Kategoriat
Talous

Pörssit lievässä laskussa Nightwishin laulajavalinnan myötä

Helsingin pörssi sulkeutui torstaina 2,7 prosenttia miinukselle Nightwishin kerrottua valinneensa uudeksi laulajakseen ruotsalaisen Anette Olzonin. Myös Lontoon ja New Yorkin pörsseissä nähtiin pieni notkahdus.
”Sijoittajat ovat lievästi huolissaan, miten tällainen tuntematon ruotsalaishoro pystyy huolehtimaan Nightwish-brändistä”, kommentoi pankkiiriliike eQ:n analyytikko Aapo Nilkki.
Nilkin mukaan ei ole kuitenkaan syytä pelätä, että Olzonin valinta suistaisi euroalueen taloudelliseen taantumaan. Pitkällä aikavälillä olennaista on, miten metsä- ja it-sektoreilla suhtaudutaan Olzonin valintaan.

7 vastausta aiheeseen “Pörssit lievässä laskussa Nightwishin laulajavalinnan myötä”

”Maaliskuussa 2006 Holopainen kuitenkin ilmoitti Olzonille, ettei hänestä voisi tulla yhtyeen uutta laulajaa, koska Olzonilla on lapsi.”

Valkoihoisen ruotsalaisen sukunimi on Olzon? Yhtä järkevää kuin se, että suomalaisen sikaniskan sukunimi olisi Kozkinen.
”Valintaan vaikutti laulutaitojen lisäksi tis… siis ainakin laulutaidot”, erehtyi Tuomas Holopainen sanomaan.

Toi z-kirjain tekee kyllä nimestä kuin nimestä taitelijanimen. Entä onko Tuomas sukua Holle Holopaiselle?

Minulla on käyrä lievässä nousussa Nightwishin laulajavalinnan myötä.
Hezarin lukeneelle: Jos se lapsi on kasvanut aikuisex? Tai sitten Holopainen on kaikkien muiden mahtavien ominaisuuksiensa (mm. amisviikset, nahkahouzut) lisäksi erittäin armollinen ihminen.
Oli miten oli, elämälläni on jälleen tarkoitus: Nightwishillä on laulaja. Toivottavasti voimme nauttia Holopaiseen ja kumppaneiden mainiosta heavy metal -musiikista vielä monen monituista vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ksenofobikot vaativat liikuntaesteetöntä kaupunkia

Ulkomaalaisten ja seksuaalivähemmistöjen näkyminen katukuvassa saattaa tulevaisuudessa estää pahimmin oireilevia ksenofobikkoja jopa lähtemästä kotoaan. (KOUVOLA) "Julkiset rakennukset ja -tilat on...

Close