Kategoriat
Kotimaa Talous

Vuoden ympäristöpalkinto Travel-ohjelmalle

(RONDO) Pohjoismaiden neuvosto on päättänyt myöntää vuoden 2009 ympäristöpalkinnon matkanhallintaohjelma Travelille. Perustelujen mukaan julkishallinnossa laajasti käytetty Travel on vähentänyt työmatkoja huomattavasti, koska kukaan ei osaa käyttää ohjelmaa tai käyttäjä saa akuutin aivoverenvuodon ennen matkasuunnitelman valmistumista.
”Nämä Travelin keskeiset piirteet ovat omiaan vähentämään hiilidioksidipäästöjä, joten ohjelma keventää huomattavasti ilmaston kuormitusta ja on siksi palkintonsa ansainnut”, neuvosto katsoo.
Lisäksi neuvosto kiitteli ohjelmiston työllistävää vaikutusta. Kun ennen tarvittiin vain yksi toimistosihteeri hoitamaan yhden julkishallinnon yksikön matkalaskutusta, tarvitaan nykyisin jo seitsemän ihmistä kouluttamaan työntekijöitä Travelin käyttöön ja kolme työterveyslääkäriä huolehtimaan käyttäjien jälkihoidosta.

30 vastausta aiheeseen “Vuoden ympäristöpalkinto Travel-ohjelmalle”

Tuo on muuten täysin faktaa. Eikä ole edes ainut ohjelma, joka on tarkoituksella tehty sen verran hankalaksi, ettei sitä käytettäisi. Oli muuten meilläkin käytössä ennen, mutta sitten kehitettiin vielä monimutkaisempi järjestelmä tilalle…

Paras ikinä. Ja sitäpaitsi totta. Nimimerkillä viittä vaille hoidon tarpeessa ko ohjelman takia.

Ei ole hauska juttu ollenkaan. Ihan liian totta. Faktaa joka sana.
Jos yrittää olla vitsikäs, pitää laittaa edes vähän omiaan.
Kuinkahan suuresta rahasummasta tuossa palkinnossa oikein oli kysymys?

Hopeasijalle kilpailussa sijoittui suomalainen luonnonsuojeluyritys WinCapita. Tuomariston mukaan WinCapita on toiminnallaan merkittävästi edesauttanut Suomen luonnon säilymistä. Neuvoston mukaan WinCapitan toiminnan ansiosta Suomen luonnossa on tänä vuonna esimerkiksi 1769 maasto-Bemaria, 10 010 vesijettiä, tai jopa 20 040 mönkijää vähemmän.
”Näin ansiokkaaseen päristelyn vähentämiseen ei kovin moni pystykään,” toteaa neuvosto lausunnossaan Thaimaan Pattayalta.

Mullakin olisi yksi tosi hauska juttu meidän firman tuntikirjausjärjestelmästä. Kiinnostaa varmaan ihan kaikkia.

Hei!
On kiva kuulla, että täällä on kohtalotovereita. Luulin pitkään olevani itse hullu ja täysin kykenemätön käyttämään tätä ohjelmistoa. Tai ehkä olenkin? Ongelmaani kuitenkin pahensi se, että minulla oli tohtorin tutkinto tietotekniikasta ja silti minulle tuotti ylivoimaisia vaikeuksia laatia tällä ohjelmistolla matkasuunnitelmaa saati -laskua. Mentaalinen mallini ei vain kerta kaikkiaan kyennyt selittämään miten se toimi. Uniini hiipi ”Virhe -22: pakollinen tieto puuttuu”. Heräsin usein keskellä yötä hiestä märkänä ja luulin jo keksineeni ratkaisun, mutta kaikki valui heti aamulla hiekkaan kun yritin töissä täyttää matkalaskua. Se ei vain hyväksynyt sitä. Onnistuin kehittämään ssh-putken järjestelmään siten, että pääsin kiertämään remote-desktopin ja heti unen nähtyäni kokeilemaan sängyn alla odottavalla läppärillä tuoreeltaan josko uusin ajatukseni olisi ratkaisu ongelmaan. Mutta ei. Lopulta yöunet menivät ja sain hermoromahduksen. Lopetin matkustamisen kokonaan, koska vaimoni ei enää suvainnut, että teen työmatkoja omalla kustannuksella. Lasten piti kuulema saada ruokaa. Hän ei myöskään suvainnut läppäriä makkarissa vaan otti yllättäen avioeron kertoen kaikille naapureilleni, että olen hullu. Naapurit alkoivat karttaa minua eikä minulla pitkään aikaan ollut yhtään ystävää. Sulkeuduin tutkijankammiooni, mutta sen seurauksena kehityskeskusteluissa lähiesimieheni laski VPJ-luokkaani, koska en voinut enää harjoittaa kansainvälistä yhteistyötä. Lopulta minut saneerattiin ulos laitokselta, kun nuoremmat tutkijat meritoituivat ja menivät ohitseni vieden kaikki vakivirat nenäni edestä. Seurasi lopullinen masennus ja minusta tuli itsetuhoinen.
Nyt olen jo tervehtymässä. Sain suojatyöpaikan ongelmajätelaitokselta, jossa voin purkaa angstiani sinne tuotaviin tietotekniikkaromuihin. Välillä se helpottaa. Tunnen mielihyvää, kun pystyn hajottamaan koneen atomeihin siten, ettei kenenkään tarvitse kyseisellä värkillä enää olla yhteydessä Traveliin. Samalla haaveilen ulkomaanmatkasta ja laitan joka kuukausi vähän rahaa sivuun. Jonain päivänä nousen vielä jaloilleni ja suuntaan ulkomaille – ilman matkasuunnitelmaa – ilman matkalaskua.

