Kategoriat
Sähkeet

Sähkeet sunnuntaina

Laaja ekshibitionistirengas paljastui – Keskusrikospoliisin tutkimuksissa paljastui lehtitietojen mukaan viikonloppuna laaja ekshibitionistirengas. Rengas paljastui Helsingin Kaivopuistossa lounasaikaan. Keskusrikospoliisi on kuitenkin kiistänyt paikalla olleen käynnissä minkäänlaisia tutkimuksia, joiden yhteydessä paljastuminen olisi voinut tapahtua.
Suomen vanhin ihminen täytti vuosia – Suomen vanhin ihminen, Reijo Heliskoski täytti lauantaina 105 vuotta. ”Glmbh”, luonnehti ikäveikko tuoreeltaan tunnelmia reippaaseen tapaansa. Juhlaan olikin syytä, sillä samaan aikaan vietettiin hänen hengityskoneensa 45-vuotisjuhlia.
Castro esiintyi televisiossa – Kuuban presidentti Fidel Castro esiintyi viime yönä maansa televisiossa ensi kertaa kuuteen viikkoon. Esiintymisellä Castro katkaisi siivet huhuilta huonosta fyysisestä kunnostaan. Esiintymisensä aikana reippaalta vaikuttanut Castro muun muassa makasi paikallaan, istui tuolissa pää sivulle retkahtaneena ja piti yllään vaatteita.

4 vastausta aiheeseen “Sähkeet sunnuntaina”

Nämä olivat kyllä oikeasti hauskoja…kaikkea sitä maailmalla sattuukin. Köötös.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
YK:n päivän vietosta päätös YK:lta ehkä vielä viikonloppuna

(NEW YORK) YK saattaa päästä sopuun päätöslauselmastaan YK:n päivän vietosta vielä viikonlopun mittaan, kertovat virkamieslähteet. Korkeissa YK-viroissa olevat lähteet vakuuttavat,...

Close