän sitä tarvittaessa järjestelmän vastustajiin. Vain taalanmerkki suojaa. Over ja ulos.

En näe mainoksen loukkaavan mielipiteenvapautta. Perustuslaki turvaa oikeuden julkisen vakaumuksen ilmaisemiseen myös niille, jotka eivät joulupukkiin usko. Haluaisin myös huomauttaa, että akatemiaamme pesiytynyt feministiklikki on jo vuosia monopolisoinut joulupukkitutkimusta, mikä on ipso facto entistä vieraantuneempaa biologiasta ja luonnontieteellisestä maailmankuvasta. Eräs käypä esimerkki on tuoreimmaksi muoti-ilmiöksi noussut queer-pukki-teoria, mikä täyttää niin ikään pseudotieteen kriteerit. Anteeksi, laukesin juuri ”Lajien synnyn” päälle. Joulupukkia, kuten Jumalaakaan, ei siis todennäköisestikään ole olemassa, ellen sitten minä ole he molemmat.

Vaikken usko joulupukkiin niin mielestäni kouluissa voitasiin jatkaa edelleen opetusta joulupukista, mikäli myös pakkasukosta ja muista vieraista esimerkiksi kwanza olennoista keskustellaan siellä tasa-vertaisesti. Kuuluuhan nyt joulupukki ja piparit kiinteästi Suomalaiseen perinteeseen.

Olipa huono. Sitä paitsi vertauksen toinen lause on virheellinen vastine aidolle kampanjalauseelle.

Sillä, onko joulupukki olemassa vai ei, on ainoastaan sekundäärinen merkitys. Ratkaisevaa on, että joulupukki esitetään valkoisena heteroseksuaalisena miehenä, jonka alaisuudessa työskentelee kuitenkin joukko miespuolisia tonttuja. Joulupukki on patriarkaatin luoma homososiaalinen konstrukti, jonka lähemmässä analysoinnissa queer-luenta on kiistatta hedelmällinen näkökohta. Juicy Q. Nyemelan kritiikin voi reflektoimattomana jättää omaan arvoonsa. Ja nyt menen ostamaan kaalimatosauvaa.

Yhteiskunta sopeuttaa (kolme virkamiestä toimistossa):
– Kutsutaan seuraava asiakas sisään. Päivää, mikäs teidän nimenne on?
– Pukki, Joulupukki. Hyvää joulua! Hou hou hou!
– Pidättekö te meitä pilkkananne?
– En, tämä kuuluu minun toimenkuvaani. Jou hou hou hou!
– Niin, meidän tietojemme mukaan te olette ollut viimeiset neljäsataa vuotta puolipäivätyössä kerran vuodessa.
– Ja minun on kyllä todettava, että minä en usko teihin.
– Enkä minä.
– No arvatkaapas, ketkä jäävät tänä jouluna ilman lahjoja!
Kiitos AVS!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Madonna

(MADONNA) Madonna Madonna Jätkäsaari. Madonna madonna. Madonna madonna madonna madonna, madonna madonna madonna.

Close