Kategoriat
Kotimaa

Enemmistö suomalaisista yhä natoa vastaan

Kolme neljästä suomalaisesta suhtautuu edelleen kielteisesti natoon, ilmenee Suomen Gallupin lokakuun alussa tekemästä mielipidemittauksesta. Natoon eli aviomiehen sisareen suhtauduttiin huomattavasti kielteisemmin kuin esimerkiksi lankoon tai enoon.
”Yleisimpinä syinä nato-vastaisuudelle olivat naton mieltäminen ’yhdeksi vitun horoksi’, ’hirveäksi noidaksi’ sekä se, että naton pankkilainan takaaminen oli syössyt vastaajan perheen mittaviin velkoihin”, kertoo Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Mielikki Pitenius.
Kielteisintä suhtautuminen natoon on vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajien keskuudessa. Naiset suhtautuvat natoon kielteisemmin kuin miehet, mikä Piteniuksen mukaan selittyy sillä, että naisilla on miehiä useammin aviomies ja siten mahdollisesti myös nato.
Suurimpien sanomalehtien päätoimittajien nato-näkemykset eroavat suomalaisten yleisestä kannasta. Ylen haastattelututkimuksen mukaan päätoimittajat suhtautuvat aviomiestensä sisariin erittäin myönteisesti.

9 vastausta aiheeseen “Enemmistö suomalaisista yhä natoa vastaan”

Kuulkaas enot, minusta natosta pitää voida keskustella kiihkottomasti ja tosiasioihin perustuvin argumentein. Natoa ei voida noin vain lakaista maton alle kuin enoa veneestä. Niinpä kytynkin sanoin: miksi appi kiehuu?

Minun mielestä natoon yhtyminen ei sovi kulttuuriimme. Varsinkin aviomiehet suhtautuvat natoon yhtmyseen varauksellisesti. ”No hyi vittu,siiskoon?” kommentoi eilen baarissa eräs tunnettu aviomies, ennekuin uhkasi minua sotatoimilla.

Yllättäen 89% poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenistä ei osannut muotoilla kantaansa nato-kysymykseen. Suurimmalla osalla haastatelluista ei ollut hevon vitun aavistusta, mitä nato tarkoittaa.
”Kytytkin vielä”, tiuskaisi satunnaisotannalla valittu kokoomusnuori.

Koska suurin osa kansalaisista ei kuitenkaan tiedä, mikä nato on, niin asiasta ei todellakaan pidä tehdä vaalikysymystä. Muuten seurauksena on vain epäanalyyttista keskustelua. Asiantuntijavalta on tässäkin asiassa paras niin kuin kaikissa muissakin mahdollisissa asioissa. Se on parasta mahdollista demokratiaa!

Minä luulin koulussa oppineeni että parasta mahdollista demokratiaa on diktatuuri.

Vastaa käyttäjälle jaska jokunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Toimittajajärjestöt: Putinin merkitys ”maksimaalinen”

Kansainväliset toimittajajärjestöt IFJ, RSF ja Samizdat Workers United sekä Venäjän journalistiliitto totesivat keskiviikkona yhteisessä julkilausumassaan, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin...

Close