Koen toistuvasti työssäni jotain vielä pahempaa kuin Travelin: Webtraveller-ohjelman.

Ovelasti vielä ujutettu viittaus toiseen valtionhallinnon käsittämättömyysohjelman tuotokseen, Rondoon. Joka tosin toimii Traveliin verrattuna kuin tavarajunan vessa.
Vielä kun samassa artikkelissa olisi kommentoitu Arean matkanjärjestysmonopolia, olisin tilannut Aikakaus-Lehden heti.

Viime vuonna sain nuhteita, kun julkesin arvostelemaan Travelia ja sen sekavaa ohjeistusta. On aika pro meininki, jos matkalaskun saa tehtyä puolessa tunnissa… Moneenko paikkaan teillä lähetellään kuitteja ja kopioita niistä, jos ei ole onnistunut matkustamaan ”liitteettömästi”? Merenkulkulaitoksella postitellaan snail-mailia kahteen tai kolmeen paikkaan Travel-session päätteeksi! Nykyaikaa! Pistäkää paremmaksi…

Nyt ymmärsin, mitä en ymmärrä, eli
onko tämä formaattien -hymy pyllyyn ja peräreikäseinässä kombinaatio ,
ajattele ite

No qui te käytätte tommottii ohjelmia, ei mun kamut ainakaan käytä muuta kuin meseä. Musta Vista pelaa hienosti ja Petsku on ihq.

Se on kyllä kumma miten noin paska ohjelma on ensinnäkin ”ammattilaisten” toimesta pystytty tekemään, ja toisaalta, miten kukaan on siitä suostunut rahaa maksamaan, ei kai se taida ihan ilmainenkaan softa olla…
Tota kun valitettavasti aina aika ajoin joutuu käyttelemään niin kyllä siinä saa ensin reippaasti noitua, sitten rajun näpyttelyn jälkeen Travel antaa jonkin todella informatiivisen virheilmoituksen ”Koodi xyz: tieto puutteellinen”. Aika helppo on tuon perusteella arvata mikä meni pieleen.
Muistaakseni käytettävyydestä on olemassa joitakin ihan muutamia perussääntöjä mitä ohjelman käyttöliittymän pitäisi toteuttaa. Ilmeisesti tässä ohjelmassa on pyritty nimenomaisesti välttämään niitä kaikkia, jotta päästäisiin tuohon primääritavoitteiseen eli matkustelun vähentämiseen! Ja täytyy kyllä todeta että siinä on onnistuttu loistavasti, sen verran puistattava kokemus tuo Travel on.

Onhan noita muitakin vastaavia ohjelmia, kuten sairaaloissa ja terveyskeskuksissa käytetyt ohjelmat. Kunhan joku joskus laskee, että montako ihmishenkeä on niiden takia menetetty, niin saadaan taas hyvät otsikot :-/.

Entäs ESS? Jos ei ympäristön lämpiämisen estäjänä niin ainakin työllistäjänä?

Ohjelmahan on todella hyvä. Työllistää vastaisuudessa paljon meitä ”ns. avustavaa”, kukaan ylikoulutettu ei pysty sitä hallitsemaan.
Ihmettelen vain, miksei SoleTM saanut tätä kunniaa, sillähän olisi todella voinut valvoa
kaikkea turhaa!!!

Parhautta! ”Pakollinen tieto puuttuu” on niin tuttu! Puhumattakaan punainen huomiohuuto ”kohdentamattomista ennakoista”… Hallittu paniikki onneksi pelastaa, ystävällinen toimistovirkailija hoiti viimeksi hullutukset puolestani [vaikka se onkin sääntöjen vastaista].
Kaiken lisäksi skannaamme hulluna kaikki tositteet, mutta ainakin osa yliopistoista tulostuttaa skannaukset uudelleen jossain maksullisella firmalla. Olisikin turhuutta arkistoida pelkästään vanhaa excel-laskupohjaa ja niitä alkuperäisiä paperitositteita…
Travelin uhrit -vertaisryhmää odotellessa.

Travel on järjestelmänä täysin epäkäytettävä. Kenenkään tuskin kannattaa hehkuttaa kyseisen prototyypinraakileen puolesta. Käyttäjävuorovaikutus on kerrassaan ala-arvoista. Ts. Käyttäjätutkimuksia ei ole huomioitu (tuskin niistä käyttäjä-, manageri- & kehittäjäpoloiset ovat koskaan kuulleetkaan), käyttöliittymään on tungettu kaikki hallinnon ihmisen mentaalimalliin mukaankuuluva legacy-sälä, vuorovaikutusta ei ole suunniteltu uudelleen, järjestelmä on puskettu käyttöön (jukujukumaa -brändin huuruissa), eikä feedbackkiä oteta tosissaan. Ja joku kehtaa vielä puolustaa tällaista ’kolmannen vuosikurssin harjoitustyötä’.

“Virhe -22: pakollinen tieto puuttuu” tarkoittaa yleensä sitä, että olet matkustusohjesäännön vastaisesti menossa taksilla.
Tällöin tavallisen tietokentän ”en oo menossa demarivankkurilla tohon aikaan aamusta kentälle” lisäksi pitää kirjoittaa asiasta lisäselitteeseen runo siitä, miten hanurista Koskilinjat on.
Koskilinjat, koskilinjat
jätit mut pysäkille
Koskilinjat, koskilinjat
vain perävalosi ikinä nään.

Vastaa käyttäjälle käyttäjä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vanhanen myöntää, ettei eläkepäätös syntynyt Rukalla

(IKEASSAKOSEOLI) Pääministeri Matti Vanhasen kohua herättänyt päätös eläkeiän nostosta ei Lehden saamien tietojen mukaan syntynytkään Rukan hangilla hiihdellessä. Sen sijaan...

Close