Kategoriat
Talous

Sanoma perustaa 13 uutta ilmaisjakelulehteä

(TOEOELOENLAHDENKATU) Monimediakonserni Sanoma yllätti kaikki ilmoittamalla, että se aikoo perustaa Suomeen 13 uutta ilmaisjakelulehteä. Niistä 15 tulee Helsinkiin ja loput 28 muualle maahan.
”Strategiamme on alusta asti ollut saturaatio”, selitti toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tapahtunutta.
”Vaiheessa yksi perustamme oman tuotteen, vaiheessa kaksi ostamme kilpailijat pois markkinoilta, vaiheessa kolme alamme kilpailla itsemme kanssa ja vaiheessa viisi seuraa voitto”, Pentikäinen visioi.
Pentikäisen arvion mukaan 58 uuden identtisen ilmaisjakelulehden jälkeen Sanoman asema Suomen äärimmäisen tuottoisella kaupunkilehtisektorilla on turvattu ja konserni voi suunnata katseensa ulkomaille. Toimitusjohtaja kuitenkin muistuttaa, että tarvittaessa Aatos vippaa jokusen euron, jotta myös Joensuun Tuupovaaran Öllölään saadaan oma versio Metrosta. ”Öllölä on tiukasti kilpailtu mediamarkkina, jota ei ole syytä jättää huomiotta nykyisen integraatiokehityksen aikana”, Pentikäinen sanoi.
Toimitusjohtaja uskoo, että noin 113 uuden lehden perustaminen ei vaikuta juurikaan lehtien työvoimatilanteeseen, vaan alipalkatut ja laillisuuden rajoille saakka ketjutetut pätkätyöläiset saavat vastakin jatkaa työsopimuksen minimipalkoilla.

6 vastausta aiheeseen “Sanoma perustaa 13 uutta ilmaisjakelulehteä”

Näissä lehdissähän lähinnä printataan ihmisten lähettämiä tekstiviestejä, ja kun tämä vaan hinnoitellaan sopivasti niin talous on turvattu.

Jatkossa voin siis valita aamulukemiseni Lassin ja Leevin tai Hermannin laguunin lisäksi Karvisen, Dilbertin ja Mustanaamion väliltä. Eläköön markkinatalous!

Vastaa käyttäjälle BKT Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Niemisten ihana lemmenloma Pekingissä!

(KIINA) Anu ja Jarkko Niemisen lemmenloma Kiinan kauniissa pääkaupungissa on lähtenyt mukavasti käyntiin. "Täällähän on nyt olumpialaiset samaan aikaan, poikettiinkin...

Close