Kategoriat
Kotimaa

Jörn Donner ei muista olleensa ehdolla kunnallisvaaleissa

(HELSINKI) Helsingin kaupunginvaltuuston tuore jäsen Jörn Donner ei muista, että olisi ollut ehdolla koko vaaleissa. Eniten Donner kertoo ihmettelevänsä sitä, että hänet valittiin valtuustoon SDP:n listalta.
”Sunnuntai-illalla alkoi puhelin soida ja ihmiset onnittelivat, että vielä mies jaksaa. Niitä soittoja tuli useita ja minä olin ihan ymmälläni että pherrrkele! Joku tuttu sitten kertoi, että minut oli äänestetty valtuustoon.”
Kirjailija, esseisti, elokuvaohjaaja, tuottaja Donner on tehnyt pitkän uran politiikassa. Hän oli ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vuodesta 1987 vuoteen 1995. Sitä ennen hän politikoi SKDL:n riveissä. Euroopan parlamentin jäsen Donner oli vuodet 1996-1999, puolueenaan SDP. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa hän oli jälleen RKP:n ehdokkaana, mutta äänet eivät riittäneet läpimenoon.
”Vai olen minä demari? Kävin kyllä sunnuntaina äänestämässä, mutta äänestin RKP:tä, vastahan minä eduskuntavaaleissa olin niiden ehdokkaanakin. En muistaakseni päässyt läpi. Enkä yhtään muista, että minua olisi näihin vaaleihin ehdolle kysytty ja että kysyjät olisivat olleet demareita. Saati että olisin suostunut”, 71-vuotias tuuliviiri pähkäilee.