Kategoriat
Ulkomaat

54., 103., 198. ja 251. kidutuskerta "jälkiviisaasti turhia"

(OXYGENE) CIA:n tiedusteluasiantuntijat myöntävät, että jälkikäteen ajateltuna kahden al-Qaidan jäsenen kiduttaminen simuloidulla hukuttamisella oli liioiteltu teko.
”No joo, pikkusen minua hävettää se 54. kerta, kun Abu Zubadayah paskoi housuun ja rukoili jumalia lopettamaan tuskansa. En nimittäin vittuillessani antanut sille tupakkia, vaikka vasiten pyysi sitä”, nimettömänä pysyttelevä tiedusteluasiantuntija eli Frank sanoo.
Frankin mukaan 1.–53. kerta olivat kuitenkin ehdottoman tarpeellisia ja hyödyllisiä, sillä niiden avulla CIA sai tietää paljon kaikenlaista kiinnostavaa.
”Niin kuin tiesittekös, että saksan kielessä tyttö-sana on suvultaan neutri? Kaikkea ne rättipäätkin on ehtiny opiskella”, Frank sanoo.
Paljon oli hyötyä myös kidutuskerroista 55.–79. Seuraavat neljä kertaa häntä kidutettiin ”ihan vaan hevosenpelinä, poikien kesken jekkuiltiin”. Sen sijaan Khalid Sheikh Muhammedin vesikiduttamisesta Frankille on jäänyt paljon paremmat muistot. Ainoastaan 103., 198. ja 251. hukutuskerta vaivaavat mieltä.
”Jälkiviisaushan se on helpoin laji kaikista, mutta kieltämättä 103:nnen kerran tienoilla mietin, että saakohan se tästä jännetuppitulehduksen, kun kauhean rankalta näytti meno. Toisaalta pianhan se musulmaani taas piristyi, joten tuskin siinä mitään vakavaa kävi.”
Frankin mukaan 84.–102. kidutusistunto olivat ”helevetin hyödyllisiä”, joskaan ”just nyt ei kykene pystymään muistamaan jutskia mitä opittiin tiäksä”. CIA:n puolueettomana asiantuntijana Frank on valmis sanomaan, että 198. kerta oli ehkä hieman liian pitkä ja 251. oikeastaan täysin tarpeeton.
”Mutta aika hyvin hei kuitenkin, että ei mennyt kuin yksi hukutus 266:sta hukkaan! Pistä vittu hippi paremmaksi, saatana!” toteaa Frank ja nappaa toimittajan leikkisään kuristusotteese–

8 vastausta aiheeseen “54., 103., 198. ja 251. kidutuskerta "jälkiviisaasti turhia"”

-mutta kokeilitteko pakkoruotsia?
-ei helvetti, ei me sentään sadisteja olla!

Helppohan se on jälkikäteen viisastella, että oliko pakko vielä 251. kerrankin hukuttaa, kun jo 250. kerralla saatiin Osaman ja Hoffan ruumiin piilopaikkojen koordinaatit sekä toisen ampujan (ruohokukkulalla) nimi.
Olishan se rättipää ihan hyvin voinnut tietää vielä vaikka Palmen murhaajan tai sen, ken söi kesävoin!

No mutta kesävoinhan söi Ken. (Mutta ei se tietenkään estä 3635353. kidutuskertaa.)

Tiedustelu-asiantuntija Frank (alempi korkeakoulututkinto Wisconsinin Karjatalouskorkeakoulusta) ainakin itse hyötyi tehostetuista tiedustelutoimenpiteistä: sai tietoa saksan kielen kummallisuudesta!

”Vasta 251. kerran jälkeen Lynndie huomasi, että kyseinen rättipää oli ollut kuolleena jo pari päivää, eli täysin hukkaan meni sekin kidutus”, Frank jatkaa. ”Kyllä meitä kaikkia silloin vallan nauratti.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Työpaikan ilmapiirillä on suuri vaikutus peniksen pituuteen

Elinkeinoelämän keskusliiton Työterveyslaitoksella teettämän tutkimuksen mukaan työpaikan ilmapiirillä on huomattavasti aiemmin luultua suurempi vaikutus miehen peniksen pituuteen. Parhaaseen työilmapiiriluokkaan kuuluneiden...

Close