Kategoriat
Kotimaa

Timo T.A. Mikkonen kertoi haastattelussa nimensä ja sotilasarvonsa

(MÄNTSÄLÄ) Julkisuudenhenkilö Timo T.A. Mikkonen ei lukuisista yrityksistä huolimatta ole taipunut vastaamaan iltapäivä- ja viikolehtien ajankohtaisiin kysymyksiin.
Mileipiteistään kategorisesti vaiennut Mikkonen on ilmoittanut enimmillään tuntikausia kestäneissä haastatteluissaan ainoastaan nimensä, sotilasarvonsa ja syntymäaikansa.
Timo T.A. Mikkonen, majuri, syntynyt 15. kesäkuuta 1947″, vastasi Mikkonen Iltalehden mukaan kysymkseen, millä mielin hän on seurannut kansanedustaja Oinosen hauveli-puheista noussutta kohua.
”Mikkonen, Timo T.A., reservin majuri, 15.6. 1947”, pohti Mikkonen lastenkasvatuksen ja sikainfluenssan puhkeamisen yhteyttä Meksikossa Ilta-Sanomien haastattelussa.
”Majuri Mikkonen, Timo T.A. 150647”, kommentoi Mikkonen Apu-lehden mukaan sitä, kenen puolella hänen vaimonsa parturi-kampaaja Nina Mikkonen on pikku-Antonin huoltajuuskohussa.
Psykologien mukaan syynä vaikenemiseen saattaa olla se, että Mikkonen olisi alkanut kokea median ja suuren yleisön pitävän häntä pilkkanaan.
Iltapäivä- ja viikolehdistö ja niitä referoimalla kansaa lähestyvä perinteikäs sanomalehdistö ottavat yllättävän käänteen kuitenkin rauhallisina vastaan.
Ei yrittänyttä laiteta. Tuli vähän lähdettyä liian isolla liikkeelle tuon sikainfluenssan kanssa. Ollaan kyllä tilattu taitto-ohjelmaan isompaa fonttikokoa, mutta jollain pitäisi huominenkin elää.”, toteaa nimettömänä pysyttelevä uutispäällikkö ja jatkaa kahdeksan kaljan jälkeen:
”Ja vittu samaa omistajalle huoraamista se on saatana sinunkin liekkisonni- ja mansikkamarkkinakirjoittelusi, vaikka miten olisi historiakas maakuntalehti, perkele. Ja helppoko se on saatana huudella, mutta mulla on perklee pieni¨å lapstia ruokittavana ja eukko haluaa poalvata itseään etelän aurkinkorannoilla joka ttalvi.”
Timo T.A. Mikkonen herätti keskustelua aiemmin keväällä päästämällä vaimonsa esiintymään televisioon. Keskustelun herättäminen on vapaiden joukkotiedotusvälineiden keskeisiä tehtäviä toimivassa demokratiassa.

8 vastausta aiheeseen “Timo T.A. Mikkonen kertoi haastattelussa nimensä ja sotilasarvonsa”

Taas fiksua käytöstä Timo P.A. Mikkoselta, vertaus räkättirastaisiin kyrsii kai vieläkin radiokanavien suupaltteja juontajia. Joku tutkiva juornalisti voisi vaikka selvittää pääsivätkö Tuksu ja Julia risteilyllä lopulta hytteihinsä buffet-korteilla, kyllä siitä yksi lööppi irtoaisi.

Naurun arvoisia ovat ne toimittjat, jotka kärttävät Mikkosen mielipidettä joka asiaan: ”Toimin vain esimieheni määräysten mukaan.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Obama ja Netanjahu ryhtyivät Facebook-ystäviksi

(BLACKBERRY) Yhdysvaltain ja Israelin johtajat ovat lämmitelleet välejään tänään Washingtonissa pidetyssä huipputapaamisessa. Valkoisen talon lähteet kuvasivat neuvotteluja jymymenestykseksi ja läpimurroksi...

Close