Kategoriat
Seksivau Ulkomaat

Thaimaahan jumittuneilla turisteilla ihan vitun vaikeaa

(PHUKET) ”Aivan törkeää! Kalja maksaa toista euroa tuoppi ja eilenkin oli ajoittain puolipilvistä ja vain +25 astetta. Miksei ulkoministeriö tee mitään?” puhisee suomalaisturisti Aappo D.F. Olappa rantatuolissaan. Hän on yksi niistä tuhansista turisteista, jotka ovat jääneet jumiin aurinkoiseen ja edulliseen Thaimaahan hallituksen vastaisten mielenosoitusten takia. Olot ovat pakkoemigranteilla ankeat.
”Hotellissa on vain kaksi uima-allasta ja minibaarin täydennystä pitää itse pyytää. Finnairille olen soittanut jo kolmesti aamuyöllä vittuillakseni, mutta eivät homot suostu edes anteeksi pyytämään vaikka kännissä kovasti sitä vaadin”, Olappa puhisee.
Hänen seurueensa on jo päiväkausia haaveillut paluusta kotimaahan puolen metrin loskan, kaamoksen ja kepulaisen valtakunnanpolitiikan pariin. Erityisen pettyneitä he ovat siihen, että perinteinen adventtikirkko kauniine Hoosianna-virsineen jäi tänä vuonna kokematta.
”Tämäkö on vastinen veroista ja wincapitaan sijoittamistani rahoista?” Olappa kysyy ja korkkaa uuden oluen sekä 16-vuotiaan paikallisen.

23 vastausta aiheeseen “Thaimaahan jumittuneilla turisteilla ihan vitun vaikeaa”

Ihan tuli kyynel silmään noita kotimaan urhoja ajatellessa. Joillakin vain on raskasta ja vaikeeta. Jaksamisia sinne!

Paikallinen oli muuten 9-v. Taisi olla taas näitä Lehden ”ikä muutettu” -sensurointeja.

Toivoa ja jaksamista vaan sinne Thaimaan suomalaisille!
on se vaan kumma kuinka paikalliset alkuasukkaat alkavat häiritsemään viattomien turistien elämää ihan vaan sen takia että saisivat jonkunlaisen demokraattisesti valitun maan johdon. Eikö nyt v**** riitä että euroopassa ja amerikassa on demokratia? tarviiko kaikki sitä? eihän ne varmaan osaa edes lukea? tarvitsisiko thaimaassa edes olla muita kuin hotellien työntekijöitä ja seksikäsityöläisiä? eikö tästä voisi säätää jonkun lain?
Eikö siellä ole poliiseilla pamppuja ja kivääreitä joita voisi käyttää näiden anarkistien ja muiden viherhippien hillitsemiseksi? vittu oikeesti nyt.
thaimaa suomalaisille ja jättäkää meidän naiset rauhaan!

Mistä se Olappa on korkkaamattomia 16 vuotiaita löytänyt, kun ruotsalaiset käy ne korkkaamassa jo 15 vuotiaina?

Muistakaa, Helsingissä on lentokenttä ja Suomessa thaimaalaisia tai maalaisia, hätäreitit on selvitettävä jos Suomen thaimaalaiset tai maalaiset valloittavat Helsingin ainoan lentokentän! Joutuisimme karkaamaan kaamosta pakoon Tampereen tai jonkun muun varalaskupaikan kautta!

must on ky kiwaa niiku olla kassanmyyjänä lentzigakentällä ku toiki toi aappo osti kallit bizzei waik niit ois saanu halwemmal wiereizezt kapakast

Vittu hyvinkin mainittu! Ja, paradoksaalista kyllä, myös homot! Hyvä, vitun homot!

Se on Thaimaase, senkin umpiot. Nyt palaan Thaimaalle koska varhaat teinit tosiaan napataan menemällä paikan päälle Thaimaaseen.

Terveiset täältä Engmaasta. Thailannin ongelmat tuntuvat kovin pieniltä täältä katsoen.

asiaa!!! vittu asiaaa!! suomo on paska maa!!
“Tämäkö on vastinen veroista ja wincapitaan sijoittamistani rahoista?” Olappa kysyy ja korkkaa uuden oluen sekä 16-vuotiaan paikallisen

Thaimaa-nimeä taivutetaan kuten muitakin maa-loppuisia nimiä: Thaimaahan, Koillismaahan, Tulimaahan, Baskimaahan, eikä niin kuin taivutetaan Saimaa-nimeä tai taivas-sanaa. Kaikista maa-loppuisista nimistä ei tosin ole Thaimaan paikallissijataivutuksen malliksi sen vuoksi, että niiden paikallissijat ovat lla-, lle- ja lta-päätteisiä, esim. Saarenmaalle ja Ahvenanmaalle. Vaikka lomalle lähdetään Ahvenanmaalle, tarvitaan silti sisäpaikallissijojakin, esim. ”Ahvenanmaahan kuuluvat Eckerö, Hammarland, Jomala…” Tämän mallin mukaan myös: ”Thaimaahan kuuluu osa Malakan niemimaata”, ja ”Suomesta lennetään Thaimaahan” .

Vastaa käyttäjälle Jussi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehden joulukalenteri, 2. luukku

Close