Kategoriat
Ulkomaat

Ranska neuvottelee antautumisesta

(MAGINOT-LINJA) Ranskan hallitus ilmoitti varhain tänä aamuna aloittaneensa antautumisneuvottelut maassa riehuvien mellakoitsijoiden kanssa. Aiemmin viime yönä hallitus ilmoitti julistavansa maahan sotatilan, joka päättynee näinä hetkinä. Hallitus ei vielä ole nimennyt virallisia neuvottelulähtökohtiaan, mutta se yrittänee säilyttää ainakin osittaisen itsehallinnon.
”Levottomuudet venyivät siihen pisteeseen, että sodanjulistus oli ainoa vaihtoehto. Suhtaudumme nyt rettelöitsijöihin, kuten olemme suhtautuneet vihollisiin 40-luvulta alkaen” jylisi Ranskan pääministeri Dominique de Villepin hallituksen tiedotustilaisuudessa.
”Antaudumme siis lyhyiden neuvottelujen jälkeen ja luovutamme väärärotuisia kansalaisiamme, mikäli niin vaaditaan” hän tarkensi.

Odotettu
tilaisuus

De Villepinin mukaan Ranskan hallitus yllättyi täysin huomatessaan joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi maan sisältä käsin. Puolustuksen katse on ollut vuosia kääntyneenä ulospäin.
”Mutta hyvä näin. Johan tässä tovin aikaa onkin jotain tahoa odoteltu, jolle antautua” hän summaa.
De Villepin myönsi hallituksen tiedotustilaisuudessa myös tosiksi huhut, joiden mukaan Ranska etsi jo -70 ja -80 -luvuilla kuumeisesti tapaa antautua Algerialle. Nyt mellakat Pariisissa ovat kuitenkin jatkuneet toista viikkoa. Näin ollen kyseessä on pisin puolustustaistelu, johon ranskalaisjoukot ovat kyenneet modernina aikana.

13 vastausta aiheeseen “Ranska neuvottelee antautumisesta”

Kukoistukseen noussee myös vastarintaliike, jonka perinteisistä tehtävistä tärkeimmät olivat ruoan, viinasten ja naisten järjestäminen valloittajille.

Luotettavilta tahoilta olen kuullut, että nämä mellakat ovat vain toisintoa vallankumouksen ajoilta, eli giljotiineja jo teroitetaan ympäri ranskalaisia lähiöitä.

Kyllä tämä on seurausta Ranskan taannoisesta lepsuilusta Afrikassa. Erehtyivät antautumaan siirtomailleen kesken kovimpien puolustustaisteluiden, ja nyt ne kolonisaatiosta toipuneet perkeleet on itsenäisiä ja tulee meidän nurkille pelaamaan jalkapalloa.
Reúnionista on pidettävä kiinni kynsin hampain, merde!

Mellakoinnissahan on ollut mukana myös vandaaleja. Ehdottaisin että aidoille vandaalikansan jäsenille annettaisiin tunnustusta perinteidensä vaalimisesta, mutta muille tavallisille barbaareille vain keppiä.

J’Accuse!
Monsieur le Président, te olette sössineet tämän koko jutun! Vaalikamppanjoissanne 95 ja 02 väititte keskittyvänne fracture socialen purkamiseen ja turvallisuuden parantamiseen juuri terrorismia ja levottomuuksia vastaan!
Ihan väärät ihmiset on taas tässä syytettyjen penkillä, eiväthän viattomat beurit ole tehneet mitään väärää, vaan tässä on kyse byrokraattisen valtionturvallisuuspoliisin ajojahdista ja suuresta salaliitosta! Esterhazy, ei kun Sarkozy on hänkin pelkkä ahdasmielinen rasisti, joka ei löytäisi sen bordereaun kirjoittajaa edes omasta pöytälaatikostaan!

”Enemmän kuin antautuvista ranskalaisista, pidän sotimiskyvyttömisyä italiaisista.
Comment Kirjoittaja JW — 8.11.2005 @ 16:41”
Enemmän kuin sotimiskyvyttömistä italialaisista (muistakaamme Rooman valtakunnan esimerkki), pidän kirjoitustaidottomista suomalaisista.

Kuulin semmoisen huhun, että ranskalaiset olisivat ampuneet erästä mielenosoittajaa, ja tämä olisi kuollut laukaukseen! Uskomatomalta kuulostaa, myönnän, mutta lähteeni ovat hyvin luotettavat: sen kertoi kaverini saksan salaisesta poliisista Geheime Stats Polizeista. Sakemannit ovat aloittaaneet valtavat tutkimukset asian tiimoilta, nimittäin olisihan se ensimmäinen kerta yli 80 vuoteen, kun patonginpurijat olisivat vihollisen tappaneet taistelun aikana.
Niitä kolmea italiaanoa ei lasketa, jotka kävelivät vahingossa saksalaiseen miinaan Ranskan rajalla vuonna 1940. Ranskalaiset ovat yrittäneet omia tapahtumaa heidän aikaansaanokseen, mutta oikeasti syy oli italiaanojen oma, sillä he eivät osanneet lukea saksalaisia varoituksia. Tämänkin kaverini kertoi. Nojoo, eipä sitten muuta.

Ehkä tähän voitaisiin reagoida myös Suomessa. Pakkoko tänne on ottaa joka ikinen maahanpyrkijä. Siis, oli olot uudessa maassa miten huonot tahansa, se ei ole peruste tällaiselle. Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos joku polttaa minun autoni, niin se ei jää siihen. Pistetään rajat kiinni, niin säästytään monelta ongelmalta.

Kirjoittaja JW unohtaa tyystin Roomalaisten pataljoonien voiman. Ei niistä rintapanssareista helposti kumiluodit läpi mene, ja lyhyt miekka tekee kipeää jos se osuu pohkeeseen. Sadanpäämiesten ylväydestä ja heidän motivointikyvystään puhumattakaan.

Vastaa käyttäjälle Jiri Parma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomen euroviisukarsijoille darvinismipalkinto

(VALKEALA) Suomen euroviisukarsintaan osallistuville artisteille on myönnetty tämänvuotinen darvinismipalkinto. Valintaperusteissaan raati toteaa, että palkinto annetaan euroviisuehdokkaille sekä sitkeyden että itsekritiikittömyyden...

Close