Kategoriat
Sähkeet

Heijastin ei pelastanut kuolemalta -sähkeitä

Heijastin ei pelastanut kuolemalta – Heijastin ei pelastanut jarvalaista Matti Näsiä kuolemaan johtaneelta onnettomuudelta, joka sattui hänen kylpyhuoneessaan radion tiputtua kylpyammeeseen. Poliisin mukaan Näsiä oli tunnettu tavastaan laulaa ammeessa radion mukana.
Heijastin ei pelastanut kuolemalta – Heijastin ei pelastanut janakkalalaista Irmeli Peräojaa kuolemalta. Peräojaan iskeytyi arviolta kahden metrin läpimittainen meteoriitti torstai-iltana hänen ollessaan lenkillä. Poliisin mukaan lenkkipolku oli valaistu hyvin.
Heijastin ei pelastanut kuolemalta – Heijastin ei pelastanut helsinkiläistä Jaakko-poikaa Tyrannosaurus rexin, tuon hirmuliskojen kuninkaan, hampaista. Rex raateli 15-vuotiaan jääkiekkolupauksen kappaleiksi ja jatkoi matkaansa kohti uusia seikkailuja. Poliisin mukaan Jaakosta olisi tullut kuitenkin taparikollinen, joten hyvä näin.

17 vastausta aiheeseen “Heijastin ei pelastanut kuolemalta -sähkeitä”

7 Päivää -lehden mukaan Matti Näsiä tapasi Lauraa torstai-iltana ammeessa, kun itse teosta yllätetyn Näsiän sisarpuoli Nils Gustafsson puukotti Näsiän hengiltä teltan läpi tyynyliinalla kuristamalla. Vaikka Lehti onkin tässä myynnin edistämiseski tosiasioita värittänytkin, niin tosiasia on että heijastin ei olisi tässä potkimisen uhria pelastanut.

Entäs onko selvitetty oliko kenelläkään uhreista, tai uhrien omaisista, pyöräilykypärää päässään tapahtumahetkellä?

Muistuttaisin kuitenkin vielä turvavöitten käytön laiminlyömisen huolestuttavasta lisääntymisestä joukkoliikennevälineitä käyttävien maahanmuuttajanuorten parissa.

Seitsemän viisaan diktaattorin salaseura pelastaa Suomen
Kyllä se vaan on niin, että kansa on tyhmää, joten maan viisaiden pitää perustaa salaseura, jossa Suomen asioista oikeasti päätetään. Vaaleja kyllä voidaan edelleen järjestää, jotta näyttää siltä, että kansakin saa sanoa sanansa maan asioista, mutta tämä on tietenkin pelkkää silmälumetta. Vaaleja pitää edelleen järjestää mm. sen takia, etteivät Yhdysvallat pidä Suomea pahan vipuun kuuluvana diktatuurina, johon voidaan hyökätä milloin huvittaa.
Ai niin, eihän täällä tosin ole öljyä… Ja kyllä minä voin sanoa Georgelle, että yristysten etuja tällä salaseuran perustamisella vaan palvellaan, jolloin sekin ymmärtää. Että minä sitten rakastankin Yhdysvaltoja niin kovasti! No, kyllä minä saan joka tapauksessa tästä aiheesta ainakin yhden kirjan syysmarkkinoille rustattua. Hesarissakin sitten pitävät minua edelleen suuren ulko- ja sisäpolitiikan asiantuntijana, joka minä tietysti olenkin. Mistä minä aina saankin näin hyviä ideoita?

Onpa näissä uutisissa salamerkityksiä! Vaihtamalla konsonantit vokaaleihin ja päinvastoin sain tulokseksi: eioayuin ei pelayuanuu euelemalua – Heioayuin ei pelayuanuu helyineiläiyuä Oaaeee-peieaa Uyranneyauruy oexia, uuen hirmuliyeeoen eunineaan, hampaiyua

Jos oikein, oikein, OIKEIN kovaa yrittää, ni kyllä tosta saatanallisia viestejä löytyy.

Olenkin aina sanonut että heijastimia hehkutetaan vähän liikaa.
Ei niistä mitään oikeaa hyötyä ole kenellekkään, kuten uutiset juuri fiksusti toteen näyttivät.

Pahkasian teemoista on hyvä ammentaa… lehden aikanaan julkaiseman ”Ajoi 150 km/h kallioon – heijastin ei auttanut” -jutun kruunasi vielä mainio ”eikä varsinkaan sen koommin” -loppulause.

Muistaakseni Pahkasikakin pääsi hengestään ihan tässä jokin aika sitten. Eipä ollut siinäkään heijastimesta mitään apua.

Ihan vakavasti puhuen, kyllähän se heijastin auttaa hahmottamaan mitä siellä edessä häämöttää. Hirvillekin voitaisiin kaikille laittaa heijastimet ja jalankulkijoille sitten hirviaidat. Ei sekään taitaisi toimia, nuorisohan kiipeisi niiden aitojen yli. Ei hitto, ei elämästä selviä hengissä.

Tietenkään heijastin ei pelastanut kuolemalta. Kahdessa ensinmainitussa tapauksessa onnettomuuden aiheutti liukkaus ja kolmannessa alkoholi. Heijastin pelastaa vain, jos vallitsevat olosuhteet eivät vallitse.
Alkoholi on olosuhde. Ja oloasu.

Kannatan tissien valaisemista pimeän ajaksi. Näin ollen voisin tarkkailla mahdollisia tissejä pimeän tultua.

Vastaa käyttäjälle JW Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Keskusta nousi katu-uskottavimmaksi puolueeksi Pikku G:n myötä

(PIIRIJÄRJESTÖ) Keskustapuolue on uusimpien mittausten mukaan noussut selkeästi Suomen katu-uskottavimmaksi puolueeksi. Äkillisen hyppäyksen syynä on politiikan kommentaattoreiden mukaan maanantainen ilmoitus...

Close