Kategoriat
Live Politiikka

Urpilainen ei vedä vieläkään johtopäätöksiä

(DJURGÅRDEN) SDP:n puheenjohtaja Jutta ”Juttajutta” Urpilainen ei allekirjoita väitteitä tai tietoja tai vahvistettuja äänestystuloksia vasemmiston heikosta menestyksestä. SDP ja Vasemmistoliitto saivat yhteensä kaksi edustajaa EU-parlamenttiin, joka Urpilaisen mukaan on parlamentin tapainen edustuselin, joka kokoontuu Strasbourgissa ”aika isossa talossa”.
Helpottaaksemme ihmisten kognitiivista työtä, olemme kääntäneet Urpilaisen kommentit kiertoradalle, joten ne eivät pääse häiritsemään ketään. Muutenkin pidämme erinomaisena suorituksena sitä, että vasemmisto kykenee keräämään alle neljänneksen äänisaaliin oppositioasemassa ja kasvavan työttömyyden ja köyhyyden vallitessa.
”Minusta kokoomus ajaa minun asiaani”, kertoo vuosaarelainen pitkäaikaistyötön pirtuhuora Joonatan.

10 vastausta aiheeseen “Urpilainen ei vedä vieläkään johtopäätöksiä”

Ensiksi Jutta tahtui kuitenkin kiittää kaikkia vihreisiin ja perussuomalaisiin siirtyineitä kannattajiaan.

Alhainen äänestysaktiivisuus ja oikeiston voitto ovat lehden syytä, sillä että tarjonneet EU-vaaleihin vaalikonetta. Hävetkää, ruojat!
P.S. Pidän Jutta Urpilaista lievästi kiihottavana, noin niin kuin seksuaalisesti. Onko minussa jotain vikaa?

Hei epistä, minkä ”JuttaJutta” Jutta sille voi, kun me kokoomuksessa kerran lupasimme olla työväen puolue ja siirtyä ajamaan työväen asiaa, ja vielä teimme sen mitä lupasimme. Mihin vasemmistoa ylipäänsäkään enää tarvittaisiinkaan? Me kokoomuksessa ajamme nykyisin kaikkien asiaa, ja meille erityisen tärkeitä ovat työväen, alemman keskiluokan, maajussien, EU:n kannattajien ja vastustajien sekä mitäniitänytonkaan hyvinvointi – ensi vaaleissa sitten ajamme vielä perussuomalaistenkin asiaa, kun se #¤%%& pääsi näissä vaaleissa unohtumaan kampanjasta. Vastakkainasettelun aika on totisesti ohi. Aamen.
”Jutta”, Urpilaisen Jutta, Jutta on sitä paitsi meidän mielestämme paras mahdollinen puheenjohtaja… demareille. Eli ei muuta kuin Urhoutta Eurooppaan, kansainvälinen soimaan ja vink vink kotiväelle!

Minne ovat sosiaalidemokraattien äänestäjät menneet, kun Wanhan Suomen mukaan kommunisteista on tullut vihreitä, ainakin Tambereella entisistä punaisista on kuulemma tullut vihreitä, onko kysymys ainoastaan dekompostikaatiosta koska pyöreäposkinen punainen tomaattikin muuttuu vihreäksi ajan kuluessa emme tiedä? Sosiaalidemokraatttisten hiukan raaempien tomaattien kohtalo on kuitenkin hämärän peitossa. Eikä pienen puolueen johtaja syö äänikuninkaanakaan niin paljon ääniä raaoilta tomaateilta voittaessaan vaalit kuin voidaan kodonneitten äänien määrästä päätellä, sensu lato. Tilanne on siis täysi Juttajutta, vaikka kertaus on opintojen äiti, niin jankuttaminen voi hyvinkin syödä äänestäjää! Ai niin piraatit yhtykää!

Mutta minne katosi Eija-Riitta Korholan kaksoisleuka? Kokoomus osti Lehden hiljaiseksi! Kansan on saatava tietää! Kutsukaa Timo Soini!

Lehden vika, että Kimmo Kiljunen ei tullut valituksi. Olette samaa roskamediaa. Jos täällä olisi ollut vaalikone, olisin päässyt valitsemaan Kimmo Kiljusen ehdokkaakseni. Nyt joudun vetämään kiljusta ilman Kimmoa. Tai ehkä Kimmokin tulee ottamaan kiljua kanssani.

Vastaa käyttäjälle Alex Saulistobb Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Pöntinen syyttää homoja, maahanmuuttajia ja feministejä huonosta äänisaaliista

(BRYSSEL) Reservin kersantti Kai Pöntinen (Kok.) uskoo, että olisi päässyt europarlamenttiin ilman homojen, maahanmuuttajien ja feministien väliintuloa. Pöntisen mukaan homojen,...

Close