Kategoriat
Kotimaa

Poliisin päätöksestä ei tarvitse valittaa, jos ei ole tehnyt mitään väärää

(HELSINKI) Helsingin hallinto-oikeus päätti, että poliisin tekemistä lapsipornoestoon liittyvistä päätöksistä ei voi valittaa.
”Mitään tarvetta reklamaatioille ei ole, sillä jokainen pääsee pois sulkulistalta, kun lopettaa lapsipornon tehtailun”, tuomari Bang Megavel selvensi päätöstä.
Syytetyn Matti Nikin mukaan hän ei ole missään vaiheessa tehnyt tai levittänyt lapsipornoa, joten hän ei voi lopettaakaan sitä. Tuomarin mukaan tilanne on mahdoton, sillä erehtymisen vaaraa ei ole.
”Miksi muka joku olisi joutunut poliisin tarkkailtavaksi, ellei olisi syyllinen? Muistetaanpa vain länsimaisen oikeusvaltion periaatteet: ensin poliisi pidättää, sitten juristi laskuttaa ja lopuksi tuomarin nuija kolahtaa”, Megavel totesi.

23 vastausta aiheeseen “Poliisin päätöksestä ei tarvitse valittaa, jos ei ole tehnyt mitään väärää”

The actions of these vicious men is a violent stain on the community and the full penalty of the law is scarcely sufficient to deal with their ghastly crimes. *waggles wig*

Kansakunta tarvitsee Sinua, ei valitustasi!
Me olemme veltio. Me tilaamme eduskunnalta (EK) lain johon valituksesi loppuu.
-EK

Matti Nikki ei ole koskaan päässyt syytetyksi asti, poliisi kohdistaa häneen voimakeinoja ihan lämpimikseen.

”Meillä on tämä järjestelmä, se toimii”, kommentoitiin asiaa totuuden ministeriöstä.

Lehden jutut ovat olleet viimeaikoina silkkaa paskaa. Siispä poistin tämän roskan rss feedistä ja tilasin tilalle Kainuun sanomat. Tekisipä mieleni vielä ilmiantaa lehti valvovalle poliisille, jotta jälkipolvet säästäisivät itsensä tältä kurimukselta.

Enhän minä, mutta ajan vaan AVENSIKSELLA. Siinä rahvas miettii millä ja miten on tienattu!

Kyllä helsingin herrat metkut keksii kansan penneille. Miten täällä enää voi asua!!

Olen vähän eri mieltä. Eihän poliisi koskaan tee virheitä, mutta ihmiselle sattuu.
Poikkesin raflaan pitkältä työmatkalla. Hotkaisin pari nakkia ja muusin. Ryyppäsinkin ihan kauheasti. Melkein puolipulloa jotain keskaria löysempää.
Pääsin ulos ja sitten tuli turpiin. Joku oli luullut, että on rahaakin perstaskussa. Ei ollut kuin taitettu iltapäivälehti.
Kun siitä vähän toipui, ei muuta kuin maijaan ja putkaan. Kun sulla on silmäkin mustana, ihan varmaan olet lyönyt jotain. Ei auttanut edes yrittää selitellä, että olin se maalitaulu. Olin kuulemma vikitellyt jonkun muijaa jotain palasta purressani. Ainoa mitä vikittelin oli kiireinen tarjoilija: ”kun ehdit, tuopa paragon ja tuossa on rahat”
Ei muuta kuin uhri putkaan, kun se mottaaja oli ehtinyt karkuun. Sitten käräjille ”julkisella paikalla tapahtuneesta pahoinpitelystä”. Aika hyvin, sakot sain turpiin ottamisesta, mutta syyttäjä pääsi pressan valitsijamieheksi Tampereella ja kun oikein äänesti, Helsingin poliisikomentajaksi. Varmaan tiedätte kuka se nelisormi-Koskela oli, minusta ei väliä ja möhläyksensä melkein unohdettu.

Tuomiota ei ole vielä annettu! Lööpissä ei vielä lue: ”Tällainen oli Matti Nikin lapsuus – kaverit kertovat”, ”Äiti kertoo: Matti oli kunnon poika”, ”Hän oli koulukiusattu” tai ”Miksi hänestä tuli tuollainen?”.

ei helsinkiläisiä maalle, sudeetti helsinkiläiset muuttuisivat heinähattujen seassa: alkueläimiksi, keskustalaisiksi ja savolaiskokoomuslaisiksi.

Olen iloinen.
Siksi, että:
Olemme yksilöitä, valtio ei ole herramme.
Olemme Demokratia, sananvapaus kukkii.
Olemme rationaalisia, lait säädetään ihmisille.
Olemme post-Suomettuneita, ei enää nöyristelyä.
Myös, koska:
Emme ole kuulleetkaan Lindénin lapsipornokortista.
Emme ole kuulleetkaan Matti Nikistä.
Emme ole kuulleetkaan sensuurista Suomessa.
Emme ole kuulleetkaan oikeusjärjestelmän epärehellisyydestä.
Hyvä Suomi, kiitos kansa! Olen ylpeä Suomalainen.
Kuinkas sitten kävikään…

Vastaa käyttäjälle Matti69 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lindén valvomaan urkintalain noudattamista

(QUISCUSTODIET) Lex Nokian maksuasetuksesta syntynyt kiista on ratkennut. Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on luvannut hoitaa valvonnan oman työnsä ohessa. Näin...

Close