Kategoriat
Kansalaisjournalismi Seksivau Ulkomaat Urheilu

Niemisten ihana lemmenloma Pekingissä!

(KIINA) Anu ja Jarkko Niemisen lemmenloma Kiinan kauniissa pääkaupungissa on lähtenyt mukavasti käyntiin.
”Täällähän on nyt olumpialaiset samaan aikaan, poikettiinkin sitten avajaisissa”, kertoo Jarkko. ”Oli kyllä aika spektaakkeli, tämmöisessä paikassa Kiinan poika ei säästele ruutia. Pusero haisee vieläkin samalta kuin lapsena aina uudenvuodenpäivänä. Muistan kun kerran räjäytettiin Sukarien postilaatikko.”
Avajaisten jälkeen nuoripari vetäytyi hotellille lepäilemään. ”Käytiin illalla vielä syömässä jotain paikallista ja rakasteltiin”, Anu toteaa.
Ostoksia ja rentoutumista
Sunnuntaiaamuna Jarkon vielä lepäillessä Anu oli noussut reippaasti ylös ja käynyt jo pelaamassa pari erää sulkapalloa. ”Mä saan kauheasti energiaa urheilusta”, Anu kertoo. Maanantaiaamuna Jarkko yllätti Anun ja kävi lätkimässä tennistä. ”Ei oikeastaan suuremmin huvittanut, mutta oisin saanut kuulla siitä loppuloman jos en olisi yhtään käynyt liikkumassa”, Jarkko virnistää. Anu hyödynsi vapaan ajan ja kävi keskustassa ostoksilla. Matkalaukun täytteeksi tarttui ihastuttava porsliiniastiasto.
”Tästä eteenpäin aiotaan kyllä enimmäkseen hengailla vaan kahdestaan. Käydään varmaan katsomassa ainakin Kiinan muuria, ja oliko täällä nyt vielä jotain muutakin nähtävää. Perheelisäystä tulee sitten kun on sen aika”, toteaa Anu pilke silmäkulmassaan.
(Jutun kansalaistoimitti Reima Mörkö.)

7 vastausta aiheeseen “Niemisten ihana lemmenloma Pekingissä!”

Harmittavinta Jarkko Niemisen karsiutumisessa on se tosiasia, että omalla hyvällä pelillään Nieminen olisi varmasti edennyt jopa kahdeksan joukkoon. Omalla tasolla pelatessaan Nieminen kuuluisi ehdottomasti maailman top-10:iin. Valitettavasti Jarkko pelaa omalla tasollaan vain joka viidennentoista ottelunsa.
merkillepantavaa on myös se että kun Jarkko voittaa niin se ei ikinä johdu vastustajan huonosta suorituksesta

Jakke on löytänyt sen olennaisen tenniksessä. Kisoissa on hieno tunnelma, ja jos tippuu jatkosta, pääsee katsomaan nähtävyyksiä. Rafael Nadal raukka ei näe Kiinasta muuta kuin pallopojat ja pukukopin.

Mikäli olumpiakomitea päättää viimeinkin ottaa halonhakkuun lajiksi Lontooseen, Jarkossa meillä on tuleva kultamitalisti. Maskun Lumberjackilla on sen verran mojova swingi, että punapuu halkeaisi komeasti kahtia. Tosin kädessä pitäisi olla tennismailan sijasta kirves.

Minun mielestä tällaiset jutut kyllä kuuluisivat seiskaan eivätkä Lehden sivuille. En edes jaksanut lukea loppuun.
ps. Ei siinä Kiinan muurissa mitään niin ihmeellistä ole

”omalla hyvällä pelillään Nieminen olisi varmasti edennyt jopa kahdeksan joukkoon.
Omalla tasolla pelatessaan Nieminen kuuluisi ehdottomasti maailman top-10:iin.”
Taidat pilailla?!?!
Jarkko eteni juuri niin pitkälle kuin Jarkon omalla tasolla pelaten pystyy, eli ensimmäiselle kierrokselle.
Jarkko ei ikinä nouse top-10een ja se on hyvä, koska äijän taidot ja pää ei yksinkertaisesti riitä sille tasolle.

Vastaa käyttäjälle Reima Reportteri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kekseliäät miehet saivat Sampo Pankista rahaa

(HANSKA BANK) Sampo Pankin tietojärjestelmiin liittyvät ongelmat hellittivät tänään hetkeksi Helsingin Töölössä sijaitsevassa konttorissa, kun kaksi miestä onnistui nostamaan pienehkön...

Close