Kategoriat
Urheilu

Räikkönen sai F1-mestaruuden!

(FIA) Suomen formulatähti Kimi Räikkönen sai tänä vuonna F1-sarjan maailmanmestaruuden. Räikkönen ”kipusi” ykköseksi ”voittamalla” kauden päätös”kisan” Brasiliassa. Räikkösen taivalta tasoittivat tallitoveri Felipe Massan mystiset ”ongelmat” autonsa nopeuden kanssa Räikkösen varikkopysähdyksen aikana sekä täysin ennalta odottamattomat ”hankaluudet” McLarenin Lewis Hamiltonin autossa, joka oli muuten toiminut moitteettomasti läpi koko kauden.

”Olipa todellinen ihme. Ei olis uskonut. Sankaritarina. Legenda-ainesta”
totesi FIA-pomo Max Mosley silmää vinkaten.

”Juu ei. Täydellinen sensaatio. Ohhoh ja kas kummaa”,
päivitteli puolestaan formulamoguli Bernie Ecclestone sormet ristissä.
Ferrai-talli sai tänä vuonna myös tallien mm-tittelin, jonka se ansaitsi mm. FIA:n kabinetissa ja Ecclestonen ja Mosleyn toimistoissa käydyissä tiukoissa kisoissa. Aiempina kausina kuljettajien maailmanmestaruuden on saanut nykyisin McLarenia edustava Fernando Alonso. Edeltävin kausina palkinto annettiin useimmiten Michael Schumacherille.
Ja nyt ”meillä kaikilla” on taas vähän parempi olla.

35 vastausta aiheeseen “Räikkönen sai F1-mestaruuden!”

Jumalauta mitä ajankohtaisuutta, Lehti kertoi tämän mulle jo ennenkuin sen tiesi ”Kimi Räikkönen”.

Tissit, ja kikkelivitsejä, ja mitä tahansa muuta. Vorrrmulat seuraa vapaapainia.

EEEIII TAAS!
Nyt ne hehkuttaa noita formuloita seuraavan vuoden tupla teholla. Tulee jotain harjotteluiden lämmittelyjen studioita, joissa keskustellaan siitä mitä siellä saattaisi tapahtua.
”Ferrarin huoltotiimin oikean takapyörän vaihtaja on krapulassa. Miten tämä vaikuttaa kimin suoritukseen?”
Voittais Suomi nyt jossain muussa, niin päästäisiin tästäkin pahasta.

Siis no mielummin formulaa kun esim. jotain saakelin BB:tä. Uittu, lehdet ja muu media on piukassa kaikkee bb -pasaa. Ei vois vähempää kiinnostaa.

Monessa peräkammarin torpassa lattia lainehtii aidosta suomalaisesta siemennesteestä, kun suomalaissankaritarina sai tänään taas uuden nimen sivuilleen. Ferrarilippalakki sai karjalalippalakin kunniapaikan tämän suomalaisen orgastisissa tunnelmissa kisan seuranneen valioyksilön päässä.
TORILLA TAVATAAN! HYVÄ SUOMI, HYVÄ KIMI, HYVÄ SUOMI!

Voi ei, miksi meille aina käy näin? Viimeinen kisa ja maailmanmestaruus tarjolla mutta ei, auto ei petä viimeisellä kierroksella? Mitä olemme tehneet väärin? Ainutlaatuinen tilaisuus kieriä tuhkassa ja pyöriä itsesäälissä meni taas briteille. Mitään ei ole opittu. Toivottavasti 141-tuki sentään onnistutaan ryssimään…

Kummallisia sattumuksia kaiken kaikkiaan, hupsista vain, eihän tätä nyt sentään ollut etukäteen sovittu? Olisivat edes teeskennelleet yllättyneitä.
Minäkin riisuin karjala-lippikseni ja jätin sen tuonne Maailmanmestarit -95 -paidan viereen pölyttymään; nyt pitää hankkia koko perheelle Kimi-hupparit.

Onhan tässä vielä mahdollisuudet tylyyn loppuun jos Ronin protesti menee läpi.

Mä haastan Kimin oikeuteen. Sen lisäksi, että se jäähdytti Williamsin ja Sauberin bensat pelkällä ohimarssilla, se jäähdytti myös mun Citikan tankin niin, ettei tänä aamuna meinannut käynnistyä millään.
V***un Jäämies!

Haluaisin suudella Räkää ”sinne”. Ainoastaan Danny on tehnyt jotain suurempaa; hän valloitti Kiinan päivässä.

Räkä Verrarin voittoa hesaan juhlimaan tulleet ihmettelivät ”Missä muut? Torilla ei ollut ketään.” Mutta kaikki muut punaisen lippalakin omaavat ovat nyt hirvijahdissa kännissä.

Järjestämme kansanjuhlan kaikille Kimi Räikkösen kannattajille! Jaamme tilaisuudessa nimikirjoituksella varustettuja valokuvia, Ferrari-tuotteita sekä arvomme maailmanmestaruusauton kaikkien osallistujien kesken!
Koko kansan juhla järjestetään Kimin puolison emännöimässä Bläk-klubissa, jonne ovat tervetulleita kaikki yksityisklubin jäsenet ikään, sukupuoleen, koulutukseen, älykkyyteen tai ihonväriin katsomatta!
Lämpimästi tervetuloa!

Tervetuloa kaiken kansan kansanjuhlaan Kimi Räikkösen mestaruuden kunniaksi! Tilaisuudessa voimme kaikki juhlia Kimin seurassa, jaossa on Ferrari-tuotteita ja ilmaisia juomia.
Koko Suomen kansalle tarkoitettu tilaisuus järjestetään Kimin puolison emännöimällä Bläk-klubilla. Sisään pääsevät kaikki yksityisklubin jäsenet.
Tervetuloa!

Niin, voittihan ( sai voiton ) Italiakin jalkapallon mm kisat.
Se taas johtui siitä kun saksalaiset haastoivat Italian
mafian sillä, riittääkö kokaiini koko kisojen ajan.
Ja riittihän se.

Heh! Tämä on kyllä suuri ilon päivä! Olen kyllä todella ylpeä Kimistä, kuten miljoonat muutkin suomalaiset, sillä olemmehan toki vaikuttaneet voittoon omalta osaltamme ainakin ihan vitusti.
Voimme ottaa täydellä sydämellä taas muiden saavutuksista kunnian itsellemme, ja saada itsetuntoamme pönkitetyksi ilman minkäänlaista omaa yksilöllistä panostusta. Emme ole enää alipalkattuja hoitajia, tylsistyneitä kunnallisbyrokraatteja, toimistorottia, duunareita tai denoja, vaan TÄNÄÄN ME KAIKKI OLEMME MAAILMANLUOKAN FORMULAKUSKEJA!!!

Vastaa käyttäjälle Berlin Bangkok » Kimin mestaruusjuhlat ja jotain aivan muuta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Noin seitsemän uutiset perjantaina 19.10.2007

Close