Kategoriat
Kotimaa

Kylmä sää pilasi frigidien juhannusjuhlat

(KYLMÄKOSKI) Huono sää rokotti rajusti osanottoa frigidien vuotuisilla juhannusjuhlilla. Järjestäjien mukaan kylmä keli vähensi ihmisten halukkuutta juhlia siinä määrin, ettei tilaisuudesta jäänyt kenellekään oikein mitään käteen.
”Olisi edes kosteaa”, valitteli organisaatiotoimikunnan puheenjohtaja Anna Mäki.
Mäen mukaan ensi vuoden juhlien järjestämiseen ei ole pettymyksen vuoksi juuri ollenkaan intohimoa.

9 vastausta aiheeseen “Kylmä sää pilasi frigidien juhannusjuhlat”

Viime aikoina Lehden sivuilla on ollut siinä määrin kitkerää kritiikkiä, että konsernihallituksen olisi syytä kokoontua ja harkita juttujen loppuun +/- palkkia. Internetin interaktiivisuushan on perimmiltään haukkumista varten. Olisi hienoa jos jokaisen uutisen lopussa saisi valita, miellyttikö juttu vai ei. Samaa kansalaisvaikuttamista toivoisin myös Sampon verkkopankkiin Omat lainat -välilehdelle.

Lisäksi en varmuudella tiedä, mitä Nilsiä ja Kihniö ovat, mutta niihin saa nykyään jotain reseptivapaata salvaa tai emulsiovoidetta apteekista.

Mikäli Tyrnävän oireet jatkuvat, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Vastaa käyttäjälle Pettynyt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomi siirtyy naisen euroon

(SCHONACH) Suomen valtio siirtyy ensi vuoden alusta uuteen rahayksikköön. Shokkiuutisesta ilmoitti eduskunta hyvässä juhannuksen nousuhumalassa. Uudeksi rahaksi euron tilalle tulee...

Close