Kategoriat
Ulkomaat

Japanilaiskannat kestäisivät jo harvennusta

(ST KITTS JA NEVIS) Maailman japanilaiskannat ovat kasvaneet jo riittävän isoiksi, että ne kestävät säänneltyä pyyntiä, arvelevat pyynnin puolustajamaat. Japanilaisten pyynti kaupallisiin tarkoituksiin on ollut kiellettyä jo yli 60 vuoden ajan, mutta useiden pyyntimaiden ja etujärjestöjen mukaan niiden määrä on jo kasvanut niin, että ne uhkaavat muiden lajien selviytymistä.
Etujärjestöt huomauttavat myös, että monet alkuperäiskansat saavat toimeentulonsa japanilaisten pyytämisestä, eikä ulkopuolisilla mailla ole moraalista oikeutta viedä heidän elantoaan.
Japanilaisten kaupallista pyyntiä harjoitettiin suuressa mittakaavassa edellisen kerran 1940-luvun puolivälissä. Yhä tehokkaammiksi muuttuneet pyyntimenetelmät uhkasivat kuitenkin kantojen selviytymistä, joten suurimmat pyyntimaat, Yhdysvallat etunenässä, päättivät kieltää japanilaisten harventamisen toistaiseksi.
Kiellosta huolimatta eräät maat ovat jatkaneet pyyntiä omien sanojensa mukaan tieteellisiin tarkoituksiin.
Myös harvinaisiksi käyneiden norjalaisten ja islantilaisten pyynnin käynnistämistä uudelleen harkitaan, kertovat Lehden haastattelemat lähteet Argentiinassa.

8 vastausta aiheeseen “Japanilaiskannat kestäisivät jo harvennusta”

Out of office message:
Lehden lukijat ovat jääneet tauolle alkaen 20.6. Tänä aikana kommentointia ei suoriteta, Lehden lukijoiden keskittyessä suomalaiskannan harventamiseen.
Ne Lehden lukijat, jotka eivät kuulu harvennettavien piiriin, palanneevat suorittamaan kommentointia joskus lähitulevaisuudessa.

Teit eittämättä sen virheen että pidit ”pikkuveljestä” kiinni.. Sehän ei kuulemma koskaan ole mennyt pohjaan.

no siis matalaksi vaan koko porukka. Japanilaiset syö jo mun porkkanat ja juo mun kanien bisset, tuholaiset kuriit, DDT:tä nurkkiin ja luu kurkkuun! Kyä näinö.

Olin taannoin provinssi-rockissa, enkä nähnyt yksiäkään tissejä. Se on huutava väärys se. Ehdotan täten Seinäjoen mattopommittamista.

Vastaa käyttäjälle kymi kymmenen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Bush ylisti Unkarin kansannousua

(HIDEGKUTI) Yhdysvaltain presidentti George W. Bush matkusti keskiviikkona Unkariin kunnioittamaan maan kansannousun 50-vuotismuistopäivää. Pitämässään puheessa Bush ylisti urheita vastarintataistelijoita. "Nämä...

Close