Kategoriat
Tiede

Yllätystulos: kaikki maat yhtä suuria

(SHERWOOD) Tampereen teknillisen yliopiston tutkijat ovat päätyneet odottamattomaan tulokseen: väkilukuun suhteutettuna kaikissa maailman maissa on yhtä paljon ihmisiä.
”Mitähän tuohon nyt sanoisi”, valottaa löydöstä tutkimusassistentti K. Daaja.
Kolumnisti sun muu Rosa Meriläinen on havainnosta innoissaan.
”Maailma on kuin yksi suuri raitiovaunu, jossa voimme kaikki matkustaa pummilla”, Meriläinen tunnelmoi.

3 vastausta aiheeseen “Yllätystulos: kaikki maat yhtä suuria”

Myös pinta-alaan suhteutettuna kaikki maat ovat yhtä suuria. Itse asiassa tämä tieto löytyi jo aikaisemminkin kiitosta saaneen Travel-ohjelmiston lähdekoodista, jonka näppärät insinöörit purkivat uusien käänteis- ja inversioalgoritmien avulla. Osoittautui että kehitysvaiheessa ei oltu jaksettu määritellä eri maiden parametreja joita aivomyrsky yhtenä lauantai-iltana oli keksinyt ottaa käyttöön, vaan viinan loppuessa suurimpaan osaan oli laitettu 1. Uudet taloon tulleet ohjelmoijat eivät osanneet tätä korjata, kun kaikista editoinneista tuli syntaksivirhe käännösvaiheessa, ja niinpä asia jätettiin silleen.
Suomessa roiskeläppä ei ole enää pakollinen, joten vastedes Rosa voi jättää sen pois.

Seuraavaksi Tampereen teknillinen yliopisto paneutuu mielenkiintoiseen filosofiseen kysymykseen, ovatko kaikki maailman valtiot yhtä suuria pinta-alaan suhteutettuna.

TTY:n suunnitelmissa on tiemmä myös poikkitieteellinen tutkimuskonsortioprojekti Sibelius-Akatemian kanssa aiheesta ”Onko jokainen ihminen laulun arvoinen?”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jari ja Virpi vakaasti yhdessä!

(TAANTUMASILTA) Leveitä hymyjä. Ihastuksesta kostuneita silmiä. Sampanjapullojen poksahduksia. Onnella ei ollut rajaa, kun Ilta-Sanomien toimituksessa saatiin vahvistus siitä, että veronmaksaja...

Close