Kategoriat
Seksivau Tiede

Kohuväite: netistä löytyy muutakin kuin pornoa

(ALASTONSUOMI) Kansainvälisen tutkijaryhmän kohuväite on kohauttanut koko maailman kohulehdistöä. Kohututkijoiden mukaan internetissä ei ole pelkkää pornoa, vaan sieltä löytyy myös ns. aikuisasia-sivustoja. Ryhmän johtava tutkija Hans Vagina postuloi löydön merkitsevän aivan uuden aikakauden alkua.
”Tähän asti olemme uskoneet, että The Hun ja Youporn ovat luontaisia lähtökohtia kaikelle tiedonhaulle internetissä, mutta uuden tiedon valossa joudumme harkitsemaan käsityksiämme”, Vagina sanoo.
Johtajaa seuraava tutkija Rainer von Fotze kertoo ruotsalais-saksalaisten tutkijoiden selanneen läpi tuhansittain sivustoja, kunnes he hetkellisen epäjatkuvuuden takia päätyivät Helsingin Sanomien mobiilisivustolle.
”Aika rietasta tavaraa sekin on Matin tavarat ja ties mitkä kalut esillä, mutta selvästi askel oikeaan suuntaan”, von Fotze kertoo.
Löydöstä rohkaistuneena viimeinen tutkija Angelbu Kkake löysi lopulta sivun, jota ei voi pitää pornograafisena. Löydöstä ilmoitettiin YK:n ihmisoikeusneuvostolle, jonka välitön reaktio oli epäuskoinen, Kkake muistelee.
”Kyllä siellä suoraan sanottuna naurettiin meille, kun kerrottiin että netissä on muutakin kuin sojottavia mulkkuja. Mutta pakko on tiedenaisena uskoa, kun itse näkee.”

14 vastausta aiheeseen “Kohuväite: netistä löytyy muutakin kuin pornoa”

Aivan hävytöntä toimintaa jos näin on päässyt käymään.
Sensuuriministeri Linden itse sanoi että nettisensuuri estää tälläiset perversiot!

Kyllä Lehden toimituksen pitäisi ainakin almanakan katsomisen ajaksi laittaa pelit piiloon. Aprillipäivähän on vasta huomenna!

Jos jonkin havainnon eroottisuus ja myös pornograafisuus ei aukea havaitsijalle, kyse on vain luovuuden ja sivistyksen niukkuudesta.
Sigmund-vainaan toteamus: ”joskus sikari voi olla vain sikari” on myöhemmässä tutkimuksessa todettu virheelliseksi.
Ja siis hei en tosiaankaan tarkoittanut, että Sigge olisi tuon sanoessaan jo ollut vainaa, haloo, ei tartte heti ruveta.

Pornous on katsojan silmässä. Jollekin Rick Astley saattaa olla viatonta ’kulttuuria’. Toiselle taas Johanna Tukiaisen kuvat aiheuttavat vatsanpohjia kouraisevaa kiihoitusta. Mutta erilaisista mieltymyksistä ei pidä tuomita ketään, sillä kaikki Internetin käyttäjät ovat parantumattomia perverssejä joilta pitäisi leikata pallit/ommella räpylä umpeen ja jotka tulevat kärvistymään alimmassa helvetissä.

Matti lähestymiskieltoon
Raastupa on määrännyt Matin alaistensa suhteen lähestymiskieltoon.
Hän on lähetellyt viime kesän jälkeen yli 2000 viestiä Matin kaluista ja muista vehkeistä

Luulin tulleeni huijatuksi kun tulin lehden sivuille!
Vaikutuksen oli väitetty ja mainostettu lisäävän ejakulaation alkamisen odotusta, mutta toisin kävi, joten käänsin seuraavan aukeaman, jossa luvattiin vielä paljon muuta, siihenkin tulin hyvin pettyneeksi!

TTVK tutkii asiaa
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on hämmästynyt tutkimustuloksista.
”Meidän tietojemme mukaan netissä ei ole muuta kuin tekijänoikeuden suojaamaa, luvattomasti saatavilla olevaa materiaalia”, hämmästelee riisto- ja rahastusosaston tiedottaja Mulle Kaikkinen ja vakuuttaa TTVK:n tutkivan asiaa.
”Jos väite pitää paikkansa, on selvää, että muun netin sisällön rahallisesta tuotosta osa kuuluu edustamillemme tahoille tai jos ei kuulu, niin ainakin pitäisi kuulua”, Kaikkinen jatkaa.
Tutkimuksen paljastamaa tilannetta pitää katastrofaalisena TTVK:n tutkimus- ja syyttämisosaston johtaja Aina-Vaan Lisääkin-Mikääneiriitä.
”Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että miljardi voittojen kourissa painiskeleva ylikansallinen tekijänoikeusteollisuus ja Madonnan tai Elvis Presleyn tapaiset köyhät artistit ovat menettäneet satoja miljoonia, elleivät jopa miljardeja, dollareita saamatta jääneiden tekijänoikeuskorvausten takia.”
Pahimpana johtaja Lisääkin-Mikääneiriitä pitää kuitenkin yleistä laittomuuden kasvua. ”Tämähän tarkoittaa sitä, että ylikansallisen tekijänoikeusteollisuuden ahdinkoon eivät ole syynä pelkästään suomalaiset 9-luokkalaiset laittoman musiikin lataamisellaan, vaan kaikki suomalaiset pornosivujen tai muun netin sisällön käyttäjät”, Lisääkin-Mikääneiriitä toteaa hyvinkin vakuuttavan surkeaan sävyyn poistuessaan Warner Bros -yhtiön auliisti tarjoamalta illalliselta Sony BMG:n kustantamalla yksityishelikopterilla vain mitätön lisäpalkkosumma kukkarossaan.
Itku tulee ihan KansalaisUutisToimiston paatuneelle toimittajallekin moisesta kurjuudesta.

”Tiesittekö Ville Itälä että Petri Gerdt löysi pomminteko-ohjeet internetistä? MITÄ, onko siellä sellaisia?” Kertokaa nyt Villelle ihmeessä että netissä on myös pornoa.

Tämä nyt on taas uusi urbaanilegenda, joka aikansa pulppuaa muun saastan seassa. Onko tämä todistettu empiirisesti? Entä yrityksen ja erehdyksen kautta? Itse olen surffaillut internetissä jo kohta kolmekymmentä vuotta ja en koskaan ole törmännyt koskaan mihinkään muuhun kuin pornoon.
Naurettava väite, että nettiin olisi päässyt jotain muutakin.
Tämä nyt on vain tietysti jonkun ruotsalaisen instituutin nollatutkimus jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa.
Toivottavasti tiedeyhteisö julkaisee oikaisun ensitilassa.
Kellin Nipukatkin tässä jo räytyy moisesta.

Vastaa käyttäjälle Heikki Heikinheikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Tiedotusvälineille pyyhkeitä Vanhas-uutisoinnista

(BLUE OYSTER) Mediatutkija Erkki Karvainen arvostelee kovin sanoin suomalaismediaa pääministeri Matti Vanhasen sähköpostikohun uutisoinnista. "Internetin ja monimediallisuuden mahdollisuudet unohdettiin täysin:...

Close