Kategoriat
Kulttuuri

Radio Nova osti Kristiina Braskin

(SUOMI) Radio Nova on ostanut Idols-kilpailusta tippuneen Kristiina Braskin. Novan edustaja Sini Aallon mukaan Braskin ääni on juuri Radio Novan kuuntelijoita varten: hieman käheä mutta silti yllätyksetön ja turvallinen.
”Ensimmäiseksi Kristiina laulaa vapaalla nuotilla puhelinluettelon läpi. Väleihin lyhyet uutiset ja sää”, Aalto kertoo. ”Kun puhelinluettelo on selattu läpi, siirrytään vähän rohkeampaan kamaan ja tuuditetaan kuulijat kuulemaan sanomalehdistä luettuja Päivän sana -palstoja.”
”Sä näytät hyvältä siellä”, kerrotaan Asko Kallosen kommentoineen Braskin siirtymistä radioon.

19 vastausta aiheeseen “Radio Nova osti Kristiina Braskin”

Miksei Seppo ”elimellä pianosoolo” Hovi juonna Idolsia, sehän kun on aivan Tenava Tähti -kilpailu nykyään.

Kannatetaan, Seppo juontajaksi ja ”Elämää juoksuhaudoissa” pakolliseksi ohjelmanumeroksi joka esiintyjälle joka jaksossa. Sepi soittanee myös Säkkijärven Polkan jonkun esiintyjän hanurilla elintään käyttäen.

Onko Matias Sassalin nykyisestä olinpaikasta ja ulkonäöstä tarkempia havaintoja?

On kyllä sikäli huolestuttavaa, kun tässä laulukilpailussa tuntuu siltä, että osallistujien henkinen ikä on huomattavasti pienempi kuin Tenavatähden taannoisten osallistujien… ja katsokaa, mitä niistäkin on nyt tullut!
(Niin, onko kukaan kuullut niistä tällä vuosituhannella?)

Eikö Lehti vieläkään ole päässyt vaalitappiosta yli? Jatkatte vaan samalla vastakkainasettelun linjalla vaikka kaikki on jo samaa mieltä kokoomuksen kanssa. Tässäkin jutussa oli peräti 61 a-kirjainta, säälittävää.

Idols-kilpailun katsojien henkisen iän laskemiseen tarvitaan melkein jopa kahden käden sormet. Kyseessä oleva henkinen ikä ei tosin välttämättä riitä näin monimutkaisiin yhteenlaskuoperaatioihin. Mutta juuri tästä porukasta saadaan onneksi väkeä uuteen Huippuyliopistoon. Siis anteeksi, se on tietenkin Huippuyliopisto Oyj.

P. Tusa: Se Poika ja Ilves -jannu, jonka nimeä en muista pelasi viime vuonna FC Lahdessa.

Radi Onova, IVY-maiden naishiihtäjä. Onko se pertana jo idolseihinkin sotkeutunut?

MYÖS MUILLA IDOLS-KILPAILJOILLA VIENTIÄ
(DISNEYLAND) Suomalainen ”mies” myy edelleen. Elokuvayhtiö Warner Bros. on tehnyt tarjouksen oikeudesta käyttää Idols-teinityttöikoni Antti Tuiskun ääntä tulevissa kauhuelokuvissaan.
”Paikkansa pitää. Ensimmäinen äänitys onkin uuteen Kng Kong -elokuvaan, jossa esitän kauhistunutta naista. Harjoittelen jo korkeita ”apua” -huutoja ja ensi viikolla ”älä” on vuorossa.”
Antin miehekäs shemale-ääni on ollut haluttua tavaraa, sillä huhujen mukaan Pariisin Disneyland on tarjonnut vuosisopimuksesta 11,64 euroa, jonka Antti valitettavasti hylkäsi. Warner Bros. Inc. nimittäin tarjosi vain 8,11 euroa, mutta valinnan ratkaisi sopimuksen lisäkohta, jossa luvattiin vuoden ilmaiset vaipat.
Onnea Antille sinne rapakon taakse! (päästiin siitäkin eroon)
Off-topic: Mikä on sata metriä pitkä ja siinä on kolme karvaa? V: Antti Tuiskun fanijono

Mitä pitäisi olla mieltä siitä että sanoista ”Idols-tuomari Asko Kallonen” tulee anagrammi ”Kansalle onko Lordi-asu Tomi?” Onko tämä todiste salaliitosta Putaansuun, Kallosen, Idols-formaatin ja Euroviisujen välillä?

Ei, ei ole todiste salaliitosta, kun ei sitä perhanan sopista ole vielä saatu valmiiksi.

Jussillahan ei mennytkään kuin vähän yli vuosi jutun ymmärtämiseen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. TÄ!

Vastaa käyttäjälle on myös pakollinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vanhanen jakoi hallitukseen pyrkijöille seitsemän kysymystä

Hallitustunnustelijaksi valittu keskustan Matti Vanhanen jakoi eduskuntaryhmille torstaina seitsemän kysymyksen listan, jonka avulla hän pyrkii selvittämään, keiden kesken hallitusta voidaan...

Close