Kategoriat
Talous

Tupon lopputulos "ihan vitun sama"

(PLAYA DEL INGLES) Kanarian saarilla parhaillaan vapaa-aikaa yhdessä viettävien SAK:n ja STKL:n edustajien mukaan on ”ihan vitun sama” millaiseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun syksyn neuvotteluissa päädytään. Molemmat osapuolet lähtevät neuvotteluihin oman ilmoituksensa mukaan ”leikkimielellä ja omia rajoja kokeilemaan.”
Valtakunnansovittelija Juhani Salonius odottaa pitkiä neuvotteluja. Hän onkin varannut neuvottelutiloihin kuusitoista koppaa kaljaa ja sata kiloa makkaraa. Sähkögrilli ja telkkari on jo vuokrattu ja pornon toimittamisesta on tehty sopimus helsinkiläisen videovuokraamon kanssa.
”Maltillista tupoa työnantajat esittävät. Työntekijät siihen suostuvat yhteisen hyvän nimissä. Bruttokansantuote ja osakekurssit menevät ylös, palkat ja työllisyysaste menevät alas. Näin se on kulkenut koko yhdeksänkymmentäluvun, eikä se siitä mihinkään poikkea nytkään”, kuvailee Salonius neuvottelujen tulevaa ratkaisua.
Valtiovarainministeriö ilmoitti jo aiemmin toivovansa maltillista tupoa. Kaikki osapuolet ovat nyt ilmoittaneet olevansa avoimia erilaisille ratkaisumalleille ja odottavansa innolla tupo-pöytään pääsyä.

Read previous post:
Last Step -messut menestys

(HELSINKI) Ensimmäistä kertaa järjestetyt Last Step -messut osoittautuivat menestykseksi. Messuja vietettiin Helsingin Vanhassa satamassa sunnuntaista tiistaihin. Nuorille, joilla ei ole lainkaan...

Close