Kategoriat
Kotimaa

Piirainen: pääsen, en joudu kuseen

(LAHTI) Poliisi on kuullut hiihtoliiton toimitusjohtajaa Jari Piiraista epäiltynä törkeästä petoksesta ja väärästä ilmiannosta. Piirainen ei kuitenkaan myönnä olevansa huolissaan kohtalostaan.
”Vastaan samalla tavalla kuin aikoinaan STT:n oikeudenkäynnissä: haistakaa vittu, en kerro mitään”

Piirainen korostaa, että hän ei ole niinkään joutumassa kuin pääsemässä kuseen. Hän on harmissaan lähinnä siitä, että väitteitä järjestelmällisestä dopingin käytöstä maastohiihdossa pitää puida uudestaan ja uudestaan, eikä niitä voitu jättää alunperinkin kokonaan käsittelemättä.
”Vastaan samalla tavalla kuin Nürnbergin oikeudenkäynnissä vastattiin: mielestäni en ole tehnyt mitään rikollista”, hän korostaa.

5 vastausta aiheeseen “Piirainen: pääsen, en joudu kuseen”

Suomen hiihtojoukkueen kisapastori Leena: Miksi näitä samoja dopingjuttuja vatvvotaan vuosikymmnestä toiseen?
Sanotaanhan isossa kirjassakin että isien pahat teot kostetaan kolmanteen vai oliko se neljänteen polveen saakka

Piirainen korostaa, että hänen oma tarinansa on erilainen.
Eiköhän näin useimmilla epäillyillä ja syytetyillä.
Mutta
Saan pallon jalkaan on selvästi harvinaisempi.

PÄÄSEN niiden 160 kiloa ja yli pihapenkissä ilmaan kiskovien läskien linnanvenkuloiden kanssa suihkuun!

Haistakaa ite! Korostan, että minun kommenttini on aivan erilainen, mutten aio kertoa sitä teille, sillä te vain takertuisitte pikkuasioihin, mutta voi pojat, jos kertoisin – ja tytöt. Helppohan se omalla nimellä on kommentoida, mutta haluaisin todellakin nähdä, mikä nimimerkki on näidenkin vanhojen asioiden kommentointihalun takana. Käsittämätöntä ajojahtia, eikö täällä perkele saa edes olla kommentoimatta rauhassa.

Vastaa käyttäjälle Puhdas kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vuoden journalistipalkinnoksi valittiin Hannes Heikura

(EVITA) Bonnierin tämänvuotiseksi Suureksi journalistipalkinnoksi on valittu Helsingin Sanomien lehtikuvaaja Hannes Heikura. Valinta julkistettiin MTV3:n gaalalähetyksessä, joka kiinnosti aivan jumalattomasti...

Close