Kategoriat
Kotimaa

Jokelan ammuskelu yksinomaan traaginen tapahtuma

Valitettavasti ainoastaan toistaiseksi
(TUUSULA) Jokelan koululla tapahtuneessa ammuskelusta on toistaiseksi mahdotonta löytää mitään hauskaa, todetaan Suomen Koomikoiden Keskusliiton vast´ikään julkaistussa tiedotteessa. Tiedotteessa vihjataan kuitenkin keskusliiton saaneen luotettavilta tahoilta tietoja siitä, että lähipäivinä valtava, monia koskettava henkilökohtainen tragedia revitään auki ja siitä tehdään tirkistelyä, pelottelua ja kansanhuvia. Tämä jättää myös koomikoille huomattavasti nykyistä enemmän tilaa toimia.
Lehden saamien tietojen mukaan ainakin iltapäivälehdet lupaavat viimeistään lähipäivinä ainakin ryhtyä tekemään analyyseja ammuskelijan ”tyhjästä katseesta” edellisvuoden luokkakuvassa. Myös ampujan ilmeisesti internetiin jättämää viestiä aiotaan puida ”asiantuntijoiden” kanssa ja pohtia sitä, oliko Youtube-sivuston vaikutus ampumiseen suuri vai erittäin suuri.
Myös muu media on tiettävästi ainakin aikeissa aloittaa laajan keskustelun siitä, tarvitaanko Suomen kouluihin aseistettuja vartijoita tai vaihtoehtoisesti nostaa esiin muita yhtä fiksuja aiheita. Myös useat poliittiset tahot ovat osoittaneet merkkejä halukkuudesta hyödyntää hirvittäviä tapahtumia oman poliittisen agendansa ajamiseen, muun muassa mitä tulee erilaisten valvontajärjestelmien ja poliisin valtuuksien suhteen.
Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, miten nopeasti henkilökohtainen tragedia pystytään muuttamaan farssiksi.

58 vastausta aiheeseen “Jokelan ammuskelu yksinomaan traaginen tapahtuma”

Näin siinä sitten kävi, kun hallitus viimeinkin nosti opintotukia – raha pisti pään sekaisin. Heti kuvitellaan olevansa muita ylempänä, kun palkkapussia vähän kasvatetaan.

Niin… Nyt äkkiä vartijoita ja kameroita koulut täyteen, että voidaan rauhassa käydä koulua. Faktahan on se että kouluun iski anarkismia vihaava anarkisti, jolla oli selvästi kuuppa sekaisin hienoista lauseista huolimatta. Ratkaisu ei ole siis vartijat, jatkuva kyttäys pelon valtakunnassa, vaan verorahojen suuntaaminen ihmiselle eli sosiaalipuolelle. Esim. nuorille tarkoitettu mielenterveystoiminta on käytännössä olematonta. Miten olis henkilökohtaisten palkkojen nostamisen sijaan, että rakennettaisiin sairaaloita ja muita laitoksia (julkisia eikä yksityisiä sorron välineitä)?
Toivossa on hyvä elää, mutta päinvastoinhan tässä käy joka tapauksessa.

Itse odotan innolla niitä kymmeniä luetunymmärtämisvaikeuksista kärsiviä, jotka ryntäävät tänne pikapuolin esittämään ”HAISTAKAA PASKA KU NAURATTE TÄLLÄSELLE MIETTIKÄÄ JOS OIS OLLU OMIA TUTTUJA SIEL, IDARIT”-argumentteja.

On vain yksi ratkaisu, jolla vastaavat järkyttävät tapahtumat tulevaisuudessa voidaan estää:
Lukiot on kiellettävä!
Lukiossa tällaiset alykkäät mutta epäsosiaaliset huippuyksilöt joutuvat kuuntelemaan vittuilua itseään alemmilta urheilijapelleiltä ja katsomaan miten nämä pellet vievät kaikki naiset. Samaan aikaan kun kiusaajamulkut pinnaavat tunneilta ja pelehtivät muijiensa kanssa, niin nämä valioyksilöt saavat tunneilla oppia esim. natseista, Darwininsta ja historiallisista egomaanisista filosofeista. Vähemmästäkin sitä kilahtaa ja tässä on sitten seuraus.

