Kategoriat
Kulttuuri

Puhelinherätys puhuttaa kirkon piirissä

(NOKIA) Koko Suomen alueella toimiva niinkutsuttu Puhelinherätys on lyhyessä ajassa kasvattanut kannattajakuntansa liki kolminkertaiseksi. Puhelinherätys nousi alunperin otsikoihin viime viikolla, kun useat seurakunnat kieltäytyivät antamasta tilojaan sen käyttöön. Monissa seurakunnissa puhelinherätystä ei pidetä lainkaan evankelis-luterilaiseen kirkon piiriin kuuluvana toimintana, vaan aivan omana lahkonaan.
”Perkeleen hipit”, totesi Tampereen hiippakunnan arkkipiispa Kirkkoisä Augustinus eilisiltaisessa kirkon tiedotustilaisuudessa.
Puhelinherätys onkin monin paikoin siirtynyt toimimaan erilaisissa vuokratiloissa. Tämä ei kuitenkaan ole juuri näkynyt liikkeen suosiossa. Puhelinherätyksen johtohahmoilla onkin vankka usko liikkeensä tulevaisuuteen.
”Kello on kuusi toista kolme kymmentä” totesi nimettömänä pysyttelevä lähde liikkeen sisältä Lehden puhelinhaastattelussa ja tarkensi vielä: ”Mikäli haluatte uuden herätyksen, olkaa hyvä ja näppäilkää yksi.”

Yksi vastaus aiheeseen “Puhelinherätys puhuttaa kirkon piirissä”

Read previous post:
Surullisen tosia sähkeitä maanantaille

Sri Lankassa jopa kolmasosa uhreista lapsia - Unicefin mukaan sää haittaa raivaus- ja avustustöitä. Aasiassa pelätään nälänhätää - Unicefin mukaan...

Close