Kategoriat
Joulukalenteri

Lehden joulukalenteri, 1. luukku

Tänä vuonna Lehden joulukalenterissa on säästösyistä vain yhdeksän luukkua, mutta ne ovatkin sitä ihanampia. Teoksen on tuottanut vieraileva taiteilija, jonka nimi paljastetaan yhdeksäntenä päivänä.
Joulun taikaa 1

11 vastausta aiheeseen “Lehden joulukalenteri, 1. luukku”

Joulumaa-kappaleesta tulee mieleen muisto, jonka haluan nyt tässä kanssanne jakaa.
Yksi kaverini (nimi muutettu) oli yläastevuosina jouluostoksilla mopollaan, kun lauhtuva sää ja sankka pyry tekivät temput ja kulkupeli hyytyi.
Työntäessään Pappa-Tunturia pitkin kinostuvia pikkukaupungin katuja, koko ajan tihenevässä lumisateessa, Eka-marketin kaiuttimista kajahtanut joululaulu toi lohtua synkentyneeseen teinipsyykeeseen: ”Joulumaa on muutakin kuin Tunturi ja Lunta.”
Tämä tarina on tosi. Vain nimi on tekaistu.

Hähää, tunnistin ensimmäisestä kuvasta vierailevan taiteilijan. Tai sitten joku osaa todellakin tehdä samalla tyylillä kuin tämä vieraileva (hyvinkin tunnettu) taiteilijanrenttu…
Todisteeksi siitä, että tiedän jotain, kerron että hepun sukunimi alkaa K:lla.
Ja Tisst!

Kyllähän tämä on ilmiselvää Kampi-Akseli Kallen-Kallelaa! Kulta-aikaa!

Tapani Kansa?
Ja jos meinaat simakuutio sitä mitä luulen että tarkotat (etunimi alkaa M:llä) niin ei ole. haha.

Vastaa käyttäjälle E.Teufel Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kartonkiyhtiö kaatui vision puutteeseen

(HEREICOME) Juankoskella toimiva kartonkiyhtiö Stromsdal ajautui konkurssiin, koska yhtiön visio ei ollut tarpeeksi vahva. Viime vuosien aikana yhtiössä ehdittiin kokeilla...

Close