Kategoriat
Kotimaa

Väkivalta lopetti vittuilun

(KUUSANKOSKI) Väkivalta on viimein lopettanut vittuilun. YK:n ja Unisefin antaman tiedotuksen mukaan vittuilu on virallisesti loppunut koko maapallolla.
Vuosisatoja jatkunut pieksäntä ja pahoinpitely on opettanut ihmiset pitämään typerät ajatuksensa ja sutkautuksensa vain omana henkilökohtaisena tietonaan. Sekä YK että Unisef korostavat, että fyysisellä väkivallalla voi oikeasti olla positiivisia vaikutuksia.
”Maailma on parempi paikka elää, sillä enää riitoja ei synny turhan vinoilun ja vittuilun takia”, kertoo YK:n hyväntahdonlähettiläs Iivana Julma.
”Monilta sodilta olisi säästytty kauan sitten, jos vittuilu olisi saatu jo silloin kuriin. Ikävä kyllä silloin elettiin ’sivistyneessä ja väkivallattomassa maailmassa'”, Julma tuhahtaa halveksivasti.

Turpiinsaanti opetti Mattia

Suomessa vittuilu saatiin kuriin viime torstaina. Viimeinen vittuilua harrastanut suomalainen, jarvalalainen Matti Ensiö Kuukka (15), lopetti suunpieksennän sen jälkeen, kun joukko keski-ikäisiä miehiä kävi häneen käsiksi ja heitteli pitkin ojia.
Kuukka myöntää, että opetus tuli tarpeeseen.
”Emmätiä. Kyll kai täst oppi, etä väkivallal saa parempii tuloksii aikaa kui vittuilul. Miekin hakkaan heti jonku joka vähääkä ees tuntu silt, että vois ajatella pahast,” Kuukka kertoo sairasvuoteestaan jalka vetositeessä vanhempien miesten nyökytellessä nuoren oivallukselle.

Seuraavaksi kuolee luovuus

Vittuilu on siis historiaa. Tämä on tutkijoiden mukaan kuitenkin vain alkusysäys uudelle maailmanjärjestykselle.
Eri pseudotieteenalojen asiantuntijoiden mukaan kysymys on ”joko-tai”-kamppailuista. Yksi määritelmä tuhoaa täysin toisen.
Lehdelle povattujen ennustusten mukaan seuraavaksi säädyllisyys tappaa huonon huumorin, konservatiivisuus tappaa luovuuden, Tähtiliitto tuhoaa Klingonit ja Yhdysvallat alistaa valtaansa vapaan maailman.
”Ja nauru tappaa potenssin”, on kirjoitettu toimittajan pieneen mustaan vihkoon.

2 vastausta aiheeseen “Väkivalta lopetti vittuilun”

Mutta miten kävi 95-vuotiaan Alma Lagerlöfin? Kai vittusaatanat sentään kajahtelee vieäkin vitusti, vittu?

Ei vittu, mikä juttu… Tuppa Kuusaalle, niin sulle näytetään, miten vittuillaa…