Kategoriat
Kotimaa

Opettajat tyrmäävät Aleksin ja Jaakon vetoomuksen

”Opettelisivat kirjoittamaan, niin vakuuttaisi enemmän”
Suomen äidinkielenopettajat ry eli SÄRY tyrmää Aleksi ja Jaakko Rogersin kirjoittaman vetoomuksen ”huonosti muotoiltuna ja kielioppivirheitä vilisevänä, aivan kauhean epämuodollisena huitaisuna”. Opettajien mielestä on vain oikein, että pojat lähetetään ulkomaille oppiin.
”Eihän siitä saa kunnolla tolkkua. Joku roti pitää olla”, murisee SÄRY:n etiikkatoimikunnan vara-asiamies Usko Kakkonen.
”Se on ´meidän´ eikä ´meiän´”, Kakkonen teroittaa. ”Ja ´minkälaista´ kirjoitetaan yhteen, sanassa `kuunneltu´ on kaksi n-kirjainta ja kahdeksan kirjoitetaan kirjaimin, ei numero kahdeksaa osoittavalla numerolla.”
Lisäksi Kakkosen mielestä kahden huutomerkin käyttäminen samassa lauseessa on kohtuutonta korostamista.
Pahinta kirjeessä ovat kuitenkin kysymykset. Kakkosen mukaan on kohtuutonta, että kaksi lasta kysyy asioita presidentiltä, kun kuka tahansa aikuinen voi vastata kysymyksiin.
”´Miksi meitä ei kuunnella?´lapset ulisevat. No siksi, että ne ovat lapsia. `Minkälainen laki Suomessa on?` No kyllä se nyt pitää jo tuon ikäisenä tietää.” Kakkonen listaa vastaukseksi.
Tässä vaiheessa Lehden toimitus huomauttaa, että kyse on 13- ja kymmenvuotiaista lapsista. Kakkonen ei häkelly, vaan jatkaa aloittamallaan linjalla.
”Ja herran jumala tätä viimeistä kysymystä: ´Miten meitä voi pitää kahdeksan tuntia huoneessa?` No helposti. Laittaa vain valot pois, oven kiinni ja munalukon paikoilleen”, Kakkonen tuhahtaa halveksivasti.

2 vastausta aiheeseen “Opettajat tyrmäävät Aleksin ja Jaakon vetoomuksen”

Se idiooti äiti on varmmaan kirjotanut itse sitä kirettä kolme tunti. Mielisairaala se hullu ämmä jouta. Okei, minä tunustan. Miä sen kirjen lähetin. Halusin hiukan huomiota saaha.

Finnairin matkustajakone teki laskun Kuopioon
Helsingistä Kuopioon matkalla ollut Finnairin matkustajakone joutui tekemään laskun tänään Kuopion lentokentälle Rissalaan lentomatkan päättymisen vuoksi.
Kone laskeutui kiitoradalle turvallisesti, eikä kukaan koneen 59 matkustajasta loukkaantunut.
Pohjois-Savon lennonjohto sai tiedon laskeutumisesta kello 14.18. Kone oli tuolloin tulossa juuri Savon ilmatilaan. Tilanteessa kone ohjattiin Kuopion Rissalaan, jonne sillä oli noin 5 minuutin lentomatka.
Kuopion lentoasemalta kerrottiin, että kone laskeutui kentälle normaalisti kello 14.34.
(STT)

Read previous post:
Tuhannet joutuvat etsimään uuden fantasiakohteen Britneyn naimisiinmenon myötä

(LAS VEGAS) Popstara Britney Spearsin vihkiytyminen Kevin Federlinen kanssa on aiheuttamassa laajoja psykologisia ongelmia ympäri maailman. Useat tuhannet nuoret miehet...

Close