HAISTAKAA PASKA KU NAURATTE TÄLLÄSELLE MIETTIKÄÄ JOS OIS OLLU OMIA TUTTUJA SIEL, IDARIT
Tässä. Mä olin ensimmäinen. =) (Kerrankin jossain)

”Mutta mistä tämä kaikki johtuu? Ilmastonmuutoksesta?”
Eiköhän se ilmastonmuutos tosiaan ole se päätekijä tässä, sehän nykyään selittää myös Sudanissa darfurin kriisin ja Ruotsissa äärimmäisen harvinaisista rutiininomaisiksi muuttuneet katu- ja joukkoraiskaukset.

”Kansa raivostui”, ”Kansa järkyttyi” vai ”Suuri suru jokelassa” huomisen IS/IL-otsikot?

Muusikkoperheen poika varttuu vihaamaan ihmiskuntaa. Joku myy aseen 18-vuotiaalle ihmiskuntaa vihaavalle pojanklopille. Kyllä sitä minun puolestani saa analysoida. Ja pitääkin.

Unohtamatta tietenkään otsikkoja: ”Ampuja oli tavallisesta perheestä” ja ”Luulimme että kaikki oli hyvin”.
Oi säästäkää minut, säästäkää.

”Faktahan on se että kouluun iski anarkismia vihaava anarkisti, jolla oli selvästi kuuppa sekaisin hienoista lauseista huolimatta.”
Ai tääkö on fakta? Fakta ihan niinku? Eikä yhtään spekulointia? Jepni! Kyseessä ei varmaankaan ole koulukiusaaminen saatika mikään muu!

Mutta mistä tämä kaikki johtuu?

Tämä kaikki johtuu siitä että ennaltaehkäiseviä toimia ei ole aloitettu riittävän ajoissa tai ne ovat olleet tehottomia.

Ehdotan liiallisen filosofoinnin haastamista oikeuteen; Karpela voidaan päästää taas irti!

Jos kerran tilanne ei vielä tässä vaiheessa kaipaa kevennystä, niin odotellaan sitä farssia sitten, perkele.

Erkki sanoi: Tällaista se on kyyti porvarien kummitusjunassa.
Nopeastippa se porvarien vaikutus on saatu aikaan. Mitään tekemistähän ei ole sillä että demarihallitus on viimeiset vuosikymmenet vähentänyt koulujen ja kuntien rahoitusta ja määritellyt tahdin. Oikeastihan nykyhallitus ei ole ehtinyt saada vielä aikaan yhtikäs mitään, ei hyvää eikä pahaa.

”Ammuskeluun vaikutteita Amerikasta
– Tuusulan tapauksessa on samanlaisia piirteitä kuin amerikkalaisissa koulujen ampumistapauksissa.
– Sielläkin yksittäinen ammuskelija on ampunut yhtäkkiä kohti useita ihmisiä, pohtii kriminaalipsykologiaan erikoistunut psykologian dosentti, koulupsykologi Jaana Haapasalo.
Mediapsykologi Anu Mustonen on samoilla linjoilla.”

Ka perkelettä, aina kun päivitin blogitekstiäni lähetti wordpress päivitysilmoituksen kommenttina myöskin tänne.
Olemma pahoillani, ei ollut tarkoitus, yritän ensi kerralla käyttäytyä paremmin.

tarviiko sitä nyt lähteä ihmisiä lahtamaan, että näkee tissit. vai onko tuusulassa taso niin korkeella?

Jokelan ampuja pelasi sotapelejä netissä, masturboi säännöllisesti, kuunteli Anssi Kelaa sekä piti Coca-Colasta ja Arno Kotrosta. Ampuja kuunteli Mikan faijan BMW:tä viimeisen kerran vain muutama tunti ennen surmatöitä. Keskimäärin hän joi kaksi pulloa Coke Zeroa päivässä.

Joo ny on porvarit kerrankin pistany kummitusjunan liikkeelle nopiaan. Hallitus ei oo kerkeny istuu viela paljo paskaakaan ja ny on jo saatu tammonen sotku aikaseks. Kylla se on kauheeeeta, se on kauheeeta. Nyt on kytketty aiheeseen jo ilmastonmuutos, porvarihallitus ja tietysti tissit. Eiko nyt kukaan ole viela keksinyt ilmeista yhteytta ahneisiin sairaanhoitajiin ja Tehyn vetajan suuriin tuloihin. Sanokaa nyt viela joku etta se ase oli sielta jostain jarvesta sielta Ruotsista.

