Kategoriat
Kotimaa

Miehikkälän linja-autossa mukana suomalaislaitteita

(MIEHIKKÄLÄ) Suomalaisten suunnittelemia laitteita lähtee klamilalaisen Tarzan Bundolon mukana matkaan kohti Miehikkälää. Euroopan avaruusjärjestö ESA:n Matkahuollolta saamien tietojen mukaan ensimmäinen Miehikkälään suuntaava linja-auto lähtee liikkeelle lauantaiaamuna.
Ruotsalainen Scania on suunnitellut linja-auton perustekniikan. Uljaan kiiturin penkeissä on parhaan mahdollisen istumamukavuuden saavuttamiseksi käytetty Suomessa valmistettua, pirteän moniväristä kangasta.
Pienet kukkayksityiskohdat saattavat asiantuntemattomaan silmään vaikuttaa merkityksettömiltä. Niillä on kuitenkin matkan onnistumisen kannalta merkittävä tehtävä matkustajien yleisen mielialan nostajina.
Yhdessä elegantin liukuvärjäyksen kanssa ne luovat harmonisen kokonaisuuden. Se antaa maanteiden uljaalle kiiturille viimeisen, suomalaista laatua uhkuvan silauksen.
Tarzan Bundolon mukana Miehikkälään lähtee lisäksi Suomessa valmistettu sissipuukko ja naisten alusasukorsetti.
Nuorimies Bundolo saapuu Miehikkälään ennen puolta päivää. Tarzania lähellä olevien lähteiden mukaan mies aikoo pyrkiä lähikontaktiin mahdollisten hiiltä sisältävien organismien kanssa.
”Tapan ne saatanan turvenuijat”, Tarzan kommentoi toiveikkaana ennen suuren tuntemattoman valloitusta.

5 vastausta aiheeseen “Miehikkälän linja-autossa mukana suomalaislaitteita”

Totta.
Myös Tampereella valmistetaan linja-autoja. Tehtaan nimi on Volvo. Onkohan Tarzanilla nahkaliivi päällä?

Uskon näihin salaliittoteorioihin, joiden mukaan ihminen ei ole koskaan tehnyt miehitettyä bussimatkaa Helsingin ulkopuolelle. Lavastusta kaikki tyynni.

Tämähän oli hauska, tykkäsin. Jutusta puuttui vain lauseenvastikeryöppy: ”…klamilalaisen, suomalaisiakin sukujuuria omaavan painonnoston EM-pronssin vain muutamalla sadalla grammalla turkkilaiselle Halil Mutlulle hävinneen Tarzan Bundolon mukana…”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lintuinfluenssa tappoi jälleen yhden – maailma paniikissa

Pakistanin maanjäristyksen kuolonuhrien määrä jo noin 51 000. (KRASNOJARSK) Koko maailmaa ja kaikkea sitä, minkä tiedämme hyväksi uhkaava lintuinfluenssa on...

Close