Kategoriat
Ulkomaat

Nato harkitsee toimia Serbian viisuvoiton vuoksi

(BELGRAD) Sotilasliitto Nato ei ilmoituksensa mukaan hyväksy Serbian voittoa Eurovision laulukilpailussa. Naton keskeisiin johtohenkilöihin kuuluva kenraali Curtis LeMay ilmoitti myöhään elisiltana, että sotilasliitto on ”varautunut käyttämään tarvittavia voimakeinoja” viisuvoiton mitätöimiseksi.
Eu on puolestaan vedonnut Natoon, jotta se ei ryhtyisi hätiköityihin toimiin. Euroopan parlamentin puhemiehes Hans-Gert Pöttering toivoi aamuisessa puheessaan, ettei Nato esittäisi toistaiseksi uhkavaatimuksia Serbialle.
”Diplomaattista tietä ei ole vielä kuljettu loppuun saakka. Tässä vaiheessa kohtuuttomien vaatimuksien esittäminen voisi romuttaa toiveet rauhanomaisesta ratkaisusta,” totesi Pöttering parlamentin hätäistunnon jälkeen pitämässään puheessa.
Nato on epävirallisesti jo vaatinut Serbiaa luovuttamaan viisuvoiton kansainvälisten joukkojen valvontaan. Nato vaatii myös omille joukoilleen oikeutta valita tulevaisuudessa sekä Serbiaa edustavat artistit, että näiden esittämät kappaleet ja päätösvaltaa Belgradissa ensi vuonna järjestettävien euroviisujen esiintymisjärjestykseen.

7 vastausta aiheeseen “Nato harkitsee toimia Serbian viisuvoiton vuoksi”

Pylly vasten pyllyä ja pum pum pum, toteaa Donald Rumsfeld painellessaan punaisia nappeja Israelin viisuväen kanssa.

”Maaaaaaaaaaalit vaaaaaaaaaaaan
jää puuuuttuumaan” toteaa Ville Peltonen Marija Serifovicia mukaillen.

Ruotsin euroviisuedustaja Arkki on perunut pahat puheensa euroviisuista, silakkasukellusveneestä ja Estonian taxfreestä. Det är jättekiva och jordgubbar, mjölk, vegetabiliskt matfett och öl.

Haluan lisätä lausuntooni myös Olof Palmen, karsinogeenit, ahvenanmaan ja ruotsin nuorison, mutten sitä tee.

Sieben, Sieben
Ai lyu lyu
Sieben, Sieben
ein, zwei
Sieben, Sieben
Ai lyu lyu
ein, zwei, drei
Tanzen! dii di di di di dii, dii di di dii, dii di di didi dididii, dii dii dii!!!

Yhdyn täysin tissein edelläolevaan puhujaan ja muistutan lisäksi, että viisuvoitto myönnetään Serbialle vasta, kun se luovuttaa Slobodan Milosevicin muunmuassa eurooppalaisten lannoitetehtaiden raaka-aineeksi.

Vastaa käyttäjälle Magnus Svensson Sedin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Oikaisu: Suomi on sittenkin urheilumaa

(MOSKOVA) Suomi on sittenkin, nyt, tulevaisuudessa ja ikuisesti, urheilumaa, eikä mikään hinttien kulttuurikehto. "Vitut kulttuurista", onnesta ja metanolista humaltunut Pena...

Close