No hyvä että sekin ase viimein löytyi. Tekijä oli adoptoitu Kongon mandrilli, ja oli haaveillut alligaattorifarmin perustamisesta Kauvatsalle Kokemäenjoen varteen. Hänen viimeinen ajatuksensa oli ’Vapaus’.

Jotta tämä ei toistuisi on kiellettävä:
-Aseet
-Media
-Lukiot
-Matti Vanhasen anteeksi pyytely kaikilta
-Epäsosisaaliset huippuyksilpt
-Ali-ihmiset
-Supo
-Valmiusosasto Karhu
-Vaikutteet,Amerikasta, Filosofiasta ja Tietokonepeleistä

Lisäisin kiellettävien listalle myös:
– omenat
– metsissä liikkumisen
– nahkatakit ja kauluspaidat
– taiteilijavanhemmat

Milloinkohan tulee ilmoitus että tästä tehään elokuva…. nimi voisi olla vaikka ”Jokela sigsauer massacres” tai ”Final destination: Jokela”

Milloinkahan tästä jutusta aletaan uutisoida? Milloin tähän reagoidaan? Onko nyt Arno Kontron syntymäpäivä, kun täällä Brysselissäkin on liput puolitangossa?

Ja ohjaako elokuvan Aku Louhimies vai Timo Koivusalo? Nähdäänkö pääroolissa Jasper vai Martti? Ja mikä tärkeintä – nähdäänkö tissit?

Al Gore keksi ilmastonmuutoksen, joten vaadin Al Goren kieltämistä. Vitun idarit, miltähän teistäkin mahtaisi sitten tuntua, jos olisi omia tuttuja ilmastonmuutoksen uhreina. Loppuu se hirnuminen, nii.

Iltalehden viikonlopun lööppi on jo päässyt vuotamaan: ”Maajussi-Teija kauhistui ammuskelua. Katso kiihkeät nakukuvat!”

Kirjoittajalle ”zz” ja ”ei ihannoi styrankeja”: Erkin mielestä demarit varsinkin ovat porvaripuolue, huolimatta siitä ilmaisukykyni asiassa olikin heikko ensimmäisellä kommenttikierroksella. Terveisin Erkki.

Mutta ajatelkaa kuinka paljon tällä on tehty rahaa. Ja sehän on tärkeintä. Raha rauhoittaa.

”Jokelan koulusurmien uhrin kälyn kaima -annan murhaajalle anteeksi.” (Seiska)
”Jokelan koulusurmaajan naapuri avoimena: ”olin Idols-häirikön salarakas!” (Iltapieru)
”Jokelan surmakoulun talonmies esittelee kotiaan” (MeNaiset)

EI mielenterveys palvelut ainakaan ole ratkaisu ongelmaan vaan se vain pahentaa tilannetta..paremminkin syytä kannattaa hakea ihmissuhteista…ja siitä kuinka ihmissuhteet vaikuttaa tapahtumiin…en väitä etteikö näillä ammuskelijoilla ole päässä vikaa mutta kun jos päästään vialta olevat kaverit nyt suljetaan lukkojen taakse ne tulee entistä vihaisemmiksi..ja tilanne pahenee..
ihmissuhteissa raha on tärkeää ja rahaa kannattaisi antaa enemmän kaikille opiskelijoille..
raha on ratkaisu monessa mielessä…rahan puute ajaa epätoivoisiin tekoihin…ehkäpä heillä on huumevelkoja ja he tarvitsevat huumeita ja niitä saa vain rahalla ja huumeet saa pään sekaisin…huumevieroitukseen lisää rahaa ja opiskelijoille..ja kouluihin metallin paljastimet kuten amerikassa..ongelma löytyy ihmisten pahan tahtoisuudesta…ihmisille hyvä tahto niin meillä ei ole mitään ongelmia..

ihmissuhteista se ongelma löytyy…kaikille pitäisi saada tyttö ja poika kaveri niin asiat olisi heti paremmin..

Ei tällaiset traagiset tapaukset pillun saannista johdu, vaan heavy metalli musiikista, joka on SAATANASTA.

Vastaa käyttäjälle Aaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Alpo Rusin kuuma nuoruus julki

(TINTO BRASS) Tohtori Alpo Rusi on paljastanut mehukkaita tietoja menneisyydestään. Tänään julkaistussa uutuuskirjassaan Vasemmalta ohi (lisää parrua) Rusi paljastaa nuorena...

Close