Kategoriat
Kulttuuri Ulkomaat

Jutta Rabe tekee kohuelokuvan kopterionnettomuudesta

(UTÖ) Saksalainen tv-tuottaja ja toimittaja Jutta Rabe suunnittelee shokeeraavia paljastuksia sisältävää kohuelokuvaa Suomenlahdella sattuneesta helikopterionnettomuudesta.
Raben mukaan se luulo, että onnettomuuden syy on toistaiseksi tuntematon, ei pidä paikkaansa. Kyseessä ei ollutkaan tuntematon syy, vaan pommiattentaatti, Rabe sanoo.
”Hirvittävä totuus on, että Copterlinen helikopteri piti upottaa, sillä sen kyydissä kuljetettiin venäläistä sotilasmateriaalia”, Rabe väittää.
Uudessa elokuvassa ulkoministeriön sankarillista osastopäällikköä Yrjö Länsipuroa esittää Donald Sutherland. Suomen rapeaksi paahdetun ja vähänajetun ulkoministerin Erkki Tuomiojan roolin tulkitsee Yrjö Länsipuro.
”Lisäksi sivuroolissa suuronnettomuustutkija Kari Lehtolana nähdään kaikkien lasten tuttu, vekkuli Herbie-volkkari”, Rabe jatkaa.
Sean Connery puolestaan esittää venäläisen ydinsukellusveneen Punaisen lokakuun latvialaista kapteenia Marko Ramiusta. Ramius, harmaaviiksinen vanha kettu upseereineen on laatinut uhkarohkean suunnitelman ja päättänyt loikata länteen. Talvisen Atlantin mittaamattomilla vesilakeuksilla käynnistyy hermojarepivä metsästys. Äänettömästi liikkuva alus on kuin vedenalainen aave, jota Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen nopeimmat sukellusveneet yrittävät tavoittaa. Kahdeksantoista päivää jatkuva hurja takaa-ajo huipentuu mittelöön, joka kirjallisenakin suorituksena päihittää maineikkaimmat meritaistelukuvaukset.

2 vastausta aiheeseen “Jutta Rabe tekee kohuelokuvan kopterionnettomuudesta”

Tämä on Venäjän Federaatsionin sisäjnen asia! Me kiistamma ehdottomasti ampuneemma Kalev… siis Copterlinea alas. Mejdan sukellusveneitä ei ole alueella. Kopterin amerikkalajset matkustajat eivät ole kuljettaneet mitään meita kiinnostava materiaali.
Ja kenenkän ilmatilaa ei ole loukattu. Ei ole. Tama on taivaan pravda. Uskoka njut hyvän sään aikana, блин!

buhaha! pääsinkin sanomasta tuon turman jälkeen että aivan salettiin Jutta Rabe pistää soittaen Greg Bemisille ja pistävät pystyyn tutkimukset tämänkin ”onnettomuuden” ratkaisemiseksi.
niin ja leffa perään, tottakai.
mielenkiinnolla odotan kadonneen lentäjän mysteerin ratkaisua…

Vastaa käyttäjälle salaliittoteorioitsija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Toinen nisupuukko Pitkämäelle

(KISAMENESTYS) Keskiviikkona jaettiin vielä toinenkin perinteinen nisupuukko. Myös tämä tunnustuspuukko jaettiin keihäänheittäjälle, eli mitalitoivo Tero Pitkämäelle, joka jäi illan keihäsfinaalissa...

Close