Kategoriat
Kotimaa

Lindén: Sananvapaus ei ole lapsipornoasia

(SANKIVAARA) Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on kummissaan lapsipornosuodatuseston toteuttamisesta käydystä keskustelusta.
”Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että sananvapauden rajoittamisesta keskustellaan ikään kuin lapsipornon varjolla. Kyseessä on Suomen perustuslain 12 § pykälä, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin rikosoikeudellisen laillisuuperiaatteen tai kokoontumis- ja yhdistymisvapauden suhteen”, Lindén sanoi.
Lindénin mielestä salaisten suodatuslistojen käyttöä voidaan ja pitää verrata painotuotteen jakeluun.
”Jos ajatellaan, että Suomessa ei ole käytössä painotuotteiden ennakkosensuuria, niin ihan samalla tavalla pitää toimia sähköisessä ympäristössä.”
Viestintäministerin mukaan on ”mahdoton ajatus”, että suodatusta ei toteutettaisi julkisin perustein ja että siitä ei saisi käydä julkista keskustelua.

23 vastausta aiheeseen “Lindén: Sananvapaus ei ole lapsipornoasia”

Vahvistamaton huhu kertoo että S. Lindén aikoo esiintyä Suojelupoliisin kuoron kanssa Pekingin Olympialaisten avajaisissa. ”Tämä on loistava tilaisuus nostaa esille Suomea yhteiskunnassa joka on ilmapiiriltään hyvin lähellä Suomea vaikka onkin maantieteellisesti hyvin kaukana.”
Lindén ei ole huolissaan monien julkisuuden henkilöiden vetäytymisestä avajaisista: ”Käsittääkseni sekä Spielberg että Prinssi Charles ovat joskus olleet lapsia ja näin ollen he ovat saattaneet joskus joutua lapsipornoon.” ”On mahdollista että lähes joka toisessa suomalaisessa taloudessa saattaa olla kuvia alastomista lapsista joko kylvyssä tai muuten vain nakustelemassa”, Amish-teknologiakylässä nykyään majaileva Lindén lausahti vielä epäuskoisille journoille.

On mahdollista ett� olen ��nest�nyt Suvi Lind�ni� ylioppilaskuntavaaleissa joskus 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa. T�m� kalvaa minua p�ivin ja �in, ja puolustuksena voin vain sanoa ett� olin ahkera opiskelija enk� seurannut varsinkaan ylioppilaskuntapolitiikkaa. Terapeuttinikaan ei voi ymm�rt�� t�t�, vaikka onkin varsin laajakatseinen henkil�. Olen ollut useamman kerran hoidossakin t�m�n takia mutta tuloksetta.

Suomalainen työväenpuolue kokoomus: Oppi tulee idästä. Jatkamme hyviä neuvostoperinteitä kunnioittaen tieuran suunnassa

Äh. Nyt en enää uskalla sanoa ääneen ”lapsiporno”, koska nettiyhteys voi katketa saman tien. Eilen kokeilin varovasti kuiskata, enkä ehtinyt sanoa kuin ”lapsi”, kun jo wlan alkoi pätkiä.

Nostan keskusteluun toisen vakavan aiheen, josta puhumista vältellään. Vanhuspornon. Siinä missä lapsipornon on haitallista kuvattavana oleville sekä seksuaaliobjekteiksi joutuville lapsille, vanhusporno on vahingollista pääasiassa katsojalle.
On törkeää, että esim. tämänpäiväisessä paikallislehdessä esitellään 80-vuotiaita mummoja naku-uinnilla. Tässähän meikäläisenkin käsitys seksuaalisuudesta vääristyy. Oma laillinen haluni puolisooni vähenee heti 40%, kun tulee mieleen, että tuollainen ajokoirankorvan roikottaja siitäkin vielä vanhemmiten tulee.

Linden on kyllä maailman ainut ihminen jonka tissejä en katsoisi edes maksusta. Olen niin vihainen tälle neropattiministerille, etten edes vaivaudu mainitsemaan tissejä.

En ole kiinnostunut lp.
Donna Paukku-ohjelmassa ollut Timo Soini
tissit paljaana on kyllä irvokkainta mitä voi olla.
ei millään pahalla

”Sananvapaus” on kivalta kuulostava mantra, jota on mukava alkaa hokea aina silloin, kun joku tuhma viranomainen uhkaa kajota lapsipornoon, tosi-tv-ohjelmiin, Susan Kurosen kirjan sisältöön tai idioottimaisimpiin lööppeihin. Eihän semmoinen käy laatuun, meillä on kansalaisoikeutemme eikä velvollisuuksia yhtään ja silleen se menee. Tiätsä.

Pedofiili on kivalta kuulostava mantra, jota on mukava alkaa hokea aina silloin, kun joku tuhma siviili uhkaa kommentoida sensuuria, poliisivaltiota tai ministerin tyhmyyttä. Eihän semmoinen käy laatuun, meillä on lapsemme eikä velvollisuuksia yhtään ja silleen se menee. Tiätsä.

Mantraa on kiva uhata kommentoida kun joku ei käy laatuun. Tiesinksmä?

Mantraseksi ei ole kivalta kuulostavaa pornoa.
Tämähän meni melkein vallattomaksi.

Jutut kirjoittaa naiset miehet eivät ole toimittajia miehet ovat kaikki juoppo hulluja pedofiinejä kukaan ei ole poikkeus Se on NAISTEN käsitys Ne haluavat voittaa aina yksin huoltajuus asiat Ukko on täys pedo Naiset ovat niitä jotka niitä lasten kuvia sinne nettiin laittavat turvaakseen aseman yhteiskunnassa //KAIKKI MUU ON PASKAA

Vastaa käyttäjälle lepokitka.net » Blog Archive » Faktat piilossa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Useita suomalaisia huippukirjailijoita epäillään plagioinnista

MONIA SANOJA KOPIOITU HÄIKÄILEMÄTTÄ - KATSO KUVAT! (DUBBIDUU) Suomen kirjailijapiireissä kuohuu. Lehden saamien tietojen mukaan lähes kaikkia nykykirjallisuuden suuria nimiä...

Close