Kategoriat
Urheilu

Max harmitteli virheitä – uran jatko ratkeaa syksyllä

(HONG KONG) Kouluratsastuksen suomalaisedustaja Max harmitteli tiistaina pitkään olympiamitalin lipsahtamista kavioidensa ulottumattomiin. Hyvä vapaaohjelma nosti Maxin ja hänen Kyra-ihmisensä lopputuloksissa välierien kymmenenneltä sijalta kahdeksanneksi, mutta lopputulos ei tyydyttänyt kunnianhimoista ruunaa.
”Taas tuli virheitä, mutta aika paljon oli hyvääkin. Kyra liikkui tavallista vähän korkeammassa muodossa, mikä tuntui hyvälle. Piruetit ja passaget olivat hienot ja sulut ihan okei. Teimme myös onnistuneet laukkapiruetit”, Max kommentoi.
Kokonaisuutena kaksikon suoritus oli lauantaita parempi, mutta ruunaa jäi edelleen kaivelemaan välierissä sattunut paha kömmähdys, joka verotti kokonaispisteitä ankarasti. Max painotti, ettei ole nähnyt tilannetta vielä videolta, mutta ei suostunut ottamaan virhettä kokonaan omalle kontolleen.
”Kyra antoi vähän liikaa sisäpohjetta siinä kohtaa, missä siirrytään laukkaan ja ajattelin heti, että Jesus Christ, miksi se noin tekee? Kyra oli ehkä lauantaina hieman väsähtäneempi kuin GP:ssä, mutta piristyi taas tänään loppua kohden.”
Sitten pettymys otti vallan, ja vuonna 1995 syntynyt ratsu painoi turpansa alas huokaisten hiljaa: ”Ittestä se on kiinni, taidot ei vaan riittäneet. Mä oon ihan lammas.”
Jatkosta ei vielä
varmuutta

Maxin mukaan kaksikko on seurannut tiiviisti myös muiden suomalaisten suorituksia Pekingin olympia-areenoilla.
”Tommi Evilän epäonnistuminen ennen omaa suoritusta veti mieltä matalaksi, mutta toisaalta sunnuntainen soutumitali antoi hyvää tsemppiä koko joukkueelle. Toki täällä Hong Kongissa olemme hieman eristyksissä. Itse olisin halunnut seurata etenkin Hanna-Maria Seppälän uinteja ihan paikan päällä”, Max kertoi.
Ensimmäisissä olympialaisissaan kilpaillut Max ei ole vielä tehnyt päätöstä oman uransa jatkosta.
”Kyra on ollut upea ihminen, mutta en näe itseäni menemässä Lontooseen 2012 ellei sitten joku tarjoa minulle uutta mahtavaa ihmistä. Asia on harkittava tarkkaan. Kannustusviestejä ja tekstareita on tullut muun muassa Histamiinilta, Herolta ja Marko Björsiltä.”
Lisää analyysiä tiistain suorituksesta voi lukea Maxin kisablogista.

14 vastausta aiheeseen “Max harmitteli virheitä – uran jatko ratkeaa syksyllä”

Niin että kouluratsastus, kai sitten on myös vapaa-ajantakaapäin ja ehkäpä vielä lukiokuusysikin.

Viddu koi ..mo roikkuu kyydissä vuodesta toiseen. Tosin kerää se osan linnunpaskasta.

Ei ole kovin hyvä tämä Kyra? Max on Max… Laitumet kotopuolessa kohta jäässä.. Kyralle sama kohtalo…

Eukonkannon olympiamitalit päätyivät koulusarjassa seuraaville atleeteille:
Kultaa: Salinero, hannoverilainen ruuna
Hopeaa: Satchmo, hannoverilainen ruuna
Pronssia: Bonaparte, hannoverilainen ruuna
Hannoverissa uutinen kolmoisvoitosta otettiin vastaan innokkaassa falsetissa.

Iihahaa! Hyvä Max! Mutta mitä tulee presidenttipeliin on Saulin 69 paperia siinä kohtaa kun Ori Incitatus aloittaa väkevän kampanjansa.Oi alamaiset, kuulkaa korpien kuiskintaa! Hakojen häntien huiskintaa! Meidänpä mainetta mainivat nuot.
Myös suomaalaisten lisääntynyt seksuaalikielteisyys, joka ilmenee vähentyneenä parittelumyönteisyytenä, heittää Härän pyllyä kun Incitatus voidellaan Gay- Sariksi.
Mukavaa jatkoa kaikille jos oma ei riitä.

Parhaimmat onnittelut myös Sanna Stenin airoille ja Henri Häkkisen ruutisarvelle.
Krugerin kiekkomenestys jäi ennakoitua vaisummaksi – lihakset olivat edelleen väsyneet kaksoistrapin karsinnasta, jossa kiekkoja piti viskoa ilmaan urakkatahtiin. Toivottavasti tahti paranee talven kiekkoliigassa. Krugerin parhaat vuodet taisivat osua kisoihin, joissa terhakkapyllyinen Heli venytteli kiekkoringin läheisyydessä.

Täytyy vain ihmetellä tätä rasistista uutisointia, jolla Yle tiedottaa. 15-vuotiasta uimari Noora Laukkasta hehkutetaan Suomen kaikkien aikojen olympiaedustajana, vaikka ruuna Max on vasta 12-vuotias. Nooraa nuorempaa on myös Tommi Evilän aasialaiskaunottarelta saama bakteerikanta.

Krugerin suurin voitto on Heli Koivulan saaminen. Toinen on Suomen kansalaisuuden saaminen. Kolmatta ei ole

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Entiset pääministerit nousemassa huipputehtäviin

Matkapuhelinyhtiö Nokia julkisti tänään uuden ns. neljännen sukupolven kännykkämallinsa, Sitran yliasiamies Esko Ahon. Nokia pyrkii Aholla vahvistamaan markkinahegemoniaansa. Esko Ahossa...

Close