Kategoriat
Kotimaa

STM myöhentäisi nuorten alkoholinkäyttöä

(EEEO-OEE-E-E-O) Nuoret aloittavat juomisen yhä varhemmin, mikä huolettaa viranomaisia. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen raportin mukaan resursseja pitäisi panostaa erityisesti siihen, että nuori ryhtyisi käyttämään viinaa selvästi nykyistä myöhemmin, kuitenkin oksymoroneja vältellen.
”On todella murheellista nähdä nuoria kaatokännissä jo iltapäiväviideltä, vaikka kunnon pöhinän pitäisi olla päällä aikaisintaan siinä kympin maissa. Siinä käy vielä niin, että iskee välikuolema ja katkaisee koko hyvin alkaneen ryyppäyksen. Menee hyvä viina hukkaan”, pohtii neuvotteleva (klo 12-16 ark., ei läpiajoliikennettä la-su) virkamies Ilpo Olmi.
Olmi muistuttaa, että nuorilla on vähäisen painonsa ja alhaisen sietokykynsä takia vaikeaa kyetä ns. kellon ympäri -juopotteluun, kuten vanhempiensa tai muiden alan ammattilaisten. Niinpä heitä pitäisi ohjata ajoittamaan kännipiikkinsä mahdollisimman hyvin. Asialla on myös kulttuuripoliittisia ulottuvuuksia.
”Parasta olisi, että väki olisi totaalisen tukkihumalassa lauantaisin klo 21-22 välillä, sillä ei vitun 6packia kyllä muuten katso Keravallakaan”, huomauttaa STM:n raportti.

9 vastausta aiheeseen “STM myöhentäisi nuorten alkoholinkäyttöä”

Onneksi Harri Olli puolustaa mäkihyppyjoukkueemme kunniakkaita perinteitä ja on aloittanut juomisen jo hyvissä ajoin. Siis Oberstdorfin lentomäkikilvan ensimmäisen ja toisen hyppykierroksen välissä. ”Tuntui kumman hyvältä lennellä 216 metriä pienessä pöllyssä” Olli kommentoi, haukuttuaan kierrosten välissä Nikusen, Marvailan, tuomariston ja itsensä. Ainoa joka sai kehuja, oli Matti Nykänen. ”Ehkä nain, ehkä en”, Olli jatkoi haukuttuaan Marvailaa vielä runkkariksi.

Kuka helvetin Harri Olli? Eihän tuollaista ihmistä voi olla olemassakaan. Kaksi etunimeä peräkkäin. Nyt on mennyt kommentoijalla vellit ja vellit sekaisin.

Hmm. Juho-Pekalla (tähän en ota kantaa, jos Juhosta ei puutu aata) on nyt sivistyksessä(kin) suuri aukko – onhan kuuluisa musisoiva talkkari Kola-Ollikin oikeasti olemassa.
Jos hylkäämme Velmun teorian emmekä välitä Ollin sukunimestä, ainoa järkevä johtopäätös voi olla, että kyseessä on salaperäinen pohjoisten jokien ilmeisen erikoistunut kalamies. Muistankin lukeneeni Harri-Ollin kiirehtineen taannoin pohjoisen lentokoneeseen ilmeisen pakottavan tarpeen ajamana, mikä on tyypillisen intohimoisen kalamiehen tavaramerkki. Sukunimi jääköön Suomen ainoan viitelähteenä luetettavan tahon selviteltäväksi…

”- Jokainen suomalainen tietää, mitä tukeva humala tarkoittaa, Nikunen täsmensi.”
Sehän tarkoittaa sitä että paras tila on vielä saavuttamatta.

Oikeastihan Harri Olli on tietenkin legendaarinen naisten ja viinan ystävä Harri Olli Virtanen.
Viinasta tykkää ja naista nähdessään lykkää.
T. Pekka Pekka Pekka Pekkarinen

Huono viinapää on vaan harjottelun puutetta. Nykynuariso ei osaa sitten mitään tehdä kunnolla, prkl.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Linden luopuisi tv-lupatarkastajista

(PLIM PLOM) Viestintä- ja huumoriministeri Suvi Linden katsoo, että tv-lupatarkastajista pitäisi luopua, koska "tik-tak tik-tak viri-viri tööt tööt". Ministeri arvioi,...

Close