Kategoriat
Politiikka

Vaalikone selvästi mielipidemittausta edellä

(HELSINKI) Helsingin Sanomien vaalikone on noussut eduskuntavaalien suurimmaksi suosikiksi. Lehden ovensuukyselyn mukaan Sanomien vaalikone on ohittanut MTV3:n Suomen Gallupilla teettämän mielipidemittauksen jopa kahdella prosenttiyksiköllä. Samaan aikaan myös Yleisradion vaalitentti on saavuttanut MTV3:n gallupia.
Vastikään julkaistun Susan Kurosen kohukirjan ”Pääministerin virhemarginaali” on puolestaan arvailtu painavan jatkossa kolmesta neljäänsataa grammaa. Erilaisten mielipidemittausten määrissä on kuitenkin aiempina vuosina nähty suuria heittelyjä vielä aivan vaalien alla.

9 vastausta aiheeseen “Vaalikone selvästi mielipidemittausta edellä”

”Saunaa, Seksiä ja Uuniperunoita”, paras aliotsikko Ilta-Paskassa niin hiirenvitun ikinä.

Milloin lehti julkaisee oman vaalikoneensa? Pian pitäisi tehdä päätökset ehdokkaasta.

Aivan, Lehden tulee kantaa vastuunsa demokratian toteutumisesta ja Arno Kotron valinnasta, tarjoamalla kansalle vaalikone.

Vaalien yhteydessä on puhuttu äänestysiän alentamisesta 16 vuoteen. Mielestäni kuitenkin politiikan osalta on ylläpidettävä nuoren psyykkiseen kehitykseen liittyvät suojaiät ennallaan. Kunnallisvaaleissa voitaisiin äänestää 15-vuotiaana vanhempien seurassa (K-15), mutta kyllähän valtakunnanpolitiikka vastaa raakaa väkivaltaa ja kovaa pornoa, joten K18 on ihan kohdallaan.
Muistan nuorena, että lueskelimme poikain kanssa Jallua lähimetsässä. Emme pitäneet itseämme läheskään niin pervona kuin Jorea, joka luki Maaseudun tulevaisuutta.

Viime vuonna mä äänestin Reijosen Arskaa, muttei sitä sitte kuitenkaa valittu kantapöydän parhaaks kossuimuriks. Vittu tänä vuonna en aio äänestää ollenkaa.

Mulla ei ole mistään mitään mielipiteitä. Löytyiskö jostain ehdokas, joka olisi samoilla linjoilla? Joku joka painaisi aina tyhjää ja menis kahville kun käsketään.

Vakka kantensa vaalikoneilee: IL 26.02: ”Meillä on 20 000 kantta jo valmiina ja muutamassa päivässä saamme lisäpainoksen valmiiksi. Nyt näyttää siltä, että koko tuo määrä painetaan, Ojala kertoo.”

Vastaa käyttäjälle JW Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
SDP ainoana heikon ihmisen, työn, vammaisen, joukkoliikenteen ja palkansaajan puolella

(SAARINIEMENKATU) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on ilmoittanut olevansa tulevissa eduskuntavaaleissa ainoa puolue, joka on heikkojen ihmisten, kaikkien sukupolvien, vammaisten, työllistymisen, ympäristön,...